Tullisovussa ei voittajia – Trump osui EU:n kipupisteisiin

Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välinen kauppasopimus on tulkittu laajasti EU:n tappioksi. Torjuntavoittona on nähty se, että vältyttiin korkeammilta tulleilta sekä laajemmalta kauppasodalta ja epävarmuus tulevaisuudesta helpotti. Tosiasia on kuitenkin se, ettei tulleissa ole voittajia. Epävarmuuskaan ei ole poistunut, sillä sopimuksen monet isot ja pienet kysymykset ovat vielä auki.

Trumpin tullit ovat kuin tilanne, jossa provosoisit nyrkkitappelun ystävällisen naapurisi kanssa ja esittäytyisit sitten voittajana, kun naapurilla on musta silmä ja sinulla rystyset ruhjeilla. Tosiasiassa tappelusta on molemmille vain haittaa ja pitkäaikaiset vauriot käyvät ilmi vasta ajan kanssa.

Kaupan vähentyessä kaikki häviävät

Tullien seurauksena EU-maissa valmistetut tuotteet kallistuvat Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset kuluttajat joutuvat siis maksamaan eurooppalaisista tuotteista korkeamman hinnan, ja amerikkalaiset maahantuojat joutuvat tyytymään pienempiin katteisiin hintojen nousua tasoittaakseen. Kysynnän laskusta kärsivät eurooppalaiset yritykset – ja maailmankaupan hidastumisesta kärsivät kaikki.

Tullit ovat käytännössä arvonlisävero tuontituotteille eli tulovirta Yhdysvaltain liittovaltiolle. Niiden purkaminen tulevaisuudessa lienee epätodennäköistä, koska tulovirta, joka niistä on siinä vaiheessa totuttu saamaan, pitäisi kerätä jostain muualta.

Erityisen huonolta Euroopan komission suoriutuminen kauppaneuvotteluissa näyttää EU-kriitikkojen näkökulmasta. Eikö koko unionin idea ole, että maailmankaupan toiseksi suurimmalla pelurilla on enemmän neuvotteluvoimaa kuin sen itsenäisillä jäsenmailla? Silti Eurooppa taipui heikompaan sopimukseen kuin EU:sta eronnut Iso-Britannia tai merkittävä vientiteollisuusmaa Japani.

EU:n piti puolustaa raivokkaasti sääntöpohjaisuutta, mutta nyt tehty diili näyttää murentavan kansainvälisen kauppajärjestelmän perustaa ja samalla koko unionin ja Euroopan komission identiteettiä sääntöjä ja monenkeskisyyttä vaalivana toimijana. Miten ylikansallinen liitto navigoi maailmassa, jossa autoritäärinen valtapolitiikka jyrää sopimuspohjaisen kanssakäymisen?

Riippuvuudet kilpailjoista kaventaneet EU:n liikkumatilaa

Presidentti Trump esikuntineen tunnisti oikein Euroopan heikkoudet eli jäsenmaiden ristiriitaiset tavoitteet kauppasodassa ja riippuvuuden Yhdysvalloista turvallisuuden takaajana. Saksalaisen autoteollisuuden ja ranskalaisen viinintuotannon edunvalvonta oli sittenkin tärkeämpää yhdistettynä asetarpeisiin Ukrainassa. Toisin sanoen Trump ymmärsi kiristää EU:lta suojelurahaa Ukrainan tukemiseksi.

Tilannetta vaikeuttaa se, että Euroopan kasvu on jo ennestään haurasta. Puolen prosenttiyksikön menetys BKT:n kasvu-uralla tarkoittaa EU-tasolla 100 miljardia euroa arvonlisää. Unionilla on suuri tarve vaalia edes hidasta talouskasvua. Tätä korostaa Euroopan investointivaje julkisiin kohteisiin, kuten infrastruktuuriin. Lisäksi väestön ikääntyminen lisää julkisia menoja monissa maissa jo nyt tai lähitulevaisuudessa.

Taloudellisen riippuvuuden kasvattaminen ei ole toiminut EU:n tavoitteiden mukaisesti. Sitä on käytetty jo kahdesti unionia vastaan ja kolmas kerta lienee tulossa. Ensiksikin EU oletti, että tuottoisa energiakauppa sitoo Venäjän rauhaan ja demokratiaan. Putin sen sijaan arvioi sen sitovan taloudellisia menetyksiä pelkäävän EU:n kädet ja mahdollistavan Venäjän imperialistiset pyrkimykset. Toiseksi EU oletti, että molemminpuolista hyvinvointia tuottava vapaakauppa tekee Yhdysvalloista luotettavan kumppanin. Trump puolestaan arvioi, että sotilaallinen riippuvuus ja heikko talous mahdollistavat suojelurahan kiristämisen EU:lta.

Nämä väärinarviot ovat saaneet jotkin tahot kääntämään katseita Kiinan suuntaan uusien kauppakumppanien toivossa. Kiina taas on maailmankaupan integraation aikana systemaattisesti kasvattanut painoarvoaan arvokkaissa maametalleissa, lääkkeissä ja elektroniikassa lisäten näin läntisten kauppakumppaniensa riippuvuutta itsestään. Jo keväällä Kiina hyödynsi kauppasodassa tätä valttikorttiaan rajoittamalla maametallien vientiä Yhdysvaltoihin. Kiina tuskin rakentaisi tällaista kauppa-asetta, ellei se samalla valmistautuisi käyttämään sitä.

Mitä seuraavaksi?

Sitran joulukuussa julkistama ennakointikatsaus Turvallisuusympäristön murros tarkastelee turvallisuutta useista eri näkökulmista. Siinä arvioimme taloudellisen valtapolitiikan korostuvan tulevaisuudessa ja kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän murenevan. Näin on tapahtunut – mutta mitä seuraavaksi?

Mikäli EU haluaa olla varteenotettava vastapuoli Yhdysvalloille eli sellainen, jota myös Trump ”pelkäisi” (Ranskan presidentti Macronin ilmaisu) ja kunnioittaisi, unionin on edistettävä strategista autonomiaansa eli kykyä toimia itsenäisesti ja puolustaa omia etuja yhtä lailla taloudellisissa kuin puolustuksellisissa kysymyksissä. Jos Euroopan turvallisuus ja huoltovarmuus ovat arvaamattomien kumppaneiden varassa, voimme jatkossakin varautua huonoihin diileihin.

Sitra julkistaa elokuussa ”EU – Murrosten ajasta kohti mahdollisuuksia”-ennakointikatsauksen, joka syventyy muun muassa unionin päätöksentekoon.