Loki
Arvioitu lukuaika 4 min

Lab Loki #3: Läbinaari sosiaalisista innovaatioista

Julkaistu

Olemme järjestäneet Sitra Labin tematiikan ympärille kevään aikana Läbinaareja. Läbinaari on  vuorovaikutteinen webinaari, joka tuo yhteen kiinnostavia puhujia, oppijoita ja tekijöitä. Läbinaarien tavoitteena on edistää paitsi viheliäisten, yhteiskunnallisten ongelmien taklaamista koskevan osaamisen leviämistä, mutta myös jaetun ymmärryksen syntyä.   Läbinaareja järjestetään noin kaksi kuukaudessa ja niissä pääsee paitsi kuulemaan kiinnostavia alustuksia käsittelyssä oleviin aiheisiin, mutta myös keskustelemaan alustajien kanssa.

Tiistaina 21.5. järjestetyn Läbinaarin aiheena oli Sosiaaliset innovaatiot . Sosiaaliset innovaatiot ovat innovaatioita, jotka muuttavat sosiaalista käyttäytymistä ja sosiaalisia käytänteitä positiivisempaan suuntaan. Suomalainen esimerkki sosiaalisesta innovaatiosta on Siivouspäivä, joka kannustaa osallistujiaan kierrättämiseen ja siivoamiseen. 

Sosiaaliset innovaatiot eivät välttämättä vastaa käsitystämme innovaatioista, sillä ne eivät aina synny palvelumuotoilijoiden tai koodaajien huippuosaamisen tai pöhinän myötä. Ne eivät siis välttämättä ole uusia tuotteita tai palveluita, vaan ovat luonteeltaan yhteiskunnallisia ja sosiaalisia. Sosiaaliset innovaatiot ovatkin yleensä uusia yhdistelmiä vanhoja ideoita, erilaisia sektoreita poikkileikkaavia ja perustuvat uudenlaisiin suhteisiin paitsi kohteena olevien ihmisten, mutta myös niitä kehittävien organisaatioiden välillä.   

Iso osa innovaatiomenetelmistämme kumpuaa tuotekehityksestä ja niiden puitteissa pyritään oppimisen rinnalla usein tuottamaan uusia ideoita. Minkälaisten menetelmien ja mekanismien avulla voisimme synnyttää jaettua oppimista, jotka voisivat edistää sosiaalisten innovaatioita syntyä sekä leviämistä?    

Keskustelimme Hope ry:n toiminnanjohtajajaEveliina Hostilan ja Suomen partiolaisten varapuheenjohtaja Malin Lindholmin kanssa heidän upeasta toiminnastaan sekä tavoista, joilla heidän oppinsa saataisiin leviämään yhteiskunnassa.  Lisäksi Sitran johtava asiantuntija Riina Pulkkinen alusti keskustelua sosiaalisen innovoinnin maailmaan. Läbinaariin osallistui livenä 13 henkilöä.  

Katso tallenne

You need to accept marketing-cookies to watch this video

Open cookie settings

Keskustelemassa kanssamme  

Eveliina Hostila työskentelee toiminnanjohtajana Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:ssä. Eveliinalla on nykyisen työn lisäksi kokemusta yhdistystoiminnasta ja vapaaehtoistoiminnasta niin itse toimijana kuin koordinoijana. Hope tekee todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hopen kautta kulkee vähävaraisille lapsiperheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.  

Malin Lindholm on Suomen suurimman nuorisojärjestön Suomen Partiolaisten varapuheenjohtaja ja valtakunnallisen ruotsinkielisen toisen asteen opiskelijajärjestön Finlands Svenska Skolungdomsförbund toiminnanjohtaja. Partiolaiset tekevät päivittäin tekoja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja harrastamisen esteiden purkamiseksi, sillä harrastukset ovat tehokas ja yhteiskunnan kannalta edullinen keino ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Partiossa ollaan 2017-2018 etsitty ja kokeilu uusia tapoja harrastaa 100 uutta tapaa tehdä partiota -hankkeessa. 

Riina Pulkkinen suunnittelee ja toteuttaa Sitra Lab -prosesseja ja katsoo niitä yhteiskunnallisen ongelmanratkaisun ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta.  

Keskustelussa jaettuja linkkejä 

Vesa Ilola jakoi Lähiöinnostajat-hankkeen esittelyn. Hanke tuottaa arjen hyviä tekoja haasteellisessa elämäntilanteessa oleville lähiöperheille, joissa kouluikäisiä lapsia. 

Mikael Seppälä jakoi Make snowballsnot snowflakes –raportin, josta voi lukea lisää funneling ja layering –innovaatiomalleista.

Kari Mikkelä toi esiin tarpeen eri toimijoiden kohtaamisten ja yhteistyön edistämiselle paikallisella fasilitoinnilla ja orkestroinnilla. Otaniemessä mm. Urban Mill on mukana Espoon rantojen siistimisessä

Mikael Seppälä jakoi tietoa siitä, miten Turussa käytetään avointa dataa harrastusten välittämiseen. Ehkä avoin data voisi auttaa myös vapaaehtoisten välittämisessä. Voisiko Mihifi:stä ottaa mallia koko Suomen kattavaksi ratkaisuksi? Harrastukset löytyvät myös harrastuskalenterista  ja tiedot ovat tarjolla avoimena datana avoimen rajapinnan kautta. 

Mitä seuraavaksi?  

Haluamme verkostoitua ja auttaa muita verkostoitumaan ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan viheliäisten ongelmien taklaamisesta sekä toimimaan lasten ja nuorten eriarvoisuuden suhteen. 

Tervetuloa mukaan tapahtumiin, webinaareihin ja sosiaalisten medioiden keskusteluihin, jotka tukevat ajatusten vaihtoa ja verkostoitumista. Tarjoamme näitä kohtauspaikkoja kuukausittain ja tämän rinnalla yhteisön kanssa voi vaihtaa ajatuksia tiivimmin myös Facebookissa.  

Liity Muutoksentekijöiden yhteisöön Facebookissa.

Liity myös Sitra Labin sähköpostilistalle saadaksesi kuukausittaisen koosteen kiinnostavista linkeistä sekä mahdollisuuksista osallistua ja oppia.