Kuva: Sari Gustafsson

Julkaistu 13.04.2016

Onko talouskeskustelu vain taloustieteilijöille?

Syrjäyttävätkö tarinat teorioita työskentelyvälineinä, kun ratkaistavat ongelmat ovat yhä monimutkaisempia?
Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja strategia, Sitra
Eeva Hellström on Sitran ennakointitoiminnan strategia-asiantuntija. Näiden sanojen takana piilee sekä ajattelija että tekijä, jonka käsissä monimutkaisetkin sisällöt sulautuvat luovasti yhteen ja irralliset ideat muokkautuvat vaikuttaviksi konsepteiksi.

Osallistuin juuri kommentaattorina Talous kasvun jälkeen -kirjan julkaisutilaisuuteen. Viikko sitten lukuannos oli katettu ja tartuin kirjaan hyvällä ruokahalulla. Maustetun ruoan ystävälle kirja tarjosi runsain mitoin käsitteellistä pohdintaa valtavirtataloustieteen näkökulmasta eksoottisin maustein. Silti tuoreet perusraaka-aineet ovat yleensä hyvän ruoan ydin. Niin tässäkin.    

Kirjan alussa viitataan muutamankin kerran Sitran laatimaan kestävän hyvinvoinnin visioon, jonka mukaan kehittyneitä länsimaisia yhteiskuntia – talous mukaan lukien – tulisi uudistaa siten, että hyvinvointiin tartutaan kokonaisvaltaisesti, maapallon kantokyvyn rajoihin sopeutuen. Avainkysymykseksi nousee silloin, mikä on talouden rooli kestävän hyvinvoinnin tuottamiseksi. Ja onko talouskasvun tavoittelu tässä viitekehyksessä utopiaa, vaiko onko talouden kasvupakosta luopuminen sitä?

Talous kasvun jälkeen -kirjassa esitetään kahdeksan talouskasvuun liittyvää myyttiä, joille esitetään vasta-argumentit talouden, hyvinvoinnin ja ympäristön moniulotteisia ja monimutkaisia kytköksiä tarkastelemalla. Monet argumentit ovat jo aiemmasta talouskasvukritiikistä tuttuja. Kirjan keskeinen anti on kuitenkin siinä, että se ei jää kiinni talouskasvukritiikkiin, vaan vie keskustelun askelta pitemmälle, pohtimalla millaisten elementtien varaan kasvupakosta vapautunut yhteiskunta voisi rakentua.

Gaudeamuksen julkaiseman kirjan ovat kirjoittaneet Maria Joutsenvirta, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila ja Kristoffer Wilén.

Käsitteiden kehä ja talouden monimutkaisuuden haaste

Kirjan lähestymistavan voi ehkä parhaiten hahmottaa palaamalla Albert Einsteinin kuuluisaan toteamukseen ”We can’t solve problems by using the same kind of thinking we used when we created them”. Mielestäni tämä on pitkälti myös kirjan lähtökohta.

Kirja tarttuu talouden keskeisiin nykykäsitteisiin ja niiden väliseen riippuvuuden kehään suorastaan pyörryttävällä tavalla. Esimerkiksi talous, työ, raha, arvo, vauraus, tuottaja, kuluttaja, tuotannontekijä, tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus, teknologia – vain muutamia mainitakseni – saavat kirjassa kukin uuden, entistä laajemman tulkinnan, kun ne ymmärretään kestävän hyvinvoinnin viitekehyksessä. Mutta edes perinteisten talouskäsitteiden määrittelyjen laajentaminen ei riitä. Niinpä kirjassa vilisee myös lukuisia vähemmän tunnettuja vaihtoehtoisten taloustieteiden suuntausten, kuten ekologisen, institutionaalisen tai feministisen taloustieteen käsitteitä, kuten termodynamiikka, entropia tai yhteisvauraus.

Mielenkiintoinen havainto kuitenkin on, että kaikkien uudistettavien käsitteiden joukossa itse talouskasvu-käsitettä ei pyritä määrittämään uudelleen. Jäinkin pohtimaan, olisiko myös ”talouskasvun” käsite ymmärrettävissä uudella tavalla silloin, kun sekä ”talous” että ”kasvu” ymmärretään kirjan viitoittamalla tavalla?

Kuinka pyörryttävä ja moniulotteinen käsitteiden kehä onkin, niin sitä ovat myös monet ratkaistavat kestävän hyvinvoinnin ongelmamme, kuten ilmastonmuutos ja yhteiskuntien syvenevä eriarvoistuminen.  

Komplekseja ongelmia voidaan Timo Hämäläisen mukaan lähestyä kahdella tavalla. Ensinnäkin ongelmaa ja siihen liittyviä kytkentöjä ja riippuvuuksia voidaan pyrkiä yksinkertaistamaan siten, että se pystyttäisiin ratkaisemaan esimerkiksi yksinkertaistavien teorioiden, mallien, sääntöjen tai standardoinnin avulla ja nykyisen päätöksenteon rakenteiden puitteissa. Tästä on oikeastaan kyse, kun taloudelliset tavoitteet nostetaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa mallinnuksen ja päätöksenteon keskiöön, ottaen sosiaaliset ja ekologiset näkökulmat vain rajallisesti huomioon.

Vaihtoehtoisesti voidaan pyrkiä siihen, että päätöksenteko ja sen tietopohja vastaavat moniulotteisuutensa puolesta ratkaistavien ongelmien moniulotteisuutta. Tähän voidaan pyrkiä esimerkiksi lisäämällä yhteisöllistä oppimista, moniulotteista yhteiskunnallista keskustelua tai osallistavaa päätöksentekoa. Koska tämä lähestymistapa on kuitenkin työläs, toimivat ratkaisumallit saattavat löytyä näiden kahden lähestymistavan välistä. Kirjassa moniulotteisia ongelmia onkin pyritty käsittelemään rohkeasti ja moniulotteisesti, mutta myös tavalla, joka ei veisi liian kauaksi toimintaamme nykyisin vaikuttavista rakenteista.

Teorioita vai tarinoita?  

Kirjan kirjoittavat toteavat, että tavallisen kansan on talouteen liittyen vaikea erottaa, milloin on kysymys kiistattomista faktoista ja milloin taas sellaisiksi uskotuista näkemyksistä. Vaikka olen väitellyt yhdeltä taloustieteen alalta, koen itseni tässä suhteessa monesti tavalliseksi kansalaiseksi.

Onko lopultakaan kyse teorioista vaiko tarinoista, pohtivat myös kirjoittajat. Syrjäyttävätkö tarinat teorioita työskentelyvälineinä, kun ratkaistavat ongelmat ovat yhä monimutkaisempia ja tarvittava muutos on luonteeltaan sekä kiireellinen että systeeminen? Mikä on se uskottava ja houkutteleva tarina, joka saa muutosaaltoja liikkeelle?

Hajautetut ratkaisut, jakamistalous, kohtuullistaminen, työn osa-aikaistaminen, perustulo, työtakuu, mainonnan sääntely sekä yritysten ja politiikan palomuuri; kirjassa kuvataan lukuisia uudistuksia, joissa on jotain kutkuttavaa ja hyvän muutostarinan piirteitä, mutta samalla ne herättävät itsessänikin voimattomuutta. Ovatko yhteiskunnan monet polkuriippuvuudet, joita kirjassa usein kasvulukoksi kutsutaan, ylitettävissä? Ja pystynkö minä siihen? Entä sinä ja ne muut, tai päättäjät ja yritykset?

Kirjan muutosresepti perustuu yhteiskunnassa askelittain alhaalta ylöspäin etenevään muutosaaltoon, jossa kyse ei ole suunnitelmataloudesta, eikä edes tiekartasta. Eikä vallankumouksesta, vaan vähittäin etenevästä mielenkumouksesta.

Mielenkumous – jotta minä ymmärtäväiseksi tulisin

Kestävän hyvinvoinnin vision pohjalta Sitrassa on viime aikoina pohdittu, miten talouspolitiikan tulisi kestävään hyvinvointiin pyrittäessä uudistua. Eräs keskeisistä kestävän hyvinvoinnin talouspolitiikan  edellytyksistä on rohkea, salliva ja innostava talouskeskustelu. Ratkaisuja tulee etsiä myös perinteisen talousteoreettisen kehikon ulkopuolelta. Opetus- ja kulttuuriministeriön tänä vuonna julkaiseman Monitieteisyys ja tutkimuksen laatu -raportin mukaan monitieteinen julkaiseminen on taloustieteissä kuitenkin melko vähäistä. Kysymys tiivistyykin siihen, onko talous oma tieteenalansa vai tutkimusaihe, jota voi ja tulee lähestyä monitieteisesti?

Monitieteinen tutkimus ja kokonaisvaltainen keskustelu vahvistavat yhteiskunnan kykyä omaksua maailman muutokseen paremmin soveltuvia uusia ajatus- ja toimintamalleja sekä kykyä palautua ja vahvistua yllättävistä kriiseistä. Myös Talous kasvun jälkeen -kirjan kirjoittajat peräänkuuluttavat mielenkumousta, jossa pyritään vapautumaan vanhoista uskomuksista ja sisäistämään uutta tietoa. He esittävät myös toivomuksen, että mielenkumouksen aalto ylettyisi myös taloustieteen opinahjoihin, jolloin talouskeskustelu olisi sallivampaa. 

Mieleeni tulevat omat maisteriaikojen opintoni Helsingin yliopistossa, jossa edesmennyt professori Kauko Hahtola opetti maankäytön ekonomiaa elämänfilosofiaansa ”jotta minä ymmärtäväiseksi tulisin” johdonmukaisesti oppilailleen välittäen. Oppiaineen tentit koostuivat usein kahdesta kirjasta, joista toinen käsitteli taloustieteen valtavirtanäkemystä tentittävän kurssin aiheeseen, ja toinen vaihtoehtoista taloudellista näkemystä samaan aiheeseen. Tenttijöiden piti hallita kumpikin ajattelutapa ja pystyä vertailemaan näitä keskenään. Tenteistä ei selvinnyt ulkoluvulla, vaan avautumalla omalla mielenmuutokselle.

Kirjan kirjoittajat korostavat, että myös vaihtoehtoiset taloustieteet ovat vain yhdenlaisia ja hyvin rajattuja todellisuuden hahmottamisen linssejä monien muiden joukossa. Nekään eivät kerro minkälaista yhteiskuntaa haluamme. Omien sanojensa mukaan kirjoittajien tarkoituksena ei ollutkaan vallata ja täyttää ihmisten mielikuvitusta uudella ideologialla, vaan vapauttaa mielikuvitusta ja kannustaa ihmisiä osallistumaan avoimeen ja poliittiseen keskusteluun erilaisista vaihtoehdoista ja yhteiskunnan mahdollisista suunnista.

Mielenkiinnolla seuraan, missä määrin talouskeskustelijamme ovat tähän valmiita.

Viikon varrelta -kirjoitukset vetävät yhteen ajankohtaiset puheenaiheet Sitran strategia- ja tutkimustiimissä. Viikon varrella kirjoitukset löytyvät kootusti täältä.

Mistä on kyse?