Hapuilemme sanoja, joilla rakentaa Euroopan yhteistä turvallisuutta ja tulevaisuutta

Helmikuun puolessavälissä pidetty Münchenin turvallisuuskonferenssi ja Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vancen siellä pitämä kova puheenvuoro oli karu herätys, kylmä suihku tai isku vasten Euroopan kasvoja, mitä vertauskuvaa nyt haluaakaan käyttää.  
 
”Tänään tuli selväksi, että vapaa maailma tarvitsee uuden johtajan. Meidän, eurooppalaisten, on otettava vastaan tämä haaste”, totesi EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas eurooppalaisesta turvallisuuskeskustelusta teettämämme media-analyysin aineistossa tuoreeltaan Vancen puheiden jälkeen. 
 
Voisi siis sanoa, että Eurooppaa ja EU:ta kohdannut haastava tilanne on nyt – vihdoin alkuvuodesta 2025 – tunnistettu, mutta vielä pitäisi tietää, mitä ja miten meidän tulisi asian suhteen tehdä EU:na ja eurooppalaisina. Olisi myös viisasta pohtia, miten voisimme varmistaa, ettemme tulisi yhtä pahasti yllätetyksi uudestaan. 

Kriisien ajassa tarve moninäkökulmaisuudelle ja pidemmälle aikajänteelle kasvaa  

Teettämässämme tuoreessa media-analyysissa vertailimme Suomen, Ruotsin, Saksan ja Italian laajalevikkisimpien lehtien näkyvimpiä artikkeleja turvallisuudesta nähdäksemme, a) millaisena turvallisuustoimijana EU näyttäytyy sekä b) kuinka moninäkökulmaista keskustelu turvallisuudesta on eli kytkeytyykö se esimerkiksi talouteen, teknologiaan tai ympäristökysymyksiin. Analysoitu aineisto oli vuodelta 2024 ja tammi–maaliskuulta 2025. 
 
Analyysissa havaittiin, tiivistetysti ja yksinkertaistaen, että a) EU:sta puhuttiin turvallisuuden yhteydessä yllättävän vähän, erityisesti vuonna 2024, eikä turvallisuus myöskään ollut keskeinen teema viime kevään europarlamenttivaaleissa ja b) turvallisuuskeskustelua käytiin kaikissa maissa vahvasti kansallisista lähtökohdista eikä turvallisuuskysymyksiä pääsääntöisesti kytketty laajempaan yhteiskunnalliseen, teknologiseen tai taloudelliseen kontekstiin. 
 
Eri maiden turvallisuuskeskustelun analyysi on olennaista myös akuutisti agendalle nousseen eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kannalta: Mistä asioista olemme samaa mieltä, mitkä asiat näemme eri tavoilla? Millainen kunkin maan historian ja geopoliittisen aseman muovaama turvallisuuskeskustelun kulttuuri eri maissa ylipäätään on? 
 
Teettämämme analyysin tulokset eivät ole millään muotoa eurooppalaisen turvallisuuskeskustelun koko kuva, mutta ne antavat aineksia pohtia turvallisuusajattelumme katvealueita sekä mainitun moninäkökulmaisuuden että turvallisuuskeskustelun aikahorisontin kannalta.  
 
Katsommeko lähelle vai kauas ja osaammeko miettiä nyt tehtävien päätösten pitkän aikavälin vaikutuksia? Osaammeko ylipäätään ajatella ja puhua Euroopasta tulevaisuuden näkökulmasta eikä vain käsitteiden kuten post-war tai post-post-war kautta? 
 
Niin ikään media-analyysi antaa vähintään aineksia pohtia, missä määrin julkinen keskustelu heijastelee todellisuutta ja missä määrin se osaltaan luo sitä. Tämä on oleellista siksikin, että myös päättäjien ja kansalaisten totunnaiset roolit turvallisuuskeskustelussa näyttävät olevan jonkinlaisessa murroksessa: kansalaismielipide näyttäisi viime vuosina nousseen takavuosikymmeniä merkittävämmäksi tekijäksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.  
 
Tämä nähtiin esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyspäätöksessä, jossa poliittisten päättäjien rooliksi jäi seurata kansalaisten nopeasti muuttunutta näkemystä asiasta. 

EU olemme me ja voimme oppia – jos haluamme

Vaikka sanat luovat todellisuutta, oikeiden sanojen puuttuminen on kuitenkin vain osasyy Euroopan ja EU:n tämänhetkiseen hapuiluun kohti yhteistä tilannekuvaa ja yhteisiä tulevaisuuskuvia. Tärkein ainesosa olisi nimittäin yhteinen tahto, jonka jälkeen sanat – ja parhaassa tapauksessa myös teot – seuraavat yleensä perästä.       
 
Onneksi me ihmiset, ehkä siis myös EU meidän ihmisten rakentamana kokonaisuutena, on oppivainen. 
 
Kuluvan vuosituhannen ensimmäiseltä vuosikymmeneltä historian kirjoihin on jäänyt elämään tapaus, jossa tuolloinen (myös nykyinen) julkkis otti alavatsaansa tatuointina mietelauseen ”There Were Is Will, There Is a Road” (oikea versio olisi ollut Where There’s a Will, There’s a Way). 
 
Tatuoinnissa sanat olivat hakusessa, mutta lienee melko varmaa, että kyseinen henkilö ei enää toista kertaa tatuoi ainakaan juuri tuota mietelausetta ihoonsa väärin. Virheistä opitaan ja parhaassa tapauksessa niitä myös opitaan välttämään ennakoivasti.  
 
Ehkä me kaikki vielä opimme ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan Eurooppana ja eurooppalaisina, paitsi tässä ja nyt kriiseihin reagoiden, myös tulevaisuutta ennakoiden, kuvitellen ja rakentaen? 9.5. vietettävä Eurooppa-päivä on yksi hyvä hetki kääntää katsetta Euroopan menneisyydestä tulevaisuuteen, historiaa kuitenkaan unohtamatta.