Julkaistu 23.07.2018

Ilman dialogia demokratia on pelkkää enemmistön tyranniaa

Dialogi kasvattaa kykyjä, jotka ovat olennaisen tärkeitä niin demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän ylläpitämisessä kuin myös nykyaikaisessa asiantuntijatyössä.
Kirjoittaja
tutkijatohtori, Aalto-yliopisto
Frank Martela, FT, toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella ja valmentajana Filosofian Akatemia Oyssä. Frankin poikkitieteelliset tutkimuskohteet keskittyvät sisäiseen motivaatioon, työn murrokseen, merkitykselliseen elämään ja hyväntekemiseen, joita hän tutkii sekä filosofisesta, psykologisesta kuin myös yritysoiminnan näkökulmasta.

Liian usein kuvittelemme, että pelkät vapaat vaalit riittävät tekemään maasta demokraattisen. Tosiasiassa toimiva demokratia vaatii tietynlaisten instituutioiden rinnalla jotain myös meiltä kansalaisilta: Yhteiskuntajärjestelmiä vakavasti pohtineet ajattelijat Aristoteleesta lähtien ovat tiedostaneet aktiivisen kansalaisuuden ja tiettyjen kansalaishyveiden kriittisen merkityksen toimivan yhteiselämisen mahdollistajina. Esimerkiksi Alexis de Tocqueville esitti 1830-luvulla klassikkoteoksessaan Democracy in America, että demokratia sopi Yhdysvaltoihin muita maita paremmin, koska kansalaisilla oli siellä tietynlainen asenne ja tietynlaiset keskinäiset toimintatavat.

Demokratia ilman kansalaishyveitä typistyy enemmistön diktatuuriksi: Enemmistön muodostava eturyhmä ei ole kiinnostunut muihin ryhmiin kuuluvien oikeuksista tai tarpeista, vaan pyrkii käyttämään järjestelmää pelkästään omien etujensa ajamiseen. Vapaat vaalit ja teknisesti toimiva demokratia yhdistyy helposti vähemmistöryhmien – saamelaisten, seksuaalivähemmistöjen, eri uskontoon kuuluvien, vähemmän koulutettujen, syrjäseuduilla asuvien – sortamiseen.

Ilman kansalaishyveitä demokratia typistyy enemmistön diktatuuriksi

Pahimmillaan kansalaishyveiden puute johtaa demokraattisen järjestelmän asteittaiseen lakkauttamiseen. Kriittistä on että kansalaiset ymmärtävät demokraattisen järjestelmän arvon ja luottavat siihen riittävästi, jotta olisivat valmiita puolustamaan järjestelmää myös silloin, kun he itse hyötyisivät nykyisen vallankäyttäjän suorittamista rikkomuksista. Valtaapitävillä on aina suuri houkutus ylittää demokraattiset valtuutensa – ja jos enemmistö hiljaa hyväksyy tämän, niin seurauksena on asteittainen siirtyminen autoritaariseen yksinvaltaan. Näin on käynyt historian saatossa niin 1930-luvun Saksassa kuin 2000-luvun Venäjällä, Unkarissa ja Nicaraguassakin. Parhaillaan seuraamme kuinka vastustuskykyinen Yhdysvaltain järjestelmä on tämäntyyppistä sisäistä vallankaappausta vastaan. Professori Barry Weingast kiteyttää tämän uhan hyvin:

”Vakaissa demokratioissa ei riitä, että kansalaiset arvostavat demokratiaa, heidän täytyy olla valmiita tekemään uhrauksia puolustaessaan demokraattisia instituutioita potentiaalisia rikkomuksia vastaan.”

Dialogi rakentaa demokratiaa

Jotta ihminen ei olisi pelkkä äänestäjä, vaan aktiivinen kansalainen, vaaditaan häneltä tiettyä ymmärrystä ja osaamista. Pitää olla esimerkiksi perusymmärrys poliittisesta järjestelmästä ja prosessista, kyky kriittiseen ajatteluun ja medialukutaitoa. Erityisen olennaista on myötäelämisen taito eli kyky asettua toisen asemaan, ymmärtää maailmaa hänen näkökulmastaan ja halua puolustaa myös hänen etujaan.

Siksi dialogi rakentaa demokratiaa.

Dialogi ei ole mitä tahansa keskustelua, vaan keskustelua joka täyttää tietyt ehdot. Toisin kuin esimerkiksi väittelyssä, tavoitteena ei ole vastapuolen ’voittaminen’ ja oman näkökannan puolustaminen. Tavoitteena on molemminpuolisen ymmärryksen lisääminen. Kaikki keskustelijat ovat tasa-arvoisia ja jokaiselle annetaan tila kertoa käsiteltävästä aiheesta omasta näkökulmastaan: Mitä asiasta ajattelen ja miksi näin ajattelen? Mitä kokemuksia minulla on asiasta ja mitä ne ovat minulle opettaneet?

Asennetasolla dialogi edellyttää toisen osapuolen kunnioittamista ja aitoa halua ymmärtää toista. Keskustelun tasolla se edellyttää tiettyjä sääntöjä kuten tilan antamista jokaiselle kertoa oman tarinansa ilman keskeytyksiä.

Dialogia tapahtuu välillä vahingossa: Saunan lauteilla, eduskunnan käytävillä tv-kameroiden ollessa poissa, kahviloissa, junamatkalla, talkootyötä tehdessä. Useimmiten dialogi vaatii kuitenkin fasilitaattorin, joka pitää huolen että osapuolet onnistuvat keskustelussaan eivätkä esimerkiksi tunnekuohun vallassa vahingossa syöksy väittelymoodiin.

Dialogille on nyt kysyntää politiikassa. Ratkaistavat taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset ongelmat ovat monimutkaistuneet ja globaalisti yhteenkietoutuneita.

Dialogille on kysyntää politiikassa

Keskustelukulttuurin on koettu kärjistyneen viime vuosina: Eri mieltä olevien kanssa ei yritetä keskustella, vaan heidät tuomitaan pahoiksi, tyhmiksi tai yksinkertaisesti väärässä oleviksi. ’Väärän’ mielipiteen esittäjä saattaa joutua koordinoidun some-hyökkäyksen kohteeksi. Eduskunnan täysistunnot ovat näytelmä, joka harvoin tarjoaa mitään muuta kuin poseeraamista omalle äänestäjäkunnalle. Varsinaiset keskustelut käydään muualla. Liika ohipuhuminen ja eri mieltä olevien demonisointi uhkaa lopulta koko demokraattisen järjestelmän uskottavuutta. Epävakaus tarjoaa kasvualustan monille demokratian vastaisille voimille, ja siksi Kai Alhanen näkee teoksessaan Dialogi demokratiassa että olemme valinnan edessä:

”Kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja vapautta tavoittelevana yhteiselämän muotona demokratia nojaa viime kädessä siihen, että kansalaiset tekevät valintoja sen keskeisten arvojen edistämiseksi monissa arkisissa elämäntilanteissa. Näitä valintoja on tehtävä kaikenlaisissa yhteisöissä: perheissä, naapurustoissa, kouluissa, työpaikoilla, vapaa-ajan harrastuksissa, yrityksissä, yhdistyksissä ja valtiovallan ylläpitämissä instituutioissa.”

Tämän vuoksi on olennaista tuoda lisää dialogia eri päätöksentekoprosesseihin eduskunnasta kaupunginosakaavoitukseen. Mutta kriittistä olisi opettaa dialogin taitoa jo peruskoulussa. Filosofi Martha Nussbaum on jo vuosia varoittanut siitä, että nykyinen koulutuspoliittinen keskustelu (erityisesti hänen kotimaassaan Yhdysavalloissa) typistyy liian usein keskusteluksi siitä, miten kasvatetaan mahdollisimman tuottavia työntekijöitä. Toki on tärkeätä että ihmisille koulun jälkeen löytyy töitä. Mutta yhtä tärkeätä on kasvattaa ihmisistä aktiivisia kansalaisia. Muuten työtä tehdään kohta autoritaarisessa valtiossa.

Koulussa on dialogille mainioita paikkoja

Siksi Nussbaum näkee että koulutusjärjestelmän yksi keskeisistä tavoitteista on opettaa nuorille myötätuntoa ja kykyä asettua toisen asemaan. Tässä dialogi on avainasemassa. Nuorille olisi tarjottava kokemuksia dialogista ja osallisuudesta yhteiseen päätöksentekoon heti ensimmäiseltä luokalta lähtien. Esimerkiksi luokan yhteisten käytössääntöjen sopiminen, konfliktitilanteiden käsittely, katsomusaineet tai ajankohtaiset poliittiset kysymykset yläluokilla tarjoavat mainioita paikkoja fasilitoiduille dialogeille.

Dialogin kautta karttuvat kyvyt, jotka ovat olennaisen tärkeitä niin demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän ylläpitämisessä kuin esimerkiksi nykyaikaisessa tiimityöpohjaisessa asiantuntijatyössä pärjäämisessä: Kyky kuunnella toista, kyky asettua toisen asemaan, kyky sanoittaa omaa näkökulmaa ja arvoja, kyky käydä keskinäistä ymmärrystä lisäävää keskustelua, kyky laajentaa omaa perspektiiviä, kyky purkaa vastakkainasetteluja ja löytää kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja. Nämä ovat kaikki opittavissa olevia taitoja. Ja koska ne ovat niin olennaisen tärkeitä sekä tulevaisuuden työelämässä että demokraattisen yhteiskunnan ylläpitämisessä, tulisi niitä pyrkiä tietoisesti vahvistamaan läpi koulutusjärjestelmän.

Pidetään siis Suomi demokraattisena myös tulevina vuosikymmeninä. Koulutetaan nuorista dialogin avulla itseämme parempia poliittisen keskustelun kävijöitä.

Mistä on kyse?