archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Onko etätyö sittenkin lähityötä?

Kirjoittaja

Heikki Sundquist

Johtava asiantuntija, yritysrahoitus, Yritysrahoitus

Julkaistu

On aivan nurinkurista, että kun työtä tekee lähellä omaa elinpiiriään, jopa kotonaan, sitä kutsutaan etätyöksi. Minä ainakin teen kaiken työni hyvin lähellä, ehkäpä käsivarren mitan päässä tai ainakin huutoetäisyydellä ja tietysti myös katseen piirissä. Ja vaikka liikkuisinkin, maisemat vaihtuvat ja itse olen omasta mielestäni koko ajan itseni mukana.

Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta saatan siirtyä etäälle, mutta itse tekijää puhe etätöistä etäännyttää. Tarkkailijana on organisaatiosi, konttorisi, jonka kannalta teet työtä etäällä. Etätyö on ulkoisen näkemyksen tuottama termi. Itsesi kannalta etätyö on terminä huono, kun kaiken työn teet itsesi lähistöllä. Lähellä ovat myös henkiset voimavarasi, työsi, osaamisesi, luominen ja itse työprosessi. Voisiko olla syytä hieman miettiä asioita ihmisen, työntekijän, subjektiiviselta kannalta? Aivan samoin kuin liiketoimintojen kehittämisessä on siirrytty asiakaslähtöiseen ajatteluun. Lähityö on lähiympäristössäsi ja saavutettavissasi. Etätöitä menet tekemään kauemmaksi, jotkut jopa tuntien ajomatkan päähän. Konttori voi olla kaukana. Nykyisin yhä useammin suuri osa yrityksen muistakin toiminnoista on hajautettuna pitkin maailman servereitä.

Se, mihin työ sitten kohdistuu tai vaikuttaa, saattaa olla etäällä eri välineiden avulla. Sitä varten on etäratkaisuja ja etäjohtamista. On erilaisia digitaalisia tapoja viestiä ja tuoda kaukaisetkin asiat lähelle, niin tiedot kuin ajatuksetkin. Aivot on se keskus, joka kytkeytyy ulkoiseen maailmaan aistiesi ja toimilaitteittesi – kuten kuulo, näkö, puhe ja kädet – avulla. Ne ovat aina lähellä, mutta työsi vaikutukset voivat olla fyysisesti hyvinkin etäällä.

Sitran Maamerkit-ohjelmassa pohdimme järkeviä mahdollisuuksia asua maaseudulla tai kaupunkien lähialueilla. Suomessa asuminen hajautuu nyt kaupunkien liepeille, samalla kun palvelut ja työpaikat keskittyvät keskuksiin. Meillä on pulaa malleista, miten hajauttaa ekotehokkaasti. Monen hyvinvointi lisääntyisi ja hiilijalanjälkikin pienentyisi, jos esimerkiksi töitään pystyisi tekemään lähellä omaa elinpiiriään.

Puhumme lähiruuasta ja lähipalveluista. Puhukaamme sitten myös lähitöistä silloin, kun voit olla siellä, missä muutenkin olet paiskiessasi töitä. Puhutaan vaikkapa sitten kaukovaikutteisesta lähityöstä. Etätyöt saattaisivat ruveta kuulostamaan läheisemmiltä.
 

Tämä kirjoitus on siirretty 14.7.2011 osoitteesta blogi.www.sitra.fi. Aikaisemmat kommentit:

 

# re: Onko etätyö sittenkin lähityötä?
5. toukokuuta 2010 13:13 by Matti Aistrich *2

Hyvä argumentti että työ on aina lähellä!

Sivukomenttina englanniksihan etätyö on yleensä <i>telecommuting</i>, eli painotetaan sitä että tehdään työmatka tekniikkaa käyttäen eikä fyysisesti. Työn etäisyys, sen sijoittuminen "viralliselle" työpaikalle tietysti säilyy tuossakin sanassa, mutta mielleyhtymä ei ole ainakaan minulle yhtä negativiinen kuin <i>etätyössä</i>.

Mielenkiintoista että Nokialandia on ottanut etätyö-terminsä ilmeisesti ruotsista (distansarbete) tai saksasta (Fernarbeit) eikä tietoteknisemmin painottuvasti englannista.

# re: Onko etätyö sittenkin lähityötä?
12. toukokuuta 2010 13:18 by Matti Aistrich *2

Päivän (12.5.) Kauppalehdessä sivulla 10 artikkeli etätyöstä, Microsoftin (oma lehmä ojassa) ja Dagmarin tutkimuksessa esimiehet lähinnä esteenä etätyön yleistymisessä.
 

Mistä on kyse?