archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Mitä kansalainen voi tehdä? Ohjeet yksilötason energian säästöön

Kirjoittaja

Vesa-Matti Lahti

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja strategia

Julkaistu

Sitran Energiaohjelman Kansalaiset ja energiatehokkuus -avainalueen vetäjänä minulta on eri yhteyksissä kysytty neuvoja energian säästöön. Mieleeni on tullut kahden tason asioita: tarpeellisia järjestelmätason muutoksia, kuten vaikkapa tiukempi energiaverotus tai kaavoitus, sekä yksilötason toimia. Olen tähän alle listannut noita jälkimmäisiä 10 kohdan ohjeiden verran.

Jottei ohjeiden mukaisen elämäntavan aloittaminen tuntuisi liian suurelta tehtävältä, niin alkuun pääsee toimimalla ”kustannustehokkaasti”. Eli kannattaa lähteä liikkeelle niistä toimista, jotka tuntuvat helpoilta eivätkä vaadi uhrautumista. Pohdi mitkä toiminnot tai asiat voit helposti korvata energia- ja ekotehokkaammalla vaihtoehdolla.

Mutta sitten itse listaan:

1) Mieti asumistasi. Asu kohtuullisen kokoisessa kodissa ilman hukkaneliöitä. Älä lämmitä liikaa, nukutkin paremmin. Säästä lämmintä vettä. Sauno kohtuudella ja yhdessä muiden kanssa. Tutki ja estä lämpövuodot ja tarvittaessa lisäeristä (muista silti ilmanvaihto). Siirry pois suorasta sähkölämmityksestä tai pelkästään öljyyn perustuvasta lämmityksestä. Panosta uusiutuviin energianlähteisiin. Kaukolämpökin on hyvä, jos se on valmiiksi lähellä. Valitse sähköntuottajasi huolella, panosta esimerkiksi tuulisähköön tai muuhun ekosähköön.

2) Jos rakennat tai korjaat oman talon tai mökin, tee siitä selkeästi energiatehokkaampi kuin mitä rakennuslupa vaatii.

3) Sujuvoita arkimatkailuasi. Pyri asumaan lähellä työpaikkaasi ja tärkeimpiä palveluja ja minimoi autonkäyttötarpeesi (suosi junaa, muitakin julkisia ja kimppakyytejä). Säästyy aikaa ja hermoja. Selvitä mitä kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia löytyy lähietäisyydeltä kodistasi.

4) Liiku järkevästi. Älä käytä omaa autoa, jos voit tehdä matkan yhtä hyvin julkisilla – tai vielä mieluummin pyörällä tai kävellen. Ja muista kävellä portaita, niin kunto kasvaa. Jos tarvitset auton, valitse vähäpäästöinen malli ja opettele ekologinen ajotapa.

5) Kokkaa luovasti. Mieti syömistäsi. Osta vain se, mikä tulee syödyksi. Syö harvemmin naudanlihaa, (ulkomaista) lammasta, katkarapuja, riisiä, voita, kermaa ja juustoja. Kokeile millä ekotehokkailla vaihtoehdoilla voit korvata nämä (esim. nauta possulla, riisi perunalla ja katkaravut kotimaisella kalalla). Panosta lähiruokaan ja sesonginmukaiseen kasvisruokaan. Vältä pakasteita ja ylipakattuja tuotteita.

6) Lajittele jätteesi, kierrätä. Näin pidät huolta siitä, että kaatopaikoista ei tule kasvihuonekaasu metaanin lähteitä ja mahdollistat järkevän jätteiden energiakäytön.

7) Suosi junaa. Voit nauttia maisemista ravintolavaunussa, tehdä työhommat jo matkalla tai pelata lasten kanssa pelejä. Vältä lentomatkailua ja ylenmääräisiä laivamatkoja. Maksa lentomatkoistasi päästömaksu.

8) Lomaile lähellä. Säästy stressiltä lentokentän turvatarkastusjonoissa. Kiinnostavia lomakohteita löytyy myös koti-Suomesta. Korvaa pikkupyrähdykset yhdellä pidemmällä lomalla (tämä pätee mökkilomailuunkin).

9) Käytä loppuun. Käytä kodinkoneita ja elektroniikkalaitteita niiden koko käyttöikä ennen kuin vaihdat uusiin. Laitteiden ja tavaroiden, erityisesti tietotekniikan, valmistus kuluttaa paljon. Älä hanki turhia laitteita tai tavaroita. Kierrätä, korjaa tai korjauta, lainaa. Opettele huoltamaan ja tekemään itse – säästät rahaa ja löydät mielekästä puuhaa – tai käytä korjauspalveluja. Palvelujen ostaminen uuden tavaran hankkimisen sijaan on kannatettavaa. (Ja jos joskus tunnet tarvetta hemmotella itseäsi, tee se tavaroiden hankkimisen sijaan ekotehokkaiden palvelujen avulla: helpota vaikka arkeasi palkkaamalla siivousapua kotiin.) Jos kuitenkin hankit jotain, hanki ainakin mahdollisimman energiatehokkaita laitteita ja mahdollisuuksien mukaan myös sellaisia joiden valmistuksessa ei ole haaskattu energiaa. Järjestä niin, etteivät laitteet jää turhaan valmiustilaan, esimerkiksi katkaisijalla varustetulla jatkojohdolla.

10) Vaikuta valinnoillasi. Aina kun voit, niin vapaa-ajalla kuin töissäsi, toimi niin, että toimesi lisäävät energian säästöä ja vähentävät päästöjä. Huomaa olevasi vaikuttaja näissä asioissa! Äänestäessäsi valitse ehdokkaita, jotka ajavat näitä asioita.

Korjaukset ja lisäykset yllä olevaan listaan ovat tervetulleita!