Artikkeli
Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn kysely selvitti suomalaisten näkemyksiä vihreästä siirtymästä.
Vanhempi neuvonantaja, Ennakointi ja koulutus
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
Julkaistu
20.10.2026
Sitran ja EVAn kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset suhtautuvat vihreään siirtymään kaksijakoisesti. Yhtäältä vastaajat pitävät ilmastonmuutoksen torjuntaa eurooppalaisena yhteishankkeena ja näkevät vihreässä siirtymässä myös taloudellisia mahdollisuuksia Suomelle. Toisaalta he kokevat, ettei EU:n energia- ja ilmastopolitiikka tunnista riittävästi Suomen erityisolosuhteita, ja pelkäävät tiukkojen ympäristötavoitteiden vaikutuksia eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyyn.
Suomalaiset eivät siis torju vihreää siirtymää – kyse on toimeenpanoa koskevasta luottamuksesta. EU-tason ilmastopolitiikalle on vahva tuki, mutta kun siirrytään ilmastotavoitteista luonnonvaroihin, metsiin ja käytännön toimenpiteisiin, kansallisen liikkumatilan tarve kasvaa. Vihreä siirtymä hyväksytään, jos se näyttäytyy ilmastopoliittisesti välttämättömänä, taloudellisesti mahdollisena ja Suomen olosuhteet huomioivana.
Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan talouden ja yhteiskunnan muutosta, jossa päästöjä vähennetään ja luontokatoa torjutaan. Tavoitteena on ilmastoneutraali talous, joka ei nojaa saastuttavaan tuotantoon tai luonnonvarojen ylikulutukseen.
Käytännössä vihreä siirtymä tarkoittaa:
Vihreä siirtymä ei ole siksi vain ympäristöpolitiikkaa. Se muuttaa myös taloutta, teollisuutta, työmarkkinoita ja alueellista kehitystä – jopa suurvaltasuhteita. Siksi vihreä siirtymä koskee myös sitä, millä tavoin muutoksen kustannukset jaetaan ja miten sen riskit arvioidaan.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Euroopassa yhä selvemmin. Lämpöennätykset paukkuvat toistuvasti, ja vaikutukset näkyvät ihmisten terveydessä, ruoantuotannossa, vesivaroissa ja infrastruktuurissa. Helteistä, tulvista, maastopaloista ja kuivuudesta on tullut osa uutta normaalia, johon yhteiskuntien on sopeuduttava. Taustalla on myös hitaammin eteneviä mutta mahdollisesti dramaattisia riskejä, kuten Atlantin merivirtausten heikkeneminen ja muut ilmastojärjestelmän käännekohdat.
Samalla monesta voi tuntua, että vihreä siirtymä on joutunut poliittisessa keskustelussa sivuraiteelle. Kun EU-tasolla huomio on viime vuosina siirtynyt aiempaa vahvemmin turvallisuuteen, puolustukseen ja kilpailukykyyn, ilmastopolitiikasta puhutaan usein kustannusten, sääntelyn ja teollisuuden toimintaedellytysten kautta. Aiempi lupaus vihreästä siirtymästä kasvun, investointien ja teknologisen uudistumisen lähteenä ei ole kokonaan kadonnut. Sitä reunustaa epäily siitä, ovatko Euroopan ilmastopoliittiset tavoitteet vaarassa heikentää sen omaa teollista perustaa.
Ilmastonmuutos ei ole vain ympäristökysymys vaan myös kasvava taloudellinen riski. Euroopan ympäristökeskuksen mukaan sää- ja ilmastoperäiset ääri-ilmiöt aiheuttivat EU:ssa vuosina 1980–2024 arviolta 822 miljardin euron taloudelliset tappiot, joista yli neljännes syntyi vuosina 2021–2024. Slovenian vuoden 2023 tulvat osoittivat, miten suuriksi ääri-ilmiöiden taloudelliset seuraukset voivat nousta: Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan jälkiarvioinnissa kokonaiskustannuksiksi arvioitiin noin 16 prosenttia maan BKT:stä.
Euroopan riippuvuus tuoduista fossiilisista polttoaineista on myös merkittävä kilpailukyky- ja turvallisuusriski. EU käyttää niiden tuontiin vuosittain satoja miljardeja euroja, mikä siirtää varallisuutta unionin ulkopuolelle ja altistaa eurooppalaisen talouden maailmanmarkkinahintojen ja geopoliittisten kriisien vaihteluille. Kuten Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainaan on osoittanut, irtautuminen fossiilisesta energiasta voi olla perusteltua myös turvallisuuspoliittisesti. Vihreässä siirtymässä on siis kyse yhtä aikaa ilmastonmuutoksen hillinnästä, taloudellisten riskien vähentämisestä ja Euroopan strategisen riippumattomuuden vahvistamisesta.
Sitran ja EVAn kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset suhtautuvat vihreään siirtymään kaksijakoisesti. Yhtäältä vastaajat pitävät ilmastonmuutosta ja luontokadon torjuntaa eurooppalaisena yhteishankkeena ja näkevät vihreässä siirtymässä myös taloudellisia mahdollisuuksia Suomelle. Toisaalta he kokevat, ettei EU:n energia- ja ilmastopolitiikka tunnista riittävästi Suomen erityisolosuhteita, ja pelkäävät tiukkojen ympäristötavoitteiden vaikutuksia eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyyn.
Kyse ei ole siis siitä, että suomalaiset torjuisivat vihreän siirtymän. Pikemminkin kyse on toimeenpanoa koskevasta luottamuksesta. Vihreä siirtymä hyväksytään helpommin, jos se näyttäytyy samaan aikaan ilmastopoliittisesti välttämättömänä, taloudellisesti mahdollisena ja Suomen olosuhteet huomioivana. Tämä nostaa esiin myös Suomen oman strategisen kysymyksen: onko meillä riittävän selkeä käsitys siitä, miten pärjäämme Euroopan muuttuvassa toimintaympäristössä.
Väitteestä, jonka mukaan tehokas ympäristönsuojelu Euroopassa on mahdollista vain EU-maiden yhteisvoimin, on täysin samaa mieltä 28 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 40 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 6 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 11 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 16 prosenttia vastaajista.
Suomalaisten mielestä ympäristönsuojelu on tehokkainta vähintään EU-tason yhteistyönä. Ympäristö- ja ilmastopolitiikan vaikutukset ylittävät kansalliset rajat, eikä niitä voida ratkaista uskottavasti pelkästään jäsenmaiden omin toimin. Näkemyksen voidaan ajatella heijastavan myös laajempaa ymmärrystä siitä, että ilmastonmuutos, luontokato ja ympäristöriskit edellyttävät yhteisiä sääntöjä, yhteistä markkinaohjausta ja jäsenmaiden välistä koordinaatiota.
EU näyttäytyy tässä luontevana toimijana: se pystyy asettamaan yhteisiä tavoitteita, ohjaamaan sisämarkkinoita ja varmistamaan, etteivät jäsenmaat ratkaise rajat ylittäviä ongelmia toisistaan irrallaan.
Väitteestä, jonka mukaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikka ei tunnista Suomen erityisolosuhteita ja muodostuu siksi maallemme kohtuuttoman kalliiksi, on täysin samaa mieltä 31 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 32 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 4 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 11 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 22 prosenttia.
Tulos tuo esiin vihreän siirtymän suomalaisen kipupisteen. Suomalaiset kannattavat EU-tason ympäristötoimia, mutta kokevat niiden helposti tulevan yleiseurooppalaisesta kehyksestä, joka ei ota riittävästi huomioon Suomen erityispiirteitä. Pitkät etäisyydet, kylmä ilmasto, energiaintensiivinen teollisuus, harva asutus ja metsien merkitys muodostavat taustan, jota vasten EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa arvioidaan.
Suomessa ilmastopolitiikkaa koskeva jännite on näkynyt esimerkiksi EU:n ennallistamisasetuksesta käydyssä keskustelussa. Asetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa muun muassa soilla, kosteikoilla, metsissä, vesistöissä, maatalousympäristöissä ja kaupunkiympäristöissä. Keskustelu Suomessa keskittyi kuitenkin nopeasti siihen, miten velvoitteet kohdistuvat maahan, jossa metsillä, turvemailla ja sisävesillä on poikkeuksellisen suuri merkitys.
Asetelma ei kuitenkaan ole yksinomaan kielteinen. Suomen vähäpäästöinen ja eurooppalaisittain edullinen sähkö voi muodostaa maalle kilpailuedun ja houkutella uutta energiaintensiivistä teollisuutta sekä datakeskuksia. Tämän mahdollisuuden hyödyntäminen edellyttää samalla uusia investointeja sähköntuotantoon ja siirtoverkkoihin.
Väitteestä, jonka mukaan vihreä siirtymä on Suomelle ensisijaisesti taloudellinen kasvumahdollisuus eikä pelkkä kustannuserä, on täysin samaa mieltä 21 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 31 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 11 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 18 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 19 prosenttia.
Tulos kertoo, että enemmistö suomalaisista näkee vihreässä siirtymässä myös taloudellisen mahdollisuuden. Vähäpäästöinen energia, teollisuuden sähköistyminen, kiertotalous, uudet teknologiat ja aiempaa puhtaammat ratkaisut voivat muodostaa Suomelle merkittäviä kasvualoja. Vihreä siirtymä ei siis näyttäydy vastaajille vain kustannuksena tai rajoitteena – se on myös mahdollisuus uudistaa taloutta ja vahvistaa Suomen asemaa Euroopan muuttuvilla markkinoilla.
Kasvumahdollisuuksien toteutuminen riippuu kuitenkin myös investointien paikallisesta hyväksyttävyydestä. Uudet tehtaat tai datakeskukset voivat tuoda työtä ja verotuloja, mutta samalla ne muuttavat paikallista ympäristöä ja kilpailevat maankäytöstä. Kysely ei suoraan kerro, merkitseekö vihreän siirtymän yleinen kannatus myös yksittäisten hankkeiden hyväksymistä.
Samalla tulos on selvästi varauksellisempi kuin yleinen tuki EU-tason ympäristötoimille. Kasvulupaus tunnistetaan, mutta se ei vielä vakuuta kaikkia. Tämä kertoo vihreän siirtymän poliittisesta kaksijakoisuudesta: se voidaan nähdä Suomen tulevana vahvuutena, mutta vain jos muutos tuottaa konkreettisia investointeja ja työpaikkoja.
Väitteestä, jonka mukaan EU:n ympäristötavoitteet on asetettu niin tiukoiksi, että ne vaarantavat eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn, on täysin samaa mieltä 24 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 23 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 12 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 20 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 22 prosenttia.
Tulokset osoittavat, että suomalaisten mielissä ilmastopolitiikan ja teollisuuden kilpailukyvyn välillä on jännite. Samat vastaajat voivat kannattaa yhteistä eurooppalaista ympäristöpolitiikkaa ja nähdä vihreän siirtymän kasvumahdollisuutena, mutta samalla pelätä sen vaikutuksia teollisuuden toimintaedellytyksiin. Kysymys ei siis ole vain ympäristötavoitteiden kannatuksesta, vaan siitä, miten ne sovitetaan yhteen kilpailukyvyn, investointien ja Euroopan teollisen perustan kanssa.
Suomessa tämä keskustelu on näkynyt muun muassa energiaintensiivisen teollisuuden, metsäteollisuuden, päästökaupan, hiilinielujen ja puhtaan teollisuuden investointien yhteydessä. Vihreää siirtymää voidaan pitää Suomen kilpailuetuna, jos se tuo maahan edullista vähäpäästöistä energiaa, uusia investointeja ja teknologista osaamista. Samalla huolena on, että liian nopeasti tai liian yksipuolisesti asetetut velvoitteet nostavat kustannuksia, heikentävät teollisuuden asemaa ja siirtävät tuotantoa Euroopan ulkopuolelle.
Hiilirajamekanismi on yksi EU:n vastaus tähän jännitteeseen. Sen tarkoituksena on ehkäistä hiilivuotoa eli tilannetta, jossa tiukat ilmastovelvoitteet siirtävät tuotantoa ja päästöjä Euroopan ulkopuolelle. Samalla se osoittaa, että kilpailukykyhuoli on tunnistettu myös EU:n ilmastopolitiikassa. Päästöjä halutaan vähentää, mutta tavalla, joka ei tarpeettomasti heikennä eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä.
Väitteestä, jonka mukaan EU:sta tuleva sääntely on paljon mainettaan parempaa ja sitä parjataan suotta, on täysin samaa mieltä 10 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 25 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 12 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 20 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 33 prosenttia.
Vihreän siirtymän kannalta sääntely on keskeinen kysymys, koska ilmasto- ja ympäristöpolitiikka toteutuu usein juuri sääntöjen, velvoitteiden, päästörajojen ja raportoinnin kautta. Samalla viime vuosien keskustelu EU:n niin sanotuista omnibus-esityksistä osoittaa, että kyse ei ole vain ilmastosääntelystä vaan laajemmasta kamppailusta vastuullisuuden ja kilpailukyvyn välillä. Komission vuonna 2025 esittämillä yksinkertaistamispaketeilla pyrittiin keventämään muun muassa kestävyysraportointiin, yritysvastuuseen ja taksonomiaan liittyviä velvoitteita. On mahdollista, että sääntelyä arvioidaan nyt aiempaa selvemmin suhteessa kilpailukykyyn ja yrityksille aiheutuvaan hallinnolliseen taakkaan.
Tässä mielessä kyselyn tulos näyttää osuvan ajankohtaiseen poliittiseen murrokseen. EU-sääntelyä ei torjuta kokonaan, mutta sen hyötyjä ei myöskään pidetä itsestään selvinä. Sääntelyn hyväksyttävyys riippuu siitä, koetaanko se ymmärrettäväksi, vaikuttavaksi ja Suomen oloihin sopivaksi – sekä siitä, pystyykö EU yhdistämään vihreän siirtymän ja vastuullisuustavoitteet yritysten toimintaedellytyksiin.
Tarpeettomaksi koettu normiohjaus on suomalaisten mielissä
Väitteestä, jonka mukaan EU-jäsenyys pakottaa suomalaiset noudattamaan monia sellaisia normeja ja yksityiskohtaisia säädöksiä, joita emme halua emmekä tarvitse, on täysin samaa mieltä 28 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 32 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 6 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 21 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 13 prosenttia.
Väite ei koske suoraan ilmasto- tai ympäristösääntelyä, mutta se muodostaa vihreän siirtymän kannalta tärkeän taustan. EU:n yhteinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka saa suomalaisilta tukea, mutta hyväksyntä voi heikentyä, jos sen toimeenpano näyttäytyy osana laajempaa tarpeettomaksi koettua normiohjausta. Kyse ei siis ole vain tavoitteista, vaan myös siitä, miten sääntely koetaan arjessa, yrityksissä ja kansallisessa päätöksenteossa.
Tämä auttaa ymmärtämään vihreän siirtymän ristiriitaista vastaanottoa. Suomalaiset voivat pitää ilmastonmuutoksen torjuntaa EU-tason kysymyksenä, mutta samalla suhtautua kriittisesti sääntöihin, jotka tuntuvat liian yksityiskohtaisilta, kalliilta tai Suomen olosuhteisiin huonosti sovitetuilta.
Väitteestä, jonka mukaan Suomella on selkeä kansallinen strategia ja visio siitä, miten aiomme pärjätä muuttuvassa Euroopan toimintaympäristössä, on täysin samaa mieltä 3 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 19 prosenttia vastaajista. Täysin eri mieltä on 10 prosenttia ja jokseenkin eri mieltä 29 prosenttia. Kantaansa ei osaa sanoa 39 prosenttia.
Tulos on yksi tutkimuksen huomionarvoisimmista.
Vain harva suomalainen näkee Suomella selkeän strategian. Kansalaisten ajatus näyttää olevan, että jos vihreä siirtymä halutaan kääntää Suomen eduksi, tarvitaan nykyistä selkeämpi käsitys siitä, missä maamme vahvuudet ovat: vähäpäästöisessä energiassa, teollisuuden sähköistämisessä, puhtaissa teknologioissa, kiertotaloudessa, metsä- ja materiaaliosaamisessa – vai näiden yhdistelmässä. Samalla Suomen on kyettävä määrittelemään, millaisia investointeja se tavoittelee ja miten se vaikuttaa EU:n päätöksiin riittävän ajoissa.
Päätöksenteon tasoa koskeva kysymys vahvistaa kuvaa siitä, että suomalaiset erottavat ilmastotavoitteet ja niiden käytännön toteutuksen toisistaan.
Ilmastonmuutoksen hidastaminen erottuu vihreän siirtymän teemoista selvästi EU-tason kysymyksenä: 47 prosenttia vastaajista katsoo, että siitä pitäisi päättää pääosin tai kokonaan EU-tasolla. Kansallista päätöksentekoa painottaa 34 prosenttia ja 19 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Kun tarkastellaan kaikkia kysymyksen 24 politiikkateemaa, ilmastonmuutoksen hidastaminen kuuluu niihin harvoihin aloihin, joissa EU-tason päätöksenteko saa kansallista tasoa enemmän kannatusta. Sen edelle nousee vain kauppapolitiikka.
Tämä kertoo, että ilmastonmuutoksen torjunta on suomalaisten mielissä yksi luontevimmista EU-politiikan aloista. Ilmastonmuutos ymmärretään rajat ylittäväksi ongelmaksi, jossa yksittäisen jäsenmaan toimet eivät riitä. Päästöt, energiavirrat, teollisuuden kilpailuasetelmat ja ilmastotoimien kustannukset kytkeytyvät koko Euroopan talouteen. Siksi EU-tason päätöksenteko näyttäytyy tässä kysymyksessä perustellumpana kuin monilla perinteisesti kansallisiksi koetuilla politiikan aloilla.
Samalla asetelma muuttuu, kun siirrytään ilmastonmuutoksen hidastamisesta vihreän siirtymän konkreettisiin toimeenpanokysymyksiin. Luontokadon torjuminen jakaa vastaajia jo tasaisemmin: 38 prosenttia painottaisi EU-tasoa ja 42 prosenttia kansallista tasoa. Luonnonsuojelussa, energiapolitiikassa, luonnonvarojen käytössä ja maatalouspolitiikassa kansallinen päätöksenteko nousee selvästi EU-tason edelle. Erityisen vahvasti tämä näkyy luonnonvarojen käytössä ja maatalouspolitiikassa, joissa noin kaksi kolmasosaa vastaajista painottaa kansallista tasoa.
Kokonaiskuva on siten jännitteinen. Suomalaiset hyväksyvät ilmastonmuutoksen torjunnan eurooppalaisen luonteen ja pitävät sitä yhtenä EU-tason päätöksenteon keskeisistä tehtävistä. Kun ilmastopolitiikka kuitenkin muuttuu kysymyksiksi metsistä, maankäytöstä, energiasta, maataloudesta ja luonnonvaroista, kansallisen liikkumatilan tarve kasvaa. Tämä auttaa ymmärtämään vihreän siirtymän suomalaista perusjännitettä: yhteiset tavoitteet saavat tukea, mutta niiden toimeenpanon halutaan tunnistavan Suomen erityisolosuhteet.
Kokonaiskuva ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta on siis jännitteinen. Suomalaiset eivät torju vihreää siirtymää eivätkä pidä ilmastonmuutoksen torjuntaa vain kansallisena kysymyksenä. Päinvastoin ilmastopolitiikka kuuluu niihin aloihin, joissa EU-tason toiminnalle nähdään vahva peruste. Samalla suhtautuminen muuttuu varauksellisemmaksi, kun yhteiset tavoitteet kääntyvät konkreettisiksi ratkaisuiksi: metsiksi, energiaksi, maataloudeksi, luonnonvaroiksi, kustannuksiksi ja teollisuuden toimintaedellytyksiksi.
Ilmastopolitiikka onkin ala, johon kohdistuu samanaikaisesti ristiriitaisia odotuksia. Sen pitäisi vähentää päästöjä, turvata luonnon kantokykyä, vahvistaa Euroopan omavaraisuutta, luoda kasvua ja investointeja sekä säilyttää teollisuuden kilpailukyky. Kaikkia näitä tavoitteita ei ole helppo sovittaa yhteen. Siksi vihreän siirtymän hyväksyttävyys riippuu yhä enemmän siitä, onnistuuko EU rakentamaan politiikkaa, joka näyttää sekä vaikuttavalta että reilulta.
Samalla Euroopalla ei ole todellista vaihtoehtoa vihreän siirtymän jatkamiselle. Eurooppa on fossiiliköyhä manner, jonka riippuvuus tuontienergiasta tekee siitä taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti haavoittuvan. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan osoitti, kuinka nopeasti energia voi muuttua markkinakysymyksestä strategiseksi riippuvuudeksi. Irtautuminen fossiilisista polttoaineista ei siksi ole vain ilmastopolitiikkaa, vaan myös osa Euroopan taloudellisen ja turvallisuuspoliittisen liikkumatilan vahvistamista.
Juuri tästä syystä strategisen suunnan määrittäminen on päättäjille poikkeuksellisen tärkeää. Jos vihreä siirtymä jää kansalaisten silmissä vain sääntelyn, kustannusten ja velvoitteiden kokonaisuudeksi, sen poliittinen tuki voi heikentyä. Jos se sen sijaan onnistutaan kytkemään uskottavasti teolliseen uudistumiseen, puhtaaseen energiaan, uusiin investointeihin ja Suomen omien vahvuuksien hyödyntämiseen, vihreä siirtymä voi näyttäytyä myös taloudellisena mahdollisuutena. Suomen kannalta ratkaisevaa on, pystytäänkö tämä suunta sanoittamaan riittävän selvästi ja vaikuttamaan EU:n päätöksiin ajoissa.
Sitran ja EVAn yhteinen EU-kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2026 osana EVAn Arvo- ja asennetutkimusten sarjaa. Kyselyyn vastasi 2 047 henkilöä. Lisäksi kyselyyn vastasi kutsuttuna 34 EU-asiantuntijaa. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Tiedot kerättiin 17.–30.3.2026. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa).
Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.
Samasta kyselytutkimuksesta on julkaistu aiemmin tuloksia liittyen laajentumiseen, rahoitukseen, sisämarkkinoihin ja teollisuuspolitiikkaan sekä kumppanuuksiin ja geopolitiikkaan. Ne kertovat muun muassa, että suomalaisten suhtautuminen Euroopan unioniin on muuttunut: unionilta odotetaan kykyä suojata jäsenmaitaan, vähentää haitallisia riippuvuuksia ja toimia maailmanpolitiikan myllerryksessä. Suomalaiset pitävät ovea raollaan laajentumiselle ja haluavat myös järeämpää teollisuus- ja teknologiapolitiikkaa.