archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Tutkijoilla ei ole aikaa tutkia – mutta näin ongelma ratkaistaan

Tutkijat muodostavat maailman suurimman asiantuntijayhteisön, jonka osaaminen jää kuitenkin hyödyntämättä. Samaan aikaan tutkijoiden aikaa menee rahoitushakemuksiin ja byrokratiaan eikä itse tutkimukseen. Tsampo aikoo ratkaista tämän.

Julkaistu

– Kun suomalaisilta kysyy, kuinka monta tutkijaa he osavaat nimetä, aika moni sanoo yhä Spede Pasasen.

Ratkaisu 100 -kilpailussa kisaavan Tsampon Mikko Heiskasen heitto on vain osittain vitsi. Tiede ja sen tekijät ovat harvoin yhtä tunnettuja kuin koko kansan keksijä Pasanen.

Tsampo on digitaalinen alusta, joka yrittää ratkaista monta ongelmaa kerralla. Tutkijat tunnetaan huonosti, eikä heidän asiantuntemustaan saada yleiseen käyttöön. Päättäjien ja toimittajien on usein vaikea löytää eri aiheiden parasta asiantuntijaa. Tutkijat taas joutuvat käyttämään kohtuuttoman paljon aikaa rahoitushakemusten tekoon ja hallinnointiin, ja se aika on pois tutkimukselta. Jos aikaa sen lisäksi olisi vielä asiantuntijuuden jakamiselle, sille ei ole todellisia kannusteita.

Tsampon Mikko Heiskanen uskoo, että aikamme suurten ongelmien ratkaiseminen edellyttää tieteellisen asiantuntijuuden täyttä hyödyntämistä. Tietoa ja asiantuntijuutta kyllä piisaa: maailmassa julkaistaan päivässä 5000 tieteellistä julkaisua, Heiskanen muistuttaa. Miten saisi tästä yliopistoissa tuotetusta tiedosta mahdollisimman paljon irti?

Ratkaisu on periaatteessa yksinkertainen: tieteestä saadaan enemmän tunnistamalla parhaat tutkijat ja kysymällä. Tutkimus on hidasta, mutta asiantuntijuus on Tsampon avulla nopeasti jaettavissa.

Tiellä on kuitenkin ollut liuta käytännöllisiä ongelmia, jotka kaikki periaatteessa tunnistavat.

– Tsampon avulla pitkään puheissa olleille tavoitteille saadaan konkreettinen työkalu, Heiskanen sanoo.

Tsampo on digitaalinen alusta, joka tehostaa tutkimusprosessia aina rahoituksen hakemisesta julkaisemiseen asti. Alusta tuo yhteen rahoittajat, tutkijat ja loppukäyttäjät, ja tekee kaikkien työstä tehokkaampaa ja läpinäkyvämpää.

Tsampo toimii näin: tutkija voi yhdellä hakemuksella hakea rahaa monesta eri säätiöistä. Hakemuksesta syntyy samalla tutkijalle itselleen asiantuntijaprofiili, kuin dynaaminen cv, ja palveluun samalla laaja asiantuntijatietokanta.

– Vaikka tutkija ei saisi sillä kertaa rahoitusta, hänestä tulee osa palvelun asiantuntijapoolia, ja hänen asiantuntijuutensa on helpompi löytää. Jokainen uusi hakemus päivittää profiilia, Heiskanen kuvailee.

Rahoittaja taas voi nähdä tutkimuksen muut rahoittajat, sen, miten tutkimus etenee, sekä sen, miten tutkija jakaa asiantuntijuuttaan muille tutkijoille ja yhteiskunnalle.

Tiedon tarvitsijat, kuten yritykset, päättäjät ja toimittajat taas löytävät asiantuntijat uudella tavalla. Asiantuntijan voi etsiä kysymällä varsinaisen kysymyksen, johon etsii vastaista, ei hakusanoilla mahdollisista asiantuntijuusalueista. Tsampo tarjoaa vastaukseksi parhaat kansainväliset asiantuntijat, joilta vastauksen voi saada, tai ohjaa kysyjää tarkentamaan kysymystä.

Niinpä asiantuntijaksi ei päädy hieman aiheen vierestä tietävä tutkija lähimmästä yliopistosta, vaan alan paras asiantuntija maasta riippumatta. Palvelu myös auttaa kaivamaan esiin nekin tutkijat, jotka eivät oikein osaa tuoda itse osaamistaan esille.

– Yliopistossa opetetaan tutkijoita markkinoimaan itseään ja asiantuntijuuttaan, mikä on hyvä asia. Osa hyvistä tutkijoista on kuitekin introvertteja, joille se on vaikeaa, Tsampo tekee myös introverteista tutkijoista ekstorivertteja, mutta omilla ehdoillaan. Tutkijan ei tarvitse osata markkinoida itseään tai käyttää siihen aikaa, vaan Tsampo tekee sen hänen puolestaan, Heiskanen kuvaa.

Tsampon avulla kaikenlainen oheishälinä vie vähemmän aikaa ja energiaa kuin ennen.

– Riittää, että tutkija tekee oman työnsä hyvin.

Seuraa meitä

tsampo.com

 

Tiimi

Mikko Heiskanen – kehittäminen

Jimmy Takki – strategia – verkostot

Janne Enberg – tekninen toteutus

Mika Sylvin – markkinointi

Hannah Suvivirta – visuaalinen suunnittelu

Niklas Nordström – talous

Antero Järvi – neuvonantaja

 

Ota yhteyttä

Mikko Heiskanen

mikko.heiskanen@tsampo.com

+358505997045

Mistä on kyse?