Arvioitu lukuaika 3 min

Mitä kuuluu sukulaisilleni vuonna 2110?

Tuntuuko tulevaisuusajattelu liian abstraktilta tai kaukaiselta? Mitä jos pohtisit tulevaisuutta sukulaistesi kautta?

Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Kirjoittaja

Liisa Poussa

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Kirjoittaja

Liisa Poussa

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Katson lapseni uurteisia kasvoja puhelimen näytöltä. ”Tämmönen mummo mä sit oon!” hän selostaa innoissaan ja näyttää, mitä kaikkea kasvokuvien muokkaamiseen tarkoitetulla sovelluksella voi tehdä. Nyökkäilen mukana, mutta oikeasti ajattelen vain tuota mummoa. Lastani, joka ehkä joskus on mummo. Mummo, jolla on lapsia ja lapsenlapsia. Mikä absurdi ajatus!

Olen ajatellut paljon tulevaisuutta, mutta vähemmän sukulaisiani siellä. Kuva lapsestani mummona saa minut ajattelemaan heitä. Abstrakti tulevaisuus muuttuu ihmisiksi ja arjeksi. En vain pohdi sitä, minkälaista heidän elämänsä mahtaa olla 2100-luvulla, vaan huomaan myös miettiväni: onhan heillä kaikki hyvin?

Nykyisillä sitoumuksilla maailma on menossa kohti 3–4 asteen lämpenemistä. Luonnon monimuotoisuus heikkenee hurjaa vauhtia. Kuudes sukupuuttoaalto horjuttaa koko nykymuotoisen sivilisaation perusteita. Me ihmiset kulutamme luonnonvaroja vuodessa 1,6 maapallon verran. Vaikka kuinka yrittäisin kääntää katseeni kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, mitä tulevaisuudessa siintää, olen eniten huolissani. Huoli kääntyy nopeasti kysymykseksi: millaisen perinnön jätämme heille?

Sen sijaan, että keskitymme vain tähän hetkeen ja edistämme nykyisten sukupolvien intressejä, käännämme katseen tulevien sukupolvien hyvinvointiin.

Ylisukupolvinen ajattelu ohjaa tarkastelemaan päätöstemme vaikutuksia yli tulevien sukupolvien. Sen sijaan, että keskitymme vain tähän hetkeen ja edistämme nykyisten sukupolvien intressejä, katsomme pidemmälle: miten se, miten toimimme ja päätämme nyt, vaikuttaa tulevien sukupolvien hyvinvointiin? Kun syli pursuaa nykyhetken ongelmia, pitäisikö kyetä ajattelemaan vielä pidemmälle?

Filosofi Roman Krznaricin muotoilee asian niin, että varsinkin meillä, jotka kuulumme vauraimpiin kansakuntiin, on vastuu tunnustaa häiritsevä totuus: me olemme valloittaneet (colonised) tulevaisuuden. Krznaricin mukaan kohtelemme tulevaisuutta kuin se olisi ihmisistä vapaa, kaukainen siirtomaalinnake. Sinne voi vapaasti dumpata ekologisen kriisin, teknologiset riskit ja ydinjätteen, muun muassa. Ei kovin mairittelevaa.

Miten ajaa tulevien sukupolvien etua?

Mutta miten tulevien sukupolvien etua voi ajaa? Tai kenen niitä pitäisi ajaa ja miten? Yksinkertainen vastaus: pitämällä heidät mielessä. Joissakin kulttuureissa ylisukupolvinen ajattelu on ihan vain tapa ajatella. Esimerkiksi alkuperäiskansa irokeesit punnitsevat päätöksiä seitsemän sukupolvea eteenpäin: hyödyttääkö nyt tehty päätös ihmisiä seitsemän sukupolven päässä?

Toinen esimerkki löytyy vähän lähempää: Walesissa aloitti vuonna 2016 Future Generations Comissioner Sophie Howe.  Tulevien sukupolvien komissaarina Howen tehtävänä on edustaa ja ajaa niiden asiaa, jotka eivät ole vielä olemassa. Walesissa asetettiin erityinen, tulevaisuuden sukupolvien hyvinvointia edistävä laki, joka muun muassa edellyttää viranomaisia ja päättäjiä huomioimaan päätösten pitkäaikaiset vaikutukset. Lakiin on kirjattu seitsemän tavoitetta, joita vasten kaikkia päätöksiä pitää peilata. Walesin tulevaisuuskomissaari on siis luonut rakenteet ja kehikon pitää tulevaisuuden ihmiset mielessä.

Ajattelumallien ja rakenteiden lisäksi kysymys on myös siitä, että tulevaisuudesta ylipäätään keskustellaan. Marraskuun puolivälissä julkaistun Tulevaisuususko hukassa? -muistion mukaan mukaan nuoret ilmastoaktivistit vaativat nimenomaan lisää tulevaisuutta koskevaa keskustelua. He kaipaavat sille lisää paikkoja ja tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua. Yksi muistion suosituksista on yhteiskunnallisen keskustelun käyminen siitä, mikä on todella tärkeää, ja miten mittaamme hyvinvointiamme tulevaisuudessa. Onko esimerkiksi talouskasvu ainoa mittari? Silloin kun keskustellaan tulevaisuudesta, lyhyen tähtäimen hyötyyn vetoavat argumentit on voitava kyseenalaistaa. On pakko katsoa kvartaalia pidemmälle, ehkä jopa sukupolvien yli.

Ylisukupolvinen ajattelu kietoutuu vahvasti kestävän kehityksen periaatteisiin. Kun kestävää kehitystä käsitteenä tarkasteltiin ensimmäisen kerran niin sanotussa Brundtlandin raportissa vuonna 1987, puhuttiin kehityksestä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Myös Walesin tulevaisuuden sukupolvien hyvinvointiin liittyvä laki lähtee liikkeelle kestävän kehityksen määritelmästä. Pyörää ei siis tarvitse keksiä uudelleen, sillä kestävän kehityksen tavoitteet antavat hyvän viitekehyksen tulevaisuuden sukupolvien etujen ajamiselle – tai vähintään mielessä pitämiselle.

Myös edellä mainittu Krznaric tarjoaa kirjassaan The Good Ancestor (2020) vinkkejä miten pitää pitkä aikaväli ja tulevat sukupolvet mielessä. Yksi niitä on hyvän perinnönjättäjän asenne. Millaisena halumme meidän aikamme muistettavan?

Seuraavien sukupolvien Suomesta pääsee keskustelemaan FinnSight -ennakointifoorumilla 10.12.

 

Aihe

Tulevaisuuden uudistajat

Tulevaisuuteen vaikuttaminen on taito, jota voi kehittää. Jotta voidaan saada aikaan yhteiskunnallista muutosta, tarvitaan enemmän ihmisiä keskustelemaan tulevaisuudesta, kehittämään tulevaisuustaitojaan ja kykyään kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?