Kuva: Miikka Pirinen

Julkaistu 07.03.2018

Koulutusjärjestel­mästä kohti elinikäistä oppimista

Koulutus on pienen, avoimen taloutemme elinehto, joten sen laadusta on pidettävä vastedeskin tiukasti kiinni.
Kirjoittaja
Yliasiamies, Sitra
Mikko Kosonen on Sitran yliasiamies. Hänen päätehtävänsä on Sitran henkisten ja taloudellisten voimavarojen kohdistaminen niin, että Suomesta kehittyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijä.

Suomen koulutusjärjestelmä on ollut jo pitkään kansainvälisen huomion ja ihailun kohteena. Maailman megatrendit – digitalisaatio, kestävä kehitys ja työn muutos – kuitenkin haastavat sen niin toimintatapojen kuin sisältöjen osalta. Riskinä on, että jäämme vanhan menestyksen vangeiksi, emmekä kehitä koulutustamme vastaamaan uusiin haasteisiin.

”Ihmisen elämän pitäisi olla alusta loppuun oppimista”, tiivisti kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme osuvasti Finlandia-palkinnon saatuaan. Elinikäisen oppimisen merkitys korostuu tulevina vuosina entisestään, sillä digitalisaatio ja tekoäly muuttavat lähes jokaisen työn sisältöä.

Etlan arvion mukaan joka kolmas nykyinen työtehtävä häviää ja loputkin tehtävät muuttuvat syvällisesti vuoteen 2030 mennessä. Myös uutta työtä syntyy, mutta vielä ei tiedetä, millaisia tehtäviä ja kuinka paljon. Teknologia kehittyy niin nopeasti, että työelämän osaamistarpeita ja koulutuksen sisältöjä on yhä vaikeampi suunnitella vuosiksi eteenpäin. Nopeasti tarjolla olevaa täsmäkoulutusta tulisikin olla saatavilla läpi työuran, joka eliniän nousun myötä jatkuu myös entistä pidempään.

Tutkintoja tarvitaan, mutta osaaminen ratkaisee

Koulutusjärjestelmää ja sen rahoitusta tulisi tarkastella ihmisen näkökulmasta kokonaisuutena – aina varhaiskasvatuksesta läpi elämän jatkuvaan täydennyskoulutukseen. Jotta tähän päästään, koulutusta ei voi enää tarkastella pelkästään ”siiloista” eli erillisistä koulutusasteista käsin.

Olemme vasta viime vuosina kunnolla ymmärtäneet, miten tärkeää varhaiskasvatus on ihmisten itsetuntemuksen sekä vuorovaikutus- ja empatiataitojen kannalta. Näille inhimillisille vahvuuksille onkin jatkossa yhä enemmän kysyntää, kun tietoon liittyviä tehtäviä siirtyy koneiden hoidettaviksi.

Peruskoulun uusi opetussuunnitelma taklaa tulevaisuuden haasteita hienosti, kun se korostaa esimerkiksi ilmiöpohjaista oppimista ja vuorovaikutustaitoja, mutta tämä ei vielä riitä. Meillä ei ole aikaa odottaa kymmeniä vuosia sitä, että nykyiset peruskoululaiset ovat työelämässä.

Myös yliopistojen rooli ja tehtävät hakevat uutta suuntaa. Elinikäisen oppimisen näkökulmasta olemme liian tutkintouskovaisia, siinä missä meidän tulisi olla osaamisuskovaisia. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita tutkinnoista luopumista, vaan eri opiskeluvaiheiden joustavampaa toteuttamista ja yliopistojen täydennyskoulutustehtävän korostumista.

Kandidaattitason perustutkinto on jatkossakin tärkeä, sillä se varmistaa perusteet ja yhteismitallisen kansainvälisen rajapinnan maisteritason jatko-opinnoille.

Uusien tutkintojen suorittamisesta vanhojen päälle tulee tehdä joustavampaa ja nopeampaa. Ei ole järkevää aloittaa aina nollasta, etenkään silloin, kun perusopintojen pohja on vahva.

Yliopistojen ja korkeakoulujen tulisi tarjota kansainvälisesti kilpailukykyisiä osaamismoduleita, joilla yritykset ja yksityiset ihmiset varmistavat oman kilpailukykynsä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Yritykset tarvitsevat osaajia – rooli koulutuksen rahoittajana kasvaa

Uusi tilanne haastaa myös koulutuksen rahoitusmallin. Uskon, että yritysten rooli koulutuksen rahoittajana korostuu, koska niillä on luontainen intressi osaamisen kehittämiseen. Oikea-aikaisesti tarjotusta täsmäkoulutuksesta ja -osaamisesta ollaan varmasti valmiita maksamaan.

Yksilöiden näkökulmasta täydennyskoulutukseen käytetty aika ja raha ovat sekä taloudellinen että henkinen investointi tulevaisuuteen. Onhan mielekäs työ henkilökohtaisen talouden turvaamisen lisäksi merkittävä hyvinvoinnin lähde. Uusi teknologia tarjoaa jo lukuisia keinoja, joiden avulla työ ja opiskelu on mahdollista yhdistää entistä saumattomammaksi kokonaisuudeksi.

Myös yliopistokoulutuksen maksullisuudesta tulee voida käydä rakentavaa keskustelua. Voidaan perustellusti kysyä, miksi niin tärkeä varhaiskasvatus on edelleen maksullista kun taas maisteritason yliopisto-opinnot ovat maksuttomia

Sanomattakin on selvää, että julkisella sektorilla on vastedeskin keskeinen rooli koulutuksen rahoittajana. Koulutus kun on Suomelle tärkein hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Minkään muun investoinnin tuotto ei ole yhtä hyvä ja kestävä. Tätä korvien välissä olevaa kilpailukykyä on syytä vaalia kaikin tavoin.

Mistä on kyse?