Kuvaaja: Elina Salonen

Julkaistu 16.05.2018

Tarjouskilpailujen kautta jalansijaa Afrikassa

Joensuulainen Arbonaut digitalisoi metsiä ja haluaa hillitä ilmastonmuutosta. Se on harvoja suomalaisyrityksiä, jotka osaavat käyttää julkisia kilpailutuksia hyväkseen kehityshankkeissa.
Kirjoittaja
Esa Salminen on kansainvälisiin kysymyksiin erikoistunut toimittaja ja kirjailija. Häneltä ilmestyy syksyllä 2018 yhdessä toimittaja Pasi Nokelaisen kanssa tietokirja ”Afrikan valloittajat”, joka käsittelee suomalaisyrittäjiä Afrikassa.

Tanskalaiset osaavat kansainvälisten julkisten hankintojen pelin kirkkaasti muita Pohjoismaita paremmin. Helsingin Sanomat selvitti helmikuussa 2018, että esimerkiksi YK:lle Tanska myi tuotteita ja palveluja 560 miljoonan euron arvosta vuonna 2016, kun Suomen myynti jäi alle 10 miljoonan euron.

Maailmanpankki, YK ja alueelliset kehityspankit käyttävät kehityshankintoihin ulkoministeriön arvion mukaan noin 40 miljardia euroa vuosittain. Kun mukaan otetaan EU:n ja muiden järjestöjen hankinnat, puhutaan noin 80–120 miljardin euron markkinoista vuodessa.

Kehitysrahoituslaitokset tekevät suuria hankintoja aloilla, jotka ovat suomalaisille tuttuja: it-ala, vesihuolto, jätehuolto, energia, tietojärjestelmät, cleantech ja metsien kestävä hallinta.

Yksi yritys, joka on ottanut kilpailutukset isosti osaksi liiketoimintaansa, on joensuulainen Arbonaut. Se on erikoistunut metsien mallintamiseen. Missiona on – ei enempää eikä vähempää kuin – digitalisoida maailman metsät.

Firma näkee kaikki metsän puut

Teknologia ja algoritmit ovat nykyään niin kehittyneitä, että kokonaisia metsiä pystytään digitoimaan liki yksittäisen puun tarkkuudella. Se tehdään lentämällä metsän yli ja ”laserkeilaamalla” koko metsä. Näin tarkasta tiedosta voi olla arvokas apu, kun päätetään metsänhoidosta, sanoo Arbonautin toimitusjohtaja Tuomo Kauranne.

Suomessa metsiä on laserkeilattu vuodesta 2010. Yhdysvalloissa Arbonaut on toteuttanut myös voimalinjojen laserkeilauksen: lennettiin kopterilla ja tutkittiin yli satatuhatta kilometriä korkeajännitelinjaa ja selvitettiin, mitkä puut saattaisivat kaatua linjojen päälle.

Laserkeilaus tarvitsee ympärilleen toimivan yhteiskunnan: esimerkiksi helposti saatavat lentoluvat ja kiitoradat. Kun Arbonaut pyrkii valloittamaan Afrikan metsänhoidon markkinoita, joudutaan toistaiseksi tyytymään muihin keinoihin.

”Lupia ja kenttiä ei löydy, ja toteutus käy liian kalliiksi”, Kauranne sanoo.

Arbonaut onkin aloittanut tietotaidon myynnistä.

Maksajana Maailmanpankki, asiakkaana paikallinen metsähallitus

Arbonaut ei oikeastaan haluaisi olla konsulttiyhtiö, mutta se on toistaiseksi Afrikassa välttämätön ensiaskel.

Kestävä metsien hallinta liittyy kehitysmaissa usein YK:n suojissa neuvoteltuun REDD+-ohjelmaan (Reducing emissions from deforestation and forest degradation). Ohjelmalla halutaan suojella metsiä, kasvattaa hiilinieluja ja edistää kestävää metsätaloutta.

Käytännössä Arbonautin työ Afrikan maissa alkaa aina tarjouskilpailusta, sanoo Arbonautin REDD+-yksikön johtaja Jarno Hämäläinen.

Tarve syntyy siitä, että jonkun maan metsähallitukselle tehdään REDD+-strategiaa, metsienhoitosuunnitelmaa tai vastaavaa, ja työlle etsitään konsulttia. Maksaja on yleensä Maailmanpankki tai joku kansainvälinen ilmastorahasto.

Arbonautilla on hankkeita ympäri maailmaa. Afrikan valloitus on edennyt jo Etelä-Afrikkaan, Etiopiaan, Ghanaan, Kameruniin, Keniaan, Senegaliin, Tansaniaan ja Ugandaan.

”Meillä on koko ajan mielessä, että ei olla tultu johonkin maahan voittamaan sitä yhtä tarjouskilpailua. Me pyritään jatkamaan toimintaa seuraavat 20 vuotta, tai mitä nyt on tulossakaan”, Hämäläinen sanoo.

Tieto on rahaa

Tiedon ja osaamisen kauppaaminen ei ole aina Afrikan maissa helppoa, Hämäläinen sanoo.

”Vaikka ihmiset ottavat nopeasti käyttöön uusia ratkaisuja, niin hallinnot ovat usein raskaita, populistisia ja ties mitä.”

Virastot voivat olla samankaltaisia kuin ne olivat Suomessa 20–30 vuotta sitten: byrokratiaa riittää ja tieto pidetään mielellään mahdollisimman tiukasti omissa näpeissä.

Käytännön tasolla ei aina ymmärretä, mihin niin tarkkaa tietoa oikein edes tarvitaan, Hämäläinen kuvaa. Tietoa ei arvosteta aina järin korkealle, ja joku saattaa pelätä sitäkin, että jos tietokoneet mallintavat metsät, ihmisten työt loppuvat. Monelle maksetaan maastotöistä päivärahoja, mikä voi olla tärkeä palkanlisä, joten siistimpiin toimistohommiin siirtyminen ilman vastaavaa houkutinta ei välttämättä innosta.

”Mutta kun saadaan tuloksia aikaan esimerkiksi metsien kunnon ja hyödyntämisen näkökulmasta, niin paikalliset ihmiset ja rahoittajatkin näkevät, että tätä kannattaa tehdä”, Hämäläinen sanoo.

Mistä on kyse?