Työeläkejärjestelmä kärsii työn tuottavuuden hitaasta kasvusta

Hyvinvointijärjestelmät on rakennettu tasaisen talouskasvun varaan. Hitaammalla kasvulla veroaste vääjäämättä nousisi, vaikka valtaosa sopeutumisesta tapahtuisi ansiosidonnaisten menojen kasvuvauhdin hidastumisen kautta.

Työeläkejärjestelmässä maksut kerätään palkkasummasta ja etuudet määräytyvät työuran aikaisten ansioiden perusteella. Sekä maksutulo että eläkemenot ovat siten vahvasti sidoksissa kansantalouden kasvuun. Hitaan kasvun oloissa maksutulo vähenisi kuitenkin enemmän kuin eläkemenot. Myös eläkerahastojen tuotto luultavasti heikkenisi. Työeläkemaksut nousisivat.

Kasvun hidastuminen parantaisi pysyvästi eläkeläisten elintasoa suhteessa työikäisiin. Tämän muutoksen toivottavuus on oman yhteiskunnallisen keskustelun aiheensa. Molemmat elinkaaren vaiheet läpikäyvän ihmisen kannalta kyse ei välttämättä olisi kovin dramaattisesta muutoksesta. Ongelmia saattaisi kuitenkin syntyä työmarkkinoilla. Jos työnantajamaksun nousu ei näkyisi heti pienempinä palkkoina, niin kilpailukyky ja työvoiman kysyntä heikkenisivät. Joka tapauksessa nettopalkka pienenisi, mikä vähentäisi kiinnostusta työntekoon.

Toinen ongelma on, että kasvuvauhdin muutokset aiheuttaisivat työeläkejärjestelmän kautta merkittäviä tulonsiirtoja sukupolvien välillä. Tämä johtuu siitä, että nykyiset eläkeläiset ja lähellä eläkeikää olevat ovat melko hyvin turvassa kasvumuutoksilta, koska yhteys eläkkeiden indeksitarkistuksen ja talouskasvun välillä on heikko. Heidän eläkkeidensä rahoittaminen veisi suuremman osan hitaasti kasvavasta palkkasummasta.

Jos päätöksenteko eläkejärjestelmässä noudattelisi perinteisiä polkujaan, niin maraton kasvun hidastumisesta kriisitietoisuuden heräämisen kautta eläkeuudistuksen toteutukseen veisi kymmenkunta vuotta tai enemmän. Tässä ajassa huomattava osa sukupolvien välisistä tulonsiirroista olisi jo toteutunut ja kasvunäkymät olisivat mahdollisesti aivan toisenlaiset.

Vaihtoehtona on, että järjestelmää seuraavan kerran uudistettaessa lähtökohtana olisivat riskijako-ominaisuudet. Erilaisten indeksointi- ja muiden sääntöjen avulla voitaisiin rakentaa automatiikka, joka reagoisi heti talous- ja väestöriskien toteutumiseen ja jakaisi niiden kustannusvaikutukset hyväksytyllä tavalla nykyisten ja tulevien sukupolvien kesken. Elinaikakerroin edustaa tällaisia sääntöjä meidän järjestelmässämme. Pidemmälle vietyjä malleja edustavat esimerkiksi Ruotsin, Saksan ja Kanadan eläkejärjestelmät.

Lue lisää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen raportista Työeläkejärjestelmän sopeuttaminen pysyvään kasvun hidastumiseen