Henkisen kriisinkestävyyden uusi suunta: kohti yhteisöllistä turvallisuutta

Toimintaympäristömme murrosta leimaavat yhtä aikaa limittyvät kriisit, hitaat muutosvoimat ja kiihtyvä epävarmuus. Ulkoisen turvallisuusympäristön heikentyminen vaikuttaa suoraan myös sisäiseen turvallisuuteen, ja tämä vaatii koko yhteiskunnalta aiempaa vahvempaa kriisinkestävyyttä.

Kansalaiset ovat väsyneitä kriisiuutisointiin ja huolissaan esimerkiksi toimeentulostaan. Nyt on tärkeää tarkastella henkistä kriisinkestävyyttä strategisena voimavarana, jota emme vielä ymmärrä tarpeeksi.

Kyky kestää kriisien aiheuttama henkinen kuormitus on yhä tärkeämpää

Henkinen kriisinkestävyys on yksi kokonaisturvallisuuden elintärkeistä toiminnoista. Sillä viitataan yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan kykyyn kestää kriisien aiheuttama henkinen kuormitus ja selviytyä niistä.​ Kyseessä on leimallisesti suomalainen käsite, joka periytyy toisen maailmansodan jälkeisestä maanpuolustusajattelusta. Tuolloin se viittasi laajemmin kansalliseen yhtenäisyyteen ja arvoihin ollen osa sopimusta kansalaisten sitoutumista yhteiskunnan puolustamiseen.

Yksilötasolla henkinen kriisinkestävyys voi tarkoittaa, että kriisin, kuten pandemian keskellä yksilö tekee tietoisen päätöksen suojella kognitiivista kapasiteettiaan. Hän rajoittaa uutisten seuraamista, eikä jatkuvasti skrollaa uhkakuvia. Tämä auttaa mielen rauhoittamista ja arjen jaksamista.

Yhteisötasolla kriisinkestävyys voisi ilmetä pitkittyneen sähkökatkon aikana, kun naapurusto ei lukkiudukaan asuntoihinsa, vaan kokoontuu pihalle jakamaan tietoa ja resursseja sekä vaikkapa grillaamaan sulavia pakasteita yhdessä. Tämä on yhteisöllistä resilienssiä: kriisi muuttuu selviytymisestä yhteiseksi kokemukseksi, joka vahvistaa koheesiota.

Henkisen kriisinkestävyyden merkitys korostuu, kun turvallisuusympäristömme on murroksessa. Kuitenkin oppaamme ja ohjeemme kansalaisille painottavat ennen kaikkea materiaalisen varautumisen, kuten kotivaran merkitystä, emmekä tunnu osaavan tukea henkisen kriisinkestävyyden muodostumista.

Luottamuksen säröily voi heikentää henkistä kriisinkestävyyttä

Tutkimusnäyttö korostaa, että yhteiskunnan henkinen kriisinkestävyys ei rakennu pelkästään yksilöiden ominaisuuksista tai valtion toimenpiteistä, vaan se on keskeisesti yhteisöjen ominaisuus. Tämän kivijalkana toimii sosiaalinen koheesio, eli ihmisten välinen yhteenkuuluvuuden tunne, ja kokemus osallisuudesta johonkin suurempaan. Kyseinen tunne syntyy ja säilyy vain, jos yhteisön jäsenet luottavat sekä toisiinsa että yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Suomen turvallisuusarkkitehtuuri nojaakin juuri tähän kansalaisten luottamukseen viranomaisia ja yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Tämä on mahdollistanut korkean turvallisuustason ylläpidon suhteellisen pienillä resursseilla. Luottamus on siten strateginen voimavara.

Viranomaisten ja kansalaisten välinen luottamus on arvokasta henkistä pääomaa, jota kerrytetään arjen pienillä teoilla. Kun kriisi kohtaa yhteiskunnan, tämä aiemmin rakentunut luottamus auttaa meitä toimimaan yhdessä. Kokemus siitä, että yksilöstä välitetään ja häntä kuunnellaan arjessa, luo perustan, jonka varassa on helpompi sietää epävarmuutta ja toimia rauhallisesti yhteisen turvallisuuden eteen.

Kokonaisturvallisuuden malli, jossa kansalaiset ovat turvallisuuden avaintoimijoita, on siten haavoittuvainen luottamuksen rapautuessa.

On syytä kiinnittää huomiota luottamuksen halkeamiin. Vaikka luottamus turvallisuusviranomaisiin on yhä vahvaa, tuoreet tutkimukset paljastavat huolestuttavia merkkejä. Luottamus poliittiseen päätöksentekoon on laskenut, turvallisuuden tunne heikentynyt ja yhteiskunnallinen katkeruus kasvaa.

Myös perinteiset turvatekijät, kuten koulutus, vapaa media ja politiikan ennakoitavuus ovat paineen alla. Nämä ilmiöt altistavat yhteiskuntaa sisäisille jännitteille ja ulkoiselle informaatiovaikuttamiselle ja heikentäen samalla henkistä kriisinkestävyyttä.

Resilienssi kehittyy yhteisöissä

Kansainvälinen tutkimus tukee siirtymää yksilökeskeisyydestä kohti systeemistä ja yhteisöllistä näkökulmaa. Resilienssi kehittyy vuorovaikutuksessa ja yhteisöissä. Kompleksisuusteorian mukaan toimijoiden väliset suhteet voivat olla tärkeämpiä kuin itse toimijat. Resilienssi on myös kontekstisidonnaista: yhdessä kriisissä toimiva ratkaisu ei välttämättä toimi toisessa.
 
Miten sitten voisimme tukea yhteisötason resilienssimekanismeja? Jos henkinen kriisinkestävyys on dynaaminen ja hajautunut ilmiö, voisiko viranomaistoiminnan muuttaminen ylhäältä ohjaamisesta verkostomaisempaan toimintaan ja sopeutuvaan hallintaan (adaptive governance) olla ratkaisu? Tässä korostuisi hajautettu toiminta ja paikallisyhteisöjen rooli turvallisuuden tuottamisessa.

Lisäksi yksilötasolla voisimme tukea kriisinkestävyyttä pelkän faktatiedottamisen sijaan toimilla, jotka tukevat kansalaisten kykyä käsitellä informaatiotulvaa (informaatiohyvinvointi) ja vahvistavat kokemusta toimijuudesta sekä merkityksellisyydestä (tulevaisuususko).

Yhteistyö auttaa vastaamaan monimutkaisiin haasteisiin

 Sisäministeriön visiona on ”Turvallinen yhteiskunta kaikissa oloissa”. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että ymmärrämme luottamuksen ja kriisinkestävyyden kaltaisia viheliäisiä ongelmia, joita kukaan ei ratkaise yksin. Tämä vaatii näkökulmien ja voimavarojen yhdistämistä.
 
Siksi sisäministeriö, Sitra ja Helsingin yliopisto ovat käynnistäneet yhteisen prosessin, Yhteiskunnallisen turvallisuuden tulevaisuusfoorumin. Tavoitteena on rakentaa riskiperustainen tilannekuva ja tunnistaa toimenpiteitä, joilla yhteiskunnallista turvallisuutta vahvistetaan pitkäjänteisesti. Tilannekuvan ensimmäiset havainnot olivat keskustelussa Säätytalolla 20.1.2026. Tarkempi tilannekuva ja skenaariot julkaistaan loppukeväästä.

Yhteistyö on välttämätöntä systeemisen ymmärryksen luomiseksi. Yhdistämällä hallinnon ymmärryksen uhkien ennaltaehkäisystä, strategisen ennakoinnin sekä tutkitun tiedon ja syväanalyysin, rakennamme kokonaisvaltaisempaa kuvaa turvallisuudesta, luottamuksesta ja kriisinkestävyydestä.

Tähän kirjoitukseen olemme koonneet ajatuksiamme tulevaisuusfoorumilla esiin nousseiden tutkimuskatsausten ja keskustelujen innoittamina. Kirjoittajat työskentelevät sisäministeriön hallinto- ja kehittämisosaston strategia- ja kehittämisyksikössä erityisasiantuntijoina vastaten mm. sisäministeriön strategisesta ennakoinnista ja väestötutkimuksesta.