Arvioitu lukuaika 2 min

Niukkuudesta syntyy uusi bisnes

Kuvaaja: Taneli Santamäki

Kirjoittaja

Laura Häkli

Julkaistu

Raumalla yritykset löysivät 360 uutta yhteistyömahdollisuutta jätteen, hukkaenergian, tuotannon sivuvirtojen ja alikäytettyjen tilojen hyödyntämiseksi.

”Olemme eläneet yltäkylläisyyden maailmassa, mutta se on ohi. Maailma on muuttunut rajattomasta rajalliseksi, elämme niukkuuden maailmassa. Suomessakin on tarve teolliselle muutokselle, mutta se ei ole uhka vaan mahdollisuus: teollisen symbioosin myötä saamme uusia markkinoita ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, sanoi johtava asiantuntija Jyri Arponen Sitrasta avatessaan Vanhaan ei ole enää varaa -tapahtuman Raumalla tiistaina.

Tapahtuma keräsi yli sata osallistujaa, joista suuri osa edusti varsinaissuomalaisia yrityksiä. Viestit teollisista symbiooseista, yritysten välisestä yhteistyöstä ja resurssien viisaasta käytöstä upposivat hyvään maahan, sillä tapahtuman työpajaosuudessa yritykset tunnistivat yli 200 hyödyntämätöntä resurssia – ylijäämämateriaalia, jätettä, tilaa, palvelua, osaamista tai logistiikkaa – joista voisi olla hyötyä toisille yrityksille. Työpajassa syntyi 360 uutta yhteistyömahdollisuutta, eli potentiaalista teollista symbioosia alueen yritysten välille.

”Minulta on kysytty, onko tämä vähän kuin yritysten deittauspalvelu ja olen vastannut, että kyllä. Mutta se, että tästä oikeasti tulee pitkäaikainen suhde, vaatii tosi paljon työtä”, Arponen sanoi.

Yritysten yhteistyömahdollisuuksien löytämiseksi hyödynnettiin brittiläistä NISP-mallia (National Industrial Symbiosis Program). Teollisia symbiooseja edistävä NISP käynnistyi Britanniassa 2003, ja nykyisin pelkästään Britanniassa sen toiminnassa on mukana noin 15 000 organisaatiota ja malli on levinnyt myös kansainvälisesti. Suomessa Sitra on kokeillut mallia viime kuukausien aikana Helsingissä ja Jyväskylässä – ja nyt Raumalla.

Myös Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck kannusti yrittäjiä etsimään uusia luontoa säästäviä bisnesmahdollisuuksia.

”Luontoäiti ei koskaan olisi suunnitellut systeemiä, jossa näin paljon materiaalia joutuu hukkaan. Tehkää se mitä te suomalaiset osaatte hyvin, uudistakaa yhteytenne luontoon – myös teollisuudessa. Liiketoiminta, joka minimoi resurssienkäytön, energiankulutuksen ja löytää älykkäitä ratkaisuja, säästää ympäristöä ja saa bisneksen menestymään”, Oreck sanoi tapahtumayleisölle videotervehdyksessään.

Teknologiateollisuus toi tilaisuuteen samaa viestiä käytännönläheisestä näkökulmasta ja muistutti, että esimerkiksi EU:n jätteisiin liittyvät direktiivit vaikeuttavat jätteiden hyödyntämistä.

”Aiommekin tehdä yrityksille kyselyn, jossa kartoitetaan konkreettisia esteitä jätteiden hyödyntämiselle. Tavoitteena on selkeä ja ennakoitava toimintakenttä, jossa ei ole yrityksille turhia rasitteita ja velvoitteita”, sanoi kestävän kehityksen asiantuntija Jouni Lind Teknologiateollisuudesta.

Yritysnäkökulmaa tilaisuuteen toivat UPM:n edustajat Kari Pasanen ja Marko Janhonen ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Rami Aarikka. Rauman kaupungin puolesta tilaisuudessa puhui kaupunginjohtaja Kari Koski.

Lue tapahtuman tiedote:  Jätteestäkö uutta bisnestä?  ja Susanna Perkon blogi aiheesta: Parhaan näkeminen.


Kirjoittaja

Laura Häkli

Julkaistu

Suosittelemme