Kuvaaja: Oras Tynkkynen

Julkaistu 11.11.2014

Tuomisia Oxfordista 1: Miksi tulevaisuutta laiminlyödään?

Poliitikot ja yritysjohtajat tekevät lyhytnäköisiä päätöksiä. Tulevaisuuden laiminlyömisestä maksavat kovan hinnan niin ihmiset kuin ympäristö.
Kirjoittaja
Vanhempi neuvonantaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra
Oras Tynkkynen auttaa Sitraa hahmottamaan, miten Suomesta voidaan rakentaa hiilineutraali kiertotalous. Hän työskentelee erityisesti ilmastoratkaisujen ja niitä edistävien ohjauskeinojen parissa.

Poliitikot ja yritysjohtajat tekevät lyhytnäköisiä päätöksiä. Tulevaisuuden laiminlyömisestä maksavat kovan hinnan niin ihmiset kuin ympäristö.

Mistä yhteiskunnallinen likinäköisyys johtuu – ja mitä sille voidaan tehdä? Sitä pohdittiin Oxfordin yliopiston seminaarissa, jossa kerroin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kokemuksista. Seminaarin voi katsoa jälkeenpäin verkkotallenteesta (osat yksi ja kaksi).

Lyhytnäköisyyden syitä kuvasi Oxfordin yliopiston professori Simon Caney. Päätöksiä tehdään tulevaisuudesta piittaamatta mm. tietämättömyyden ja epävarmuuden takia. Ihmiselle luonteenomaista on sivuuttaa vähitellen etenevät, näkymättömissä olevat ja etäisiltä tuntuvat ongelmat – osalle valitettavasti myös ajaa omaa etua toisten kustannuksella.

Taloustieteissä on yleensä tapana arvottaa tulevaisuuden kustannuksia ja hyötyjä vähemmän kuin nykyisiä. Ekonomistien ohella moni toimii arjessa samoin: jos voi saada satasen tänään tai 110 euroa kuukauden päästä, moni valitsee hyödyn heti.

Helposti voinee samastua myös ilmiöön, jolle englanninkielessä on näppärä sana: procrastination. Sen voi ymmärtää vatuloinniksi tekemisen sijaan, asioiden lykkäämiseksi silloin, kun niitä ei ole aivan pakko käsitellä juuri nyt.

Myös monet yhteiskunnalliset kannustimet rohkaisevat lyhytnäköisyyteen. Yritysjohtajan täytyy tyydyttää osakkeenomistajia neljännesvuosittain, poliitikkojen vastata 24 tunnin uutissykliin.

Koska lyhytnäköisyyteen on lukuisia syitä, siihen on vaikea keksiä yhtä yksittäistä lääkettä. Hyvälle ratkaisulle voidaan kuitenkin Caneyn mukaan määritellä joitakin tuntomerkkejä.

Ratkaisun on ensinnäkin syytä olla vaikuttava: sen pitää siis vaikuttaa lopputulokseen. Toiseksi työkalun tulee olla toteuttamiskelpoinen: sekä poliittisesti mahdollinen että kestävä – siis sellainen, joka kestää myös poliittisten tuulten suunnan muuttumista.

Kolmanneksi ratkaisulla pitää olla moraalinen oikeutus. Parhaiten tämä toteutuu silloin, kun päätökset tehdään avoimesti ja osallistaen sekä ne johtavat enemmistön hyväksymiin tuloksiin.

Mutta kun puolustetaan tulevien sukupolvien oikeuksia, mitä silloin oikeastaan puolustetaan? Kuka päättää, mikä on tulevien sukupolvien etu?

Israelin tulevaisuusvaltuutettu joutui linjaamaan, pitäisikö säätää vammaisten oikeuksia parantava laki, joka samalla lisäisi julkisia menoja. Kumpi on enemmän tulevien sukupolvien etu: vakaa talous vai yhdenvertaiset oikeudet?

Unkarin tulevaisuusvaltuutettu taas joutui ottamaan kantaa siihen, voiko kulttuuriperinnöltään arvokkaalle alueelle rakentaa biomassaa käyttävän voimalan. Onko tulevien sukupolvien kannalta tärkeämpää varjella kulttuuriperintöä vai torjua ilmastokriisiä?

Tulevaisuuspolitiikka ei siis ole vailla kiistoja. Mahdollisia työkaluja on kuitenkin monenlaisia – jokaisella omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Niistä lisää blogin toisessa osassa (julkaistaan 13.11.).

Mistä on kyse?