Kuva: Miikka Pirinen

Julkaistu 09.02.2018

Kun poliisi tuli ärrälle

Passini vanheni ja uusiminen hoitui kuvan ottamisen jälkeen piuhoja pitkin. Henkilötietoni purjehtivat sujuvasti järjestelmien välillä. Tuttua ja turvallista? Dataa kerääntyy moneen paikkaan päivän aikana ja oman datan jakaminen huolettaa. Kerro oma tarinasi ja osallistu tutkimukseemme.
Kirjoittaja
Projektijohtaja, IHAN kitkaton ja kestävä elämä, Sitra
Jaana Sinipuro on kokenut ICT-hörhö, joka vetää Sitran Hyvinvoinnin palveluoperaattori avainaluetta. Tavoitteena on saada Suomen kaltoin kohdellut ja unohdetut tietovarannot hyötykäyttöön palvelemaan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä johtamista.

Passin voi uusia netissä vaivattomasti. Hain poliisin sivuilta kuvaamoluettelon ja kävin ottamassa passikuvan. Kuvaamo lähetti kuvani suoraan poliisille. Maksaessani kuvaa käytin lähimaksua ja kuulin, että uusin taskuvarkauden muoto on lähimaksulaite, jolla voi kätevästi tehdä kolme peräkkäistä kertaveloitusta vain viemällä laitteen lähelle laukussa olevaa lompakkoa ja kortteja.
Huolestuin, melkein hankin korteille suojakotelon.

Tulin kotiin ja avasin etäkokouksen Skype-yhteyden ilman web-kameraa. Kuulin työkaveriltani kotiteatterin web-kamerasta, joka kytkeytyi itsestään päälle havaitessaan liikettä huoneessa.
Huolestuin.

Kokousten välissä tein passihakemuksen verkossa. Tunnistauduin pankkitunnuksilla, minkä jälkeen koneelle latautui Väestörekisterikeskuksesta haetut tietoni. Tarkastin ne ja laitoin rastin ruutuun vahvistaakseni, että poliisin rekisterissä olevat sormenjälkeni ovat alle kuusi vuotta vanhat. Latasin kuvan ja lähetin hakemuksen. Muutaman päivän kuluttua voin hakea uuden passin lähikioskilta.

Digitaalisuus helpottaa elämää, toisaalta aiheuttaa huolia.

Mitä datallani tehdään, mihin se tallentuu ja onko datani turvassa?

Hiljattain on uutisoitu digisyrjäytyneistä, mutta toisaalta monet meistä ovat some-aktiiveja. Useimmat, kuten minäkin, ovat jotain siltä väliltä. Käytän mielelläni digipalveluita silloin kun ne sopivat tilanteeseen, mutta pääsääntöisesti haluan asioida kasvokkain. En ole some-aktiivi, mutta jaan mielelläni elämäni Facebookin kanssa. Facebook tekee vaivattomasti tarinoita kuvistani ja päivityksistäni, kavereistani ja elämästäni ja minä jaan tarinan mielelläni eteenpäin.

Olen vain tyytyväinen kun saan osuvampia mainoksia omaan uutisvirtaani. Onko tämä oikein? Eikö minulle sittenkin kuuluisi jonkinlainen korvaus siitä datasta, jota Facebook elämästäni kerää ja hyödyntää, ehkä jopa rahallinen korvaus “tykkäys-tilastojen” sijaan? Kaikesta tekemästäni ja kokemastani jää jälki. Jälki on dataa, data on elämääni.

Jakaisitko omaan dataan ja digitalisaatioon liittyvän tarinasi tutkimustamme varten?

Teemme parhaillaan selvitystä digitalisaation vaikutuksista arkeen ja kokoamme tarinoita avoimella kyselyllä. Tarina voi olla iso tai pieni, lyhyt tai pitkä. Pieni tarinankerronta koostuu anekdooteista, esimerkeistä ja kertomuksista, joissa toistuvat arkipäivän muistot, kokemukset ja keskustelut. Iso tarinankerronta on legendoja ja satuja (Shawn Callahan, Putting Stories to Work, 2015).

Käytämme tarinoiden keräämisen SenseMaker-kyselytyökalua, joka yhdistää laadullisen tutkimuksen menetelmiä perinteisempään kyselytutkimukseen. SenseMaker on kehitetty Walesissa Bangorin yliopistossa ja sitä on sovellettu ympäri maailmaa monenlaisissa tutkimuksissa.

Jokainen tarina on hyödyllinen, sillä tarinat auttavat ihmisiä ymmärtämään toisiaan. Kerro meille tarinasi! Kysely on avoinna 31.3.2018 saakka. Tästä kyselyyn!

#isaacus

Mistä on kyse?