Kuva: Miikka Pirinen

Julkaistu 09.06.2017

Tutun ja tuntemamme lännen loppu?

Useat eurooppalaiset poliitikot ovat esittäneet, että läntinen liberaalinen järjestelmä hiipuu. Sitä haastavat yhteiskunnan epätasa-arvoistuminen, väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Samalla enteillään vahvempien hallitusten kuten Kiinan nousua. Kykenemmekö näkemään uutta tulevaisuutta lännelle – ja koko ihmiskunnalle?
Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Ennakointi, Japani, Sitra
Teppo Turkki on Sitran Itä-Aasian asiantuntija ja Sitra Fellow, joka ennakoi ja seuraa Sitran ja Tekesin yhteisenä asiantuntijana Aasian kehitystä Tokiosta Japanista käsin.

Osallistuttuani maaliskuun alussa Britanniassa eri puolilta maailmaa tulleiden kansainvälisten tulevaisuustutkijoiden seminaariin liittyen liberaalin kansainvälisen järjestyksen muutokseen, olen yrittänyt hahmottaa mitä ihmettä maailman suuressa pyörässä on nyt tapahtumassa. Ajatusten kirjoittaminen tekstin muotoon on ollut haastavaa. Tämän blogin palaset ovat lojuneet työpöydälläni kuukausia sähköisinä klippeinä ja konkreettisina papereina.

Perinteiset lännen olemassaolon oikeutuksen pilarit kuten demokratia, yksilönvapaudet, vapaa markkinatalous, sosiaalisesti kestävät ja tolerantit luottamusyhteiskunnat, taloudellinen oikeudenmukaisuus ja edistysajattelu on haastettu kaikilta kulmiltaan. Epälineaarinen maailmankehitys jyrää: syvästi moraaliton Syyrian sota ja sen aiheuttama karmea inhimillinen katastrofi, vuoden 2008 talouslaman jälkeisen talouskasvun puute, Afrikassa leviävä kuivuus, kasvava nälänhätä sekä uudet kansainvaellukset, äärifundamentalistisen ja militantti ISIS:in nousu sekä sen myötä terrorismi Euroopassa, Brexit ja populistipoliitikkojen uho sekä Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi.

Erilaisia analyyseja ja arveluja läntisen liberaalin järjestelmämme kohtalosta ja tulevaisuudesta julkaistaan paljon blogeina, pääkirjoituksina sekä somekommentteina. Joulukuussa 2016 Saksan entinen ulkoministeri ja vihreiden voimapoliitikko Joschka Fischer kirjoitti laajasti eri medioissa syndikoidun artikkelin ”Goodbye to the West”. Fischer oli lähes kauhuissaan Trumpin valinnasta ja ennakoi Valkoisen talon uuden isännän ”Make America great again” -politiikan johtavan toisen maailmansodan jälkeen syntyneen USA:n maailmanjohtajuuden haperoitumiseen sekä transatlanttisen yhteistyön päättymiseen. Fischerille ”Länsi” ja läntinen maailmanjärjestys perustuvat ensisijaisesti Yhdysvaltojen asemaan ja voimaan keskeisenä maailmanvaltiona ja sotilaallisena suurvaltana. Transatlanttisen siteen purkautuminen tarkoittaa Euroopalle sen kaikista toiveista huolimassa historiallista heikkenemistä. Ja nyt, kesällä 2017 sekä Trumpin tekemän Pariisin ilmastosopimuksesta irtautumispäätöksen jälkeen näemme konkreettisesti, että Fischerin aavistelema sekä pelkäämä Yhdysvaltain politiikkamuutos on sekä totta että tapahtumassa.

Toinen lännen loppua (sellaisena kuin olemme sen nähneet) on lähes vihaisena analysoinut Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt, joka kirjoitti Washington Postin mielipidesivulle laajan artikkelin ”It’s the end of the West as we know it”. Bildt näkee USA:n siirtyneen globaalista vastuusta raadolliseen geoekonomiseen ja itsekkääseen toimintaan, jossa oman maan edut ja ”paremmat diilit” ovat ratkaisevampia vaikka ne johtaisivat epävarmaan sekä tasapainottomaan globaaliin maailmaan.

Uhkaavaa tulevaisuutta ja lännen kohtaloa historiallisemmissa konteksteissa katsovissa analyyseissa (esim BBC 2017) nähdään hyvinkin lännen – tällaisena kuin se nyt on – romahtavan. Syitä tälle historian tuomiolle ja nykyisen pohjamme pettämiselle tutkijat löytävät monimutkaisemmista systeemisistä haasteista kuten nopeasti pahenevasta ilmastomuutoksesta, väestökasvusta ja etenkin lännen omien eliittien ahneudesta, joka on johtanut yhteiskunnalliseen polarisoitumiseen sekä pahenevaan taloudelliseen epätasa-arvoon. Riskejä kasvattava taloudellinen epätasa-arvo toteutuu niin maiden omissa sisäisissä todellisuuksissa kuin eri maiden kesken. Kasvava epätasa-arvo lisää erilaisten yhteiskunnallisten systeemien kompleksisuuksia, ja yhteiskunnat joutuvat käyttämään resurssejaan ja toteuttamaan raadollisempaa politiikkaa rakentaessaan mm. terroriuhkien ja laittoman immigraation johdosta erilaisia uusia rajoja – niin todellisia muureja kuin virtuaalisia palomuureja internetiin. Kasvava turvattomuus ja epämääräinen pelko johtavat erilaisten turvallisuuskoneistojen vahvistumiseen, autoritaarisempaan hallintoon ja kontrolliin.

Paluuta entiseen ei ole

Lännen loppu ei välttämättä ole kuitenkaan romahdus vaan, kuten norjalainen ekonomisti ja tulevaisuudentutkija Jorgen Randers kuvaa, liukuma ”jossa, hyvin toimiva, demokraattinen ja ystävällisluonteinen läntinen yhteiskunta hiipuu samalla kun epätasa-arvoisuus räjähtää käsiin” (Global Forecast 2052). Todetessaan liberaalin yhteiskuntajärjestyksen olevan häviäjä Randers enteilee vahvempien hallitusten kuten Kiinan nousua ja sen globaalisti vahvistuvaa asemaa.

Toisaalta: Ranskan, Itävallan ja Hollannin vaalitulokset keväällä 2017, Irlannin Leo Varadkarin, Ranskan Emmanuel Macronin ja Kanadan Justin Trudeaun kaltaisten poliitikkojen nousu, eurooppalaisten päättäjien nopeat reaktiot ja planetaarinen vastuunotto USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta irtautumispäätöksen jälkeen, Kiinan, Intian ja EU:n vuoropuhelu sekä läntisen lehdistön, journalismin ja median ryhdistäytyminen. Lännen loppu ei ehkä välttämättä olekaan aivan kohta edessä.

Mutta selvää on, että minkäänlaista paluuta mihinkään entiseen ei ole. Tästä pitävät huolen muutospaineet johtuen globaalin painopisteen kääntymisestä lännestä itään, hypernopea teknologiakehitys, epäsymmetriset turvallisuushaasteet, multilateraalisten kansainvälisten instituutioiden heikkeneminen, talouden shokit, ilmastomuutos ja jatkuvasti syvenevä kuilu hyvänosaisen eliitin sekä heikkenevän keskiluokan ja köyhien välillä. Paljon on kyse myös siitä, että kykenemmekö tai rohkenemmeko näkemään ja ajattelemaan riittävän radikaalisti uutta tulevaisuutta itsellemme, Euroopalle, lännelle ja koko ihmiskunnalle.

Mistä on kyse?