sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Pietarissa pidetty G8-kokous on ohi. On aika tehdä yhteenvetoja, laskea missä onnistuttiin täysin, missä vain osittain ja missä epäonnistuttiin. Arvioita on esitetty kaikissa kansainvälisissä lehdissä, ja näkemykset tuloksista vaihtelevat suuresti riippuen eri maiden intresseistä, esittäjän poliittisesta kannasta ja kansainvälisen politiikan tuntemisesta.
Päällisin puolin kaikki meni hyvin – mikään ei pystynyt mainittavasti häiritsemään maailman johtavien politiikkojen ja EU:n mandaatilla osallistuvan pääministeri Vanhasen kokousta. Hajanainen ja luvuiltaan vähäinen oppositio pidettiin kaukana kokousalueesta, ja ulkomailta saapuneet aktivistit käännytettiin pois. Vieraat kuvauttivat itsensä tyytyväisen presidentti Putinin kanssa ja matkustivat koteihinsa. Maailma siirtyi taas kerran takaisin päiväjärjestykseen. Mitään mullistavaa ei tapahtunut.
Tapahtui sentään jotakin. Mielestäni Venäjän merkitys ja asema alleviivautuivat yhtenä maailmanpolitiikan kärkipelaajana. Tyytyväisyyttä säteilevä presidentti Putin ja hänen lähimmät venäläiset apulaisensa ottivat oman kiistämättömän mahtivaikuttajan paikkansa maailman politiikassa. Ulkomaalaiset johtajat kohtasivat Pietarissa omista intresseistään kiinnipitäviä, sananvalmiita ja neuvotteluvahvuuksistaan tietoisia venäläisiä vastapelureita. Sellaisia ihmisiä, jotka öljydollareiden ja oman maan talouden kasvuvauhdin innostamina vaativat saada neuvotella tasavertaisina partnereina. Partnereina, joilla on vahvaa globaalista merkitystä ja joiden mielipiteitä ei noin vain voida ohittaa. Oikein tai väärin, perustellusti vai ei, Venäjä ja venäläiset näyttivät olevan varmoja sekä nykyisestä että tulevasta merkityksestään. Vähän ennen kokouksen alkua julistettiin kommunismin ajan tavalla: Venäjä oli, on, ja tulee aina olemaan suurvalta.
Pääteemana energia
Energiatoimitusten varmuus ja siihen liittyvät turvallisuuskysymykset olivat tämänvuotisen huipputapaamisen pääteemana. Maailman kehittyneimpien teollisuusmaiden johtajat ovat huolestuneita siitä, että Venäjä voi tehokkaasti, brutaalistikin, käyttää energia-asetta ajaakseen omia poliittisia päämääriään. Tästä Ukrainan esimerkki on jo kaikkien muistissa. Energia-aseen voiman ovat johtavat poliitikot käsittänet niin Venäjällä kuin sen rajojen ulkopuolellakin. Näkemyserot perustuvat vain siihen, että mitä on hyvä Venäjälle, ei välttämättä ole hyvä muille, ja päinvastoin.
On selvää, että öljyvarojen merkitys tulee jatkossa vain kasvamaan. Se puolestaan antaa Venäjälle paljon enemmän painoarvoa maailman politiikassa kuin mitä Venäjän talouden koko ja kehittyneisyys edellyttäisivät. Täten joidenkin tarkkailijoiden esittämä vertaus, että Venäjän talouden koko ja merkitys ovat korkeintaan Hollannin tai jopa Tanskan tasoa, voidaan jättää omaan arvoonsa.
EU-maiden riippuvuutta Venäjän energiasta kuvaa hyvin Saksan esimerkki. Venäläisen raakaöljyn toimitukset kasvoivat viime vuonna kolme prosenttia ja saavuttivat 34 prosentin rajan koko Saksan käyttämästä määrästä. Vastaavasti Norjan toimitukset vähenivät viidenneksellä 15 prosentin tasolle. Englanti toimitti 13 prosenttia Saksan käyttämästä öljystä. Saksan talouden merkitystä koko EU-alueen taloudelle ei tarvitse perustella. Sillä on keskeinen merkitys koko EU-alueen kasvulle ja kehitykselle.
Öljyllä voidaan hankkia paljon. Öljy tuottaa Venäjälle rahaa, mutta myös paljon immateriaalisia arvoja. Vahva itsetunto ja itsevarmuus kansainvälisillä kentillä ovat osaksi öljyn ja kasvaneen talouden tuomia hyötyjä. Juuri öljy antoi Vladimir Putinille aiheen todeta, että Venäjä on oikeastaan jo muutaman vuoden ajan ollut taas maailmanmahti, ainakin mitä kansantalouden kasvuun tulee. Yleensä maltillisesti esiintyvä talousministeri German Gref heittikin ajatuksen, että maailman talousfoorumin oikea paikka ei ole Davos-niminen pieni sveitsiläinen kylä, vaan maailman kaunein kaupunki Pietari.
”Venäläinen sielu”
Venäläiset ovat huomauttaneet, että muut maat pelaavat joskus outoja pelejä. Venäläiset ovat syyttäneet, että muualla ovat käytössä erilaiset standardit silloin kun tarkastellaan Venäjän tekemisiä. Standardit vaihtuvat, kun tarkastellaan muiden maiden, erityisesti länsivaltojen tekemisiä.
Tämä vie ajatukset teemaan, joka liittyy Venäjän ja venäläisten väitettyyn erilaisuuteen, kummallisuuteen. Romantiikan aikana ja erityisesti saksalaisten romantikkojen innoittamina venäläiset kirjailijat ja filosofit löysivät ”venäläisen sielun”. Yrityksistä huolimatta sitä ei kai kukaan pystynyt tyhjentävästi kuvailemaan, vaikka sellaisetkin hengen jättiläiset kuin Dostojevski, Tolstoi ja Tšernyševski (vain kolme mainitakseni) tekivät parhaansa, ulkomaalaisista Venäjän sielun ja Venäjän idean etsijöistä puhumattakaan.
Kun vielä eräs venäläinen, Tjuttšev-niminen runoniekka keksi kirjoittaa, ettei Venäjää voi järjellä ymmärtää, asiat menivät lopullisesti sekaisin. Näytti siltä, että venäläisen sielun sopukoiden tutkiminen ja koko sielun etsiminen esti kaikkia näkemästä todellisuutta: lihaa ja verta, elävää, kosketeltavissa olevaa venäläistä. Varsinkin ihmiset, jotka eivät koskaan lukeneet Tjuttševin runoa loppuun eivätkä sitä ymmärtäneet, rupesivat toistamaan näitä kuuluisia sanoja ensin kliseenä ja stereotypiana, ja lopuksi onttona mantrana. Tämä yksi lause, Venäjää ei voi järjellä ymmärtää, selitti sen, miksi Venäjällä jotkut asiat olivat toisin ja miksi siellä olivat joskus mahdollisia sellaiset asiat, jotka näyttivät mahdottomilta muualla. Se selitti myös, miksi jotain tehtiin tai jätettiin tekemättä. Kaiken yksinkertaisimmankin ilmiön takana piti olla mystinen ”venäläinen sielu”.
Venäläiset alkoivat pitää itseään erilaisina ja käyttivät tätä mantraa myös hyväkseen. Jos Venäjällä jokin asia ei sujunut, mahdollinen oli yhtäkkiä mahdotonta, jos laiskuus yllätti, kaikkeen oli selitys valmiina – tämähän on Venäjä! Jota seurasi jatkoselitys – järjellä Venäjää ei voi ymmärtää! Me nyökkäämme tyytyväisinä. Me kaksi henkisesti laiskaa ihmistä, yksi idästä ja yksi lännestä, löysimme vastauksen ja ymmärsimme asian ytimen!
Varttuessaan ihminen useimmiten viisastuu. Samalla se saattaa sanoa jotain sellaista, joka tuo mieleen pienen lapsen Andersenin sadusta Keisarin uudet vaatteet. Siksi ilahduin suuresti, kun Suomen Moskovan suurlähettiläämme, kokenut ja hyvä Venäjän tuntija Harry Helenius ilmoitti Helsingin Sanomien sivulla, että Venäjää voi järjellä ymmärtää. Olen asiasta täysin samaa mieltä, samoin siitä, että Venäjää pitää ymmärtää juuri järjellä, jotta ymmärtäisimme nuoren venäläisen sukupolven ajatuksia ja tekoja ja pystyisimme toimimaan heidän kanssaan.
Venäjää on mitattava samoilla mittatikuilla kuin millä mittaamme kotonammekin. Samalla poistetaan vanha selitysmalli, että Venäjällä eivät asiat kerta kaikkiaan voi sujua samaan tahtiin kuin meillä. Olen samaa mieltä niiden venäläisten kanssa, jotka vaativat kaksoisstandardien eli eri vertailuperusteiden käytön lopettamista. Lopetetaan, niin täällä kuin myös Venäjällä. Silloin pystymme saamaan aikaan paljon sellaista, joka hyödyttää meitä kaikkia.
Kaksoisstandardit ja mantrat pois – tilalle järki. Romantiikka kuuluu Bolshoi-teatteriin, lauluun ja troikkaan. Venäjää voi ymmärtää ja tulee ymmärtää juuri järjellä. Ystäväni Harry Helenius on oikeassa.
Stefan Widomski
Puheenvuorot-palstalle artikkeleita kirjoittavat asiantuntijat sekä Sitrasta että sen ulkopuolelta. Palautetta kirjoittajalle ja ehdotuksia artikkelikirjoittajiksi tai artikkelien aiheiksi voi lähettää osoitteeseen toimitus@sitra.fi.