archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Mentoroinnin Tinder tekee vertaistuesta kaikkien oikeuden

Vertaismentorointi tuo mentoroinnin digiaikaan, ketteräksi ja kaikkien ulottuville. Sen avulla kuka tahansa löytää itselleen oikean mentorin tai mentoroitavan.

Julkaistu

Työpaikan kahvitunnilla Samuli Paavilainen ja hänen työkaverinsa juttelivat yhteisistä kokemuksistaan. Mentorointi kiinnosti kaikkia, mutta mentorin löytäminen tuntui hankalalta. Ja jos mentorin oli jotain kautta saanutkin, aina valinta ei mennyt nappiin.

Tiimi innostui tekemään aiheesta tutkimuksen. Siitä selvisi, että monella muullakin oli sama ongelma: mentorointi kiinnosti, mutta kynnys siihen oli korkealla. Puolet vastaajista kertoi pitävänsä mielenkiintoisena Paavilaisen ja hänen tiimiläistensä kehittämää ajatusta, että vertaismentoroinnille olisi digitaalinen kohtauspaikka.

– Halusimme eroon elitistisestä katsontavasta, että mentorointi on vain korkeasti koulutetuille, ja sitä annetaan ikään kuin ylhäältä alas, kertoo Samuli Paavilainen.

Paavilainen ja hänen kaverinsa halusivat lähteä liikkeelle siitä, että mentorointi on ikivanha kehittymisen ja elinikäisen oppimisen metodi, joka pitää saada kaikkien saataville. Niinpä he päättivät rakentaa mentoroinnin tueksi digitaalisen työkalun. Vertaismentorointipalvelun käyttäjä voi tehdä itselleen profiilin, jossa hän kertoo itsestään ja omasta osaamisestaan ja vahvuuksistaan, sekä sen, etsiikö itselleen mentoria vai haluaako itse auttaa muita kehittymään. Palvelu mätsää käyttäjän sopiviin vastinpareihin.

– Perinteisissä mentoriohjelmissa mentori-aktori-parit määrää yleensä kolmas osapuoli. Meidän palvelussamme molemmat saavat itse vaikuttaa ja löytää sopivan tyypin, Paavilainen kertoo.

Kun palvelu tekee mentorista ja aktorista mätsin, he voivat käydä keskustelun siitä, mitä ovat hakemassa, ja sopia kohtaamisesta: livenä vai verkossa? Mentoroinnin pituudesta voi sopia etukäteen tai sopia siitä vasta ensimmäisen kerran jälkeen. Pienin yksikkö on yksi tunti, ja mentori voi itse päättää ennalta, kuinka monta tuntia hän pystyy jakamaan aikaansa palvelussa. Usein kyse voi olla ketterästäkin tiedon vaihdosta, eikä välttämättä kuukausien ja vuosien pitkästä suhteesta.

Palvelussa on myös lisätoiminnallisuuksia, jotka tukevat henkilökohtaista kehittymistä, kuten mentorointipäiväkirja ja oppimistyylitesti. Mentoreille ja aktoreille palvelu on ilmainen. Yritykset ja yhteisöt voivat upottaa verkkopalvelun omille nettisivuilleen tai ottaa ratkaisun käyttöön henkilöstölleen ja sidosryhmilleen tarjottavaan palveluvalikoimaan. Samalla ne saavat dataa siitä, mitkä asiat ovat heidän kohderyhmälleen merkityksellisiä.

– Palvelun käyttäminen auttaa yritystä ja yhteisöä samalla ymmärtämään esimerkiksi työntekijöitään tai jäseniään paremmin. Usein heidän toiveensa omasta kehityksestään nimittäin hukkuvat hälinään, Paavilainen kertoo.

Mentorointi osuu tähän aikaan ja sen tarpeisiin. Työurat pitenevät, ja yhä useampi vaihtaa monta kertaa työpaikkaa. Itseohjautuvuus on työelämässä koko ajan tärkeämpää, ja jokaisen on pidettävä omasta kilpailukyvustään huolta. Elämän ongelmakohdissa moni kaipaa kokemusten vaihtoa ihmisen kanssa, joka on käynyt muutoksen läpi.

– Haluamme kehittää palvelun avulla koko suomalaista työelämää. Jos vaikka mentoroinnin avulla se tuottavuuskin saataisiin osaltaan nousuun.

Seuraa meitä

mentorist.it

Tiimi

Joonas Pihlajamaa, dynaaminen ongelmanratkaisija ja teknonörtti.

Mona Koskinen, analyyttinen yhdistelmä insinööritieteitä ja psykologiaa.

Noora Holmström, positiivinen kehittäjä ja digiliiketoiminnan ammattilainen.​​​​​​​

Samuli Paavilainen, Idearikas tarinan kertoja, joka rakastaa myyntiä.

 

Ota yhteyttä

Samuli Paavilainen

samuli.paavilainen@sanoma.fi

+358407755620

Mistä on kyse?