archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Tiimitaloudessa projekteja tehdään yhdessä – tämä ratkaisu tekee siitä paljon helpompaa

GoCo haluaa pidentää työuria tuomalla työn ja tekijät yhteen. Itse valituissa tiimeissä työ on merkityksellistä ja motivoivaa.

Julkaistu

Kun Iikka Virkkunen sai idean ratkaisusta Sitran haastekilpailuun, hän kutsui illalliselle porukan tuttuja, joiden ajatteli sopivan mukaan. Kun jälkiruoka oli syöty, tiimi oli koossa. Mutta entä jos hän ei olisikaan sattunut tuntemaan juuri oikeita ihmisiä?

Tulevaisuudessa tämäkin ryhmä olisi saattanut kokoontua GoCo:n avulla. Se on sovellus, jonka kautta ihmiset voivat kerätä tiimejä kulloisenkin projektin ympärille.

– Spotifyn ja App Storen kaltaiset alustat ja jakamistalous ovat opettaneet, että pääoman ei tarvitse olla yrityksissä, Virkkunen sanoo.

GoCo vastaa muuttuvan työelämän haasteisiin: pätkätyöt lisääntyvät, nuorten on vaikea päästä työn syrjään kiinni ja vaatimukset työn mielekkyydestä ovat kasvaneet. Pääministeri Juha Sipiläkin on todennut, että tulevaisuudessa työ koostuu sirpaleista ja useista eri poluista. Virkkusen mukaan työn tekemiseen tarvitaan uusia malleja – tiimitaloutta.

– Tärkeä työ tehdään yhteistyössä. Sillä on vaikutusta paitsi työn merkityksen kokemiseen myös kansantaloudelle. Ihmiset saavat omaa osaamistaan paremmin käyttöön ja sitä vastaavaa palkkaa.

Otetaan esimerkiksi häiden järjestäminen, yrityksen verkkosivujen luominen tai purjeveneen varustelu valtameren ylitykseen. Ne ovat projekteja, joita yhden ihmisen on vaikea hoitaa yksin, mutta joiden kokonaisvastuuta ei välttämättä halua antaa ulkopuoliselle projektinjärjestäjälle. GoCo tarjoaa alustan, jossa voi selata, millaisia projekteja on tarjolla ja ilmoittautua mukaan.

– Ei tarvitse tehdä myyntityötä tai ilmoittelua. Ongelman ympärille gravitoituu ihmisiä, jotka ovat parhaita ratkaisemaan niitä, Virkkunen sanoo.

Joskus kilpailevia ratkaisuvaihtoehtoja ja tiimejä voi syntyä useampia, joista valita. Alustan kautta on nähtävissä tekijöiden avoin työhistoria ja suositukset. Kun työn ostaja hyväksyy projektisuunnitelman ja tiimin, syntyy sopimus: tiimi toimittaa työn. GoCo:n työ on tehty, ja se veloittaa pienen siivun alustalla tehdyistä projekteista.

Virkkusen mukaan GoCo:n avulla voidaan pidentää työuria molemmista päistä ja keskeltä. Nuoret tai muut vaikeasti työllistyvät voivat kerätä kannuksia projekti kerrallaan – ilman, että tarvitsee ensin vakuuttaa jokin organisaatio palkkaamaan heidät. Eläkeläiset tai pienten lasten vanhemmat voivat tehdä haluamaansa työmäärää.

– Tuottavuus kasvaa, kun ihmiset ovat motivoituneita ja työt kohdentuneita. Ihmisillä on enemmän valtaa vaikuttaa siihen, mihin projekteihin lähtevät mukaan.

GoCo:lle on tilausta myös olemassa olevien organisaatioiden sisällä. Se antaa esimerkiksi yrityksille uusia keinoja kerätä ihmisiä työtehtävien ympärille.

– Työntekijät voivat valita projekteja, joissa haluavat kehittää osaamistaan.

Prototyyppi on jo olemassa, ja nyt haetaan rahoitusta alustan rakentamiseen ja markkinointiin. GoCo rakentaa monen jo olemassa olevat osaratkaisun päälle.

– Idean innovatiivisuus ja ajankohtaisuus ovat yllättäneet vähän meidätkin. GoCo on viimeinen askel tai loikka, jota kukaan ei ole nähnyt. Olen huolissani lähinnä siitä, teemmekö me tämän vai ehtiikö joku muu.

Seuraa meitä

GoCo.fi

Twitterissä

Facebookissa

 

Tiimi

Iikka Virkkunen – TkT, yrittäjä ja professori tuo tiimiin tutkimuspohjaista liiketoimintakehitystä ja toimii tiimin vetäjänä.

Jörkki Hyvönen – DI, yrittäjä ja AI-velho vastaa teknisestä taustaosaamista keinoälystä SoMe-analytiikkaan.

Tomi Malmström – DI, konsultti ja organisaatio-osaaja, jonka lahjana on organisaatioiden tehostaminen.

Jari Salo – PsT, yrittäjä ja yhteistyöcoachi rakentaa työkseen luottamusta yhteistyöhön ja auttaa tiimejä voittamaan.

 

Ota yhteyttä

Iikka Virkkunen

iikka@goco.fi

+358456354415

Mistä on kyse?