Kuva: Ronan Browne

Julkaistu 14.08.2014

Yhden maapallon kokoinen elämäntapa

Kirjoittaja
 
Laura Häkli

Joka vuosi vietetään maapallon ylikulutuspäivää. Se tarkoittaa päivää, jolloin ihmiset ovat kuluttaneet maapallon kyseisen vuoden uusiutuvien luonnonvarojen tuotannon ja fossiilisten polttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjen käsittelykyvyn. Loppuvuosi otetaan velkaa tulevilta sukupolvilta.  Ylikulutuspäivä on aikaistunut vuosi vuodelta: 1970-luvulla kulutus ylitti maapallon kantokyvyn ensimmäistä kertaa, vuonna 1995 ylikulutuspäivä osui marraskuuhun, vuonna 2009 ylikulutuspäivä koitti syyskuun lopussa ­–  ja nyt luonnonvarat loppuvat jo elokuussa.

Ylikulutuspäivän viettäminen on yksi tapa havainnollistaa sitä, miten maapallon väestö elää yli varojensa. Se pohjautuu ekologisen jalanjäljen käsitteeseen, joka kertoo, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä jätteiden käsittelyyn. Käsitteen kehittivät kanadalaiset tutkijat Mathis Wackernagel ja William E. Rees 1990-luvun alussa.

Ekologinen jalanjälki lasketaan käyttämällä yksikkönä globaalihehtaaria. Globaalihehtaarilla tarkoitetaan yhden hehtaarin kokoista aluetta, jonka tuottavuus vastaa maapallon keskiarvoa. Vuonna 2008 arvioitiin, että suomalainen tarvitsee keskimäärin 6,21 globaalihehtaaria elämäntapansa ylläpitoon, intialainen 0,87 ja amerikkalainen puolestaan 7,19.

Maapallon luonnonvarojen kulutusta voi havainnollistaa isompina kokonaisuuksina ilmaisemalla resurssien kulutus maapalloissa. Nykyisin maailman väestö kuluttaa 1,5 maapallon resurssit, mutta jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme peräti 3,5 maapallon resurssit. Globaalisti tilanne heikkenee koko ajan, sillä vuoteen 2050 mennessä maailman väestön arvioidaan kasvavan noin 9 miljardiin ja samalla luonnonvarat niukkenevat entisestään.

Käytännössä luonnonvarojen kulutuksen ymmärtää helposti ruuantuotannon kautta. Elokuussa Proceedings of the National Academy of Sciencesissa julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan naudanlihan tuottaminen vaatii peräti 28 kertaa enemmän maapinta-alaa, 11 kertaa enemmän vettä ja tuottaa viisi kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin esimerkiksi sianlihan tai kananlihan tuotanto. Jos punaista lihaa vertaa esimerkiksi perunoiden tai riisin kasvatuksen vaatimaan maapinta-alaan, ero on jopa 160-kertainen.

”Tällaisen tutkimustiedon avulla ymmärrämme, että esimerkiksi ruuan riittävyyden takaamiseksi meidän on siirryttävä entistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ja tehtävä kaikkemme ruokahävikin minimoimiseksi”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Riina Antikainen.

Ekologisen jalanjäljen avulla ihmisen vaikutusta ympäristöön voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti, sillä se ottaa huomioon sekä päästöt että luonnonvarojen niukkuuden problematiikan globaalisti.

Resurssiviisaan kaupungin tavoitetilana yhden maapallon kantokyvyn rajoihin sopeutuva elämäntapa voidaan saavuttaa, kun päästöt vähenevät ja luonnonvarojen kulutus saadaan kuriin.

”Yhden maapallon kokoinen elämäntapa yhdistää päästö- ja kiertotaloustavoitteet havainnolliseen, konkreettiseen ja ymmärrettävään muotoon, mutta lisäksi se tuo mukaan näkökulman siitä, että meidän on myös absoluuttisesti vähennettävä luonnonvarojen kulutusta”, sanoo Lari Rajantie Sitrasta.

Mistä on kyse?