Kuva: Aki Luostarinen

Julkaistu 05.04.2017

Tarvitaanko tulevaisuudessa kouluja?

Millaisessa koulussa opitaan uusia kestävän elämäntavan ajatusmalleja? Miten kouluista ja oppilaitoksista tehdään yhteisiä kehittämisen yhteisöjä? Vai tarvitaanko kouluja enää mihinkään, kun kaikki tieto on napin painalluksella saatavilla?
Kirjoittaja
Asiantuntija, Viestintä, Sitra
Heli Nissinen luotsaa Sitran ennakointitiimin sekä Suomen suurimman innovaatiokilpailun Ratkaisu 100:n viestintää. Helillä on työkokemusta neljältä eri mantereelta sekä erilaisista viestintätehtävistä että projektikoordinoinnista.

”Olen turhautunut koulutuskentän jäykkyyteen ja muutoksen hitauteen.”

”12 vuotta olin poissa opettajanhommista ja luulin olevani täysin tippunut kärryiltä. Palasin kuitenkin samaan hetkeen, josta lähdin.”

Muun muassa näin luonnehtivat Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelmaan osallistuvat opettajat, rehtorit ja koulutuksen kehittäjät koulutuskentän uudistumishalukkuutta koulutusohjelman ensimmäisessä työpajassa muutama viikko sitten.

Onpa masentavaa, ajattelin. Ihan ensihätään on vaikea keksiä tärkeämpää asiaa kestävän tulevaisuuden kannalta kuin sen varmistaminen, että yhteiskuntamme koostuu sivistyneistä, osaavista, tiedonjanoisista ja intoa puhkuen ongelmia ratkovista ihmisistä. Onko koulujärjestelmämme tosiaan näin paikalleen jymähtänyt ja tulevaisuus toivoton?

Aihe on myös näin kuntavaalien alla ajankohtainen. Maakuntauudistuksen myötä koulutuksen painoarvo kunnan tehtävissä kasvaa entisestään

Koulut eivät ole yksin. Toimintaympäristö haastaa koko yhteiskuntaa.

”Koulujen toimintaympäristö on muuttunut todella paljon viime vuosikymmenten aikana”, totesi Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen koulutusohjelman ensimmäisessä työpajassa.

”Tänä päivänä syy-seuraussuhteita on vaikea hahmottaa ja ulkoapäin tulevat haasteet vaikuttavat tuloksiin enemmän kuin oma tekeminen ja varautuminen. Toimintaympäristön muutos haastaa koko yhteiskuntaa”, jatkoi Heinonen.

Koulut eivät siis taistele muutoksen kourissa yksin. Kun maailma näyttää tältä, missä määrin meidän on mahdollista hahmottaa ja suunnitella, mitä taitoja lastemme pitäisi tulevaisuudessa osata?

”Tarvitaanko tulevaisuudessa edes instituutiota nimeltä koulu, kun tieto on opittavissa verkostoissa?” provosoi eräs osallistujista.

Heinonen peräänkuuluttaakin miten-asioita: valmiuksia oppia uutta, geneerisiä taitoja kuten yhteistyökykyä ja niiden kehittämistä. Tietoa on entistä helpommin saatavilla, joten tärkeimmäksi nousee tiedon kriittinen tarkastelu ja soveltaminen erilaisissa tilanteissa.

”Olemme pitkälti koululaitoksen vankeja, ajattelu lipsahtaa instituution luomiin rakenteihin eikä siihen, mitä tarkoitusta koululaitos palvelee”, haastoi entisestään tutkija Marjo Kyllönen.

Suomalaiset oppimisen pioneerejä

Hätä ei ole kuitenkaan tämännäköinen. Koulujen uudehko opetussuunnitelma mahdollistaa jo paljon ja koulutuskenttä on haka testaamaan uusia ajatuksia.

”Suomalaiset opettajat ovat kokeilukulttuurin pioneereja”, kannusti kokeilukulttuurin asiantuntija Kalle Nieminen Sitrasta.

Pelkkien ongelmien sijaan tulisi nähdä koulujen seinien ulkopuolinen yhteiskunta ja sen tarjoamat suuret mahdollisuudet myös pedagogiikassa.

Jo ohjelman ensimmäisissä työpajoissa vaihdettiin hyviä ideoita koulun ja koulutuksen kehittämiseksi kohti tulevaisuuden kestävää yhteiskuntaa. Konkreettisia kokeiltavia ideoita olivat mm. oppilaan oma kehityskeskustelu, opettajien kollegiaalisen yhteistyön tiivistäminen, visioiden parempi hyödyntäminen, vertaissovittelu ja neuvottelutaitojen integroiminen osaksi oppimista ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön tiivistäminen.

”Siitä ajatuksesta, että opettaja opettaa ja oppilaat oppivat pitäisi päästä ajatukseen, että oppilas ja opettaja oppivat yhdessä: opettajalla on vastuu kokonaistilanteesta, ja oppilaalla omasta oppimisestaan”, yksi osallistujista kommentoi. ”Myös opettajilla on oltava valmiudet ja riittävä tuki uuden oppimiselle.”

Voisiko tulevaisuuden opettajan rooli olla radikaalien toimintamallien ja työkalujen löytäminen ja hyödyntäminen, joiden avulla voidaan oppia kyseenalaistamaan vallitsevia ajatusmalleja?

Koulua instituutiona edelleen tarvitaan rakentamaan sosiaalista koheesiota ja kestävää yhteiskuntaa. Koulun käsitettä vain on laajennettava aimo annos.

Kestävän koulutuksen kehittäjät on osa Sitran kansainvälistä Education for a Changing World -tutkimusprojektia, joka tutkii kestävyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin rajapintoja. Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan syksyllä 2017 Learning at the Edge of History -kirjan muodossa. Esimakua kirjan sisällöistä ja maistiasia koulutusohjelman kokeiluista julkaistaan jo heinäkuussa Porin SuomiAreenalla (ja niitä voi kurkkia myös jo nyt täältä).

Mistä on kyse?