Terveydenhoito luisuu kohti amerikkalaista mallia

Helsingin Sanomat kuvasi artikkelissaan 30. syyskuuta perusteellisesti lääkäripulaa ja yleisemminkin julkisen terveydenhuollon ongelmia. Suomalaisesta terveydenhuollosta on kehittymässä yhä epätasa-arvoisempi. Olemme luisumassa kohti Yhdysvalloista tuttua mallia, jossa laadukasta ja nopeaa palvelua saavat työterveyshuollon piirissä olevat, yksityisesti vakuutetut ja varakkaat — tai ne onnekkaat, joiden lähiterveyskeskus ei kärsi lääkäripulasta. Kuten Hesarin jutustakin käy ilmi, vain neljäsosa suomalaisista asuu sellaisen terveyskeskuksen alueella, jossa on riittävästi lääkäreitä. Erityisesti syrjäalueilla on vaikeuksia. Lääkäreitä ei saada töihin kuntiin, ja yksityisille toimijoille syntyy monopolistisia markkinoita.

Lääkäripula on yksi syy ongelmiin, mutta suurempia ongelmia ovat monikanavarahoitus ja hoitopalvelujen järjestäminen tarjonnan eikä kysynnän lähtökohdista. Nyt rahoittajina ovat kunnat, valtio, Kela, työnantajat ja kansalaiset. Järjestelmä on sekava, ja hoitoketjut kaikkea muuta kuin saumattomia. Kansalaisten tarpeiden sijaan tarjontaa määrittävät kuntien valtuustojen budjettipäätökset. Erikoissairaanhoidossa kuntien kaksoisrooli tilaajina ja tarjoajina kuntayhtymän kautta on aiheuttanut jatkuvia ongelmia kustannusten hallinnassa. Nyt hallitus on viemässä sairaanhoidon järjestämisvastuuta yhä enemmän niin sanottujen vahvojen peruskuntien vastuulle. Vaikka Kela, Sitra ja useat asiantuntijat ovat etsineet ratkaisua toisesta suunnasta, nämä mallit eivät ole olleet perusteellisen julkisen keskustelun kohteena.

Sitran ehdotuksessa terveydenhuollon rahoitus- ja ohjausjärjestelmässä siirrytään yksikanavaiseen rahoitukseen, jossa nykyiset rahavirrat kootaan yhteen paikkaan. Tämä kansallinen tilaaja-rahoittaja vastaa terveyshuollon ja vanhusten palvelujen rahoittamisesta sekä erikoissairaanhoidon tilaamisesta. Perusterveydenhoidossa sekä yksityiset että julkiset toimijat voivat toimia tarjoajina ja omalääkäreinä. Potilaalla on vapaus valita omalääkärinsä ja raha seuraa potilaan, tai paremminkin asiakkaan, mukana. Rahasumma vakioidaan joko iän tai terveysriskin perusteella. Syrjäseuduilla voidaan käyttää lisäkerrointa, jolloin palveluita kannattaa tarjota sielläkin.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että valtio varaisi 67-vuotiaan eläkeläismiehen terveydenhoitoon x euroa, ja mies itse voisi valita omalääkärin kuntansa terveyskeskuksesta tai yksityiseltä lääkäriasemalta. Mieheen kiinnitetty rahasumma siirtyisi terveyskeskukselle tai lääkäriasemalle kokonaisuudessaan riippumatta siitä, kuinka paljon tämä palveluja käyttää. Omalääkärillä olisi intressi pitää mies mahdollisimman terveenä ja tyytyväisenä, jotta rahaa ei kuluisi kalliiseen sairaanhoitoon ja mies haluaisi olla terveyskeskuksen tai lääkäriaseman asiakas jatkossakin. Painopiste siirtyisi automaattisesti sairaanhoidosta terveydenhoitoon ja kilpailuun hoidon laadusta. Jos miehellä olisi kroonisia tai vakavia sairauksia, häneen kiinnitetty rahasumma olisi vastaavasti isompi. Palveluntarjoaja ei saisi valita potilaitaan, vaan esimerkiksi Mehiläisen olisi otettava laitapuolen kulkija asiakkaakseen, jos tämä niin haluaa.

Tämänkaltainen valinnanvapauteen perustuva malli on käytössä useissa ruotsalaisissa maakunnissa. Mallissa kuntien järjestämisvastuu poistuu kokonaan, mikä auttaa merkittävästi kuntatalouksien tasapainottamisessa. Oleellista on, että raha ohjautuu palveluntarjoajalle kansalaisen valinnan kautta. Lääkäriä malli kannustaa terveyden edistämiseen ja ehkäpä myös perustamaan paikalliseen maaperään juurtuvia ammatinharjoittajapohjaisia yrityksiä.