Julkaistu 18.03.2017

Asiantuntijan hätähuuto: Antakaa edes pönöttää!

Käsityksemme auktoriteeteista ja vallasta muuttuu. Tähän muutokseen liittyvät melkein kaikki aikamme suurimmat kiistat Donald Trumpista rasismiin ja soten valinnanvapauteen.
Kirjoittaja
Asiantuntija, Viestintä, Sitra
Jukka Vahti vastaa uudistumiskyky-teemaan liittyvien Sitran hankkeiden viestinnästä.

Pelko ja häpeä ovat herkästi läsnä, kun puhutaan siitä, miten näemme itsemme eri tilanteissa.

Vielä paljon herkemmin ne ovat läsnä, kun mietimme, miten muut meidät näkevät.

Moni – mielestäni varsin kannatettava – kehityskulku on viime vuosikymmeninä johtanut siihen, että joudumme käymään näitä pohdintoja entistä useammin. Esimerkiksi perinteiset, ahtaat sukupuoliroolit ovat hälventymään päin ja ammatilliseen, yhteiskunnalliseen tai institutionaaliseen asemaan perustuvat valta-asemat ovat murtumassa tai ainakin muuttumassa.

Enää vakava pönöttäminen tai vaikeaselkoinen kapulakieli ei tarkoita samaa kuin uskottavuus.

Myös perinteinen asiantuntijuus näyttää ja kuulostaa erilaiselta kuin aikaisemmin. Kuten Helsingin Sanomien Jussi Pullinen vastikään kirjoitti, olemme siirtymässä 1900-lukulaisesta työn ja oman persoonaan erillään pitämisestä uuteen aikaan. Tuore esimerkki ammattimaisuuden ja yksityisen törmäämisestä on laajasti hilpeyttä herättänyt brittiprofessorin suora televisiohaastattelu, jota hänen pienet lapsensa ei-toivotusti mutta tehokkaasti häiriköivät.

Enää vakava pönöttäminen tai vaikeaselkoinen kapulakieli ei tarkoita samaa kuin uskottavuus. Maailman viestinnällistyessä kaikkein kovin asiantuntija onkin yhtäkkiä se, joka uskaltaa puhua ymmärrettävästi ja esiintyä ihmisenä.

Tähän viimeisimpään trendiin, asiantuntijuuden muutokseen, on reagoitu esimerkiksi näillä vastikään uudistuneilla Sitran verkkosivuilla niin, että teemme entistäkin enemmän työtä asioiden ilmaisemiseksi helposti ymmärrettävällä kielellä emmekä muutenkaan pyri piiloutumaan tarpeettoman “virallisuuden” taakse.

Kun megatrendit menivät tunteisiin

Jos viralliset ja epäviralliset valtarakenteet liikkuvat, päädymme yhä useammin tilanteisiin, joissa ennen niin selkeät roolit pitääkin joka kerta ikään kuin neuvotella uudelleen.

Valta-asemat vapisevat, kun potilaalla onkin kokonaisvaltaisempaa dataa omasta terveydestään kuin lääkärillä. Tai kun mietitään sote-asiakkaan päätösvallan lisäämistä sen suhteen, mistä hän palvelunsa haluaa saada.

Tai kun vaikka kansalaisaloitteiden kautta eduskuntaan tuodaan poliittisia päätöksiä, jotka saavat massat liikkeelle, mutta joita mikään puolue yksinään ei olisi pystynyt tuomaan päätöksenteon agendalle.

Uusi maailma on ilmestynyt ympärillemme nopeasti.

Samasta ilmiöstä on kyse, kun ammattimaiset tiedotusvälineet ovat yhtäkkiä menettäneet asemansa tiedonlevittämisen monopolina ja kuka tahansa, vaikkapa poliitikko, urheiluseura tai ihminen, voi olla oma mediansa ja saada massoittain seuraajia, jos eri kanaviin on tuottaa tarpeeksi mielenkiintoista sanottavaa.

Uusi maailma on ilmestynyt ympärillemme nopeasti. Se on syntynyt monen eri kehityskulun, esimerkiksi digitalisaation ja globalisaation, kohdatessa toisensa. Siksi meillä ei vielä ole kovin hyviä taitoja tai välineitä neuvotella paikastamme näissä uusissa asetelmissa.

Tässä tilanteessa voi olla houkuttelevaa ikään kuin betonoida omat asemansa ja asenteensa olemalla entistä kovemmin jotain mieltä: jos on aiemmin suhtautunut ulkomaalaisiin tai vaikka toiseen sukupuoleen ylemmyydentuntoisesti, uudessa, jalkojen alla epämääräisesti huljuvassa ajassa oman ajatusmaailman ja identiteetin ylläpitäminen voi edellyttää vähintään vihaamista ja raivoa.

Kun pallopelin säännöt muuttuvat kesken pelin

Uudessa ajassa heikoimmilla ovat ne, joiden vahvuuksia uudistuminen ja omasta asemasta “neuvotteleminen” ei ole. Samoin ne, joiden asema ja siihen ainakin osin sidottu identiteetti on tähän asti tullut enemmän tai vähemmän annettuna.

Täytyy olla raskasta seurata omaa asemaa koskevia neuvotteluja, jos ei koe olevansa neuvottelupöydässä ollenkaan tai ei osaa tai edes halua osallistua koko palaveriin.

Kuvaus sopii monissa analyyseissa piirtyneeseen kuvaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannattajista mutta se sopii myös moniin perinteisesti asemansa vuoksi arvostusta osakseen saaneisiin väestö- ja ammattiryhmiin sekä instituutioihin.

Yksilöltä tai yhteiskunnalta on harvoin vaadittu yhtä paljon uudistumiskykyä kuin juuri nyt

Aivan kuten asiantuntijan voi olla vaikea kertoa organisaationsa verkkosivujen esittelytekstissä henkilökohtaisia asioitaan, organisaation voi olla vaikea päättää, miten suhtautua ihmisiin, jotka yhtäkkiä ovat alkaneet kysyä hankalia kysymyksiä tai jopa kyseenalaistaa koko instituution olemassaolon tarkoituksen.

Betonoiduilta näyttäneet asemat ja valtasuhteet muuttuvat, mutta kukaan ei vielä oikein tiedä, mitä tulee tilalle.

Jos yksittäisiä katastrofeja ei oteta huomioon, maailmanhistorian aikana vain harvoin yksilöltä tai yhteiskunnalta on vaadittu yhtä paljon uudistumiskykyä kuin juuri nyt.

Tilanne on vähän sama kuin jos rugbyjoukkueesta pitäisi koulia nopealla aikataululla ammattimaisia pingiksen pelaajia. Uudentyyppisille lahjakkuuksille on yhtäkkiä tarvetta ja ihan uudet tyypit nousevat kentän kuninkaiksi.

Mistä on kyse?