Puheenvuoro
Arvioitu lukuaika 3 min

Virkamies­johtajan muuttuva identiteetti

Suomessa arvostetaan virkamiesjohtajia, eikä syyttä. Ei siis ole ihme, että virkamiesjohdon urakarriääri on ollut haluttu asia. Ongelma on, että sen pitäisi olla sitä jatkossakin.

Kirjoittaja

Julkaistu

Virkamiesjohtajat ovat meillä hyvin koulutettuja, heitä pidetään osaavina oman alansa asiantuntijoina ja heidän riippumattomuuteen luotetaan. Kansainvälisissä selvityksissä Suomi on monesti mainittu maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi mitä virkamiesjohtoon tulee.

Julkisen hallinnon toimintaympäristö on muuttunut oleellisesti viime vuosina, eikä tälle muutokselle näy loppua. Puhe kompleksisuudesta ja keskinäisriippuvuuden kasvusta ei ole pelkkää semantiikkaa, vaan maailmasta ja julkisen hallinnon toiminnasta on tullut oikeasti monimutkainen kokonaisuus, jossa eri asiat kietoutuvat toisiinsa – usein myös ennakoimattomalla tavalla.

Julkisen politiikan huipulla päätöksenteon polkuriippuvuus lisää myös hallinnossa käsiteltävien asioiden monimutkaista luonnetta. Usein edellisillä päätöksillä rajataan pois vaihtoehtoja tulevilta päätöksiltä. Aikaisemmat päätökset vaikuttavat radikaalisti myös tuleviin päätöksiin.

Tervetuloa, kompleksinen maailma!

Suomalaiset ovat hyviä kirjoittamaan erilaisia strategiapapereita. Julkisen hallinnon reformit ovat Suomessa törmänneet usein monenlaisiin ongelmiin, joista yksi merkittävimmistä on uudistuksiin liittyvä toimeenpanokyky.

Ministeriöiden arkielämässä muutokset kilpistyvät usein muutosjohtamisen taitojen vaillinaisuuteen ja jäykkiin organisaatiorakenteisiin. Organisaatioiden siilot voivat olla tuttuja ja turvallisia. Ongelmallista niissä on kuitenkin se, että siilojen reunojen väliset henkiset piikkilanka-aidat ovat niin korkeita, ettei niiden yli pääseminen ole mahdollista tai että se on vähintään kivuliasta, syystä tai toisesta.

Hallitusohjelman strategisuus on 2020-luvulla varmasti enemmän kuin semanttinen hokema. Ohjelmasta tulee strategisempi ja ministeriöiden toimintatapojen uudistamisessa tulisi tämä ottaa entistä enemmän huomiota. Tämä tarkoittaa vahvistuvaa poliittista ohjausta, uusia ministeriöiden hallinnonalarajat ylittäviä työtapoja ja ylipäänsä yhteiskunnallisten ilmiöiden tunnistamista ja ”haltuunottoa”.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että ministeriöiden virkamiesjohtajien identiteetti muuttuu.

Johtamisen uusi identiteetti

Mietitäänpä asiaa poliittisten päätöksentekijöiden näkökulmasta. Millaisia virkamiesjohtajia maan hallitus arvostaa? Millainen virkamiesjohto edistää parhaiten Suomen asiaa?

Voisiko vastaus olla sellainen, että ministeriöiden virkamiesjohtajat ovat Suomen hallituksen käytössä oleva noin 100 – 120 avainvirkamiesten joukko? Virkamiesjohtajien identiteetti ei perustu asiantuntijajohtajuuteen, vaan yleisjohtajuuteen, ja ennen muuta muutosjohtamisen taitoihin. Asioita on saatava liikkeelle ja aikaiseksi.

Edellä sanottu edellyttää, että virkamiesjohdon nimitys- ja palkkaperusteet ovat yhdenmukaisia läpi ministeriöiden. Ministeriöiden yli johto nimitetään tavallaan maan hallituksen ”käyttöön” – ei enää ministeriöiden. Tämä tarkoittaisi käytännössä ministeriöiden johtavien virkamiesten systemaattista rotaatiota ministeriöistä toiseen ajatuksella, että ministeriöiden korkeimpaan johtoon nouseminen tapahtuu aina useissa ministeriöissä tapahtuneen urakierron seurauksena. Samalla tulisi miettiä rekrytointiperiaatteet, jotka liittyvät hallinnon tasoilta (valtio, tulevat maakunnat, kunnat) ja sektorilta toiseen tapahtuvaan urakiertoon (julkiselta yksityiselle ja päinvastoin).

Yhteiskunnan ja hallinnon systeeminen muutos edellyttää kokonaiskäsitystä hallinnon eri tasoilta. Virkamiesjohdon liikkuvuus olisi yksi potentiaalinen ratkaisu tähän haasteeseen.

Johtamisen tulevaisuus

Suomessa on toistaiseksi kiinnitetty yllättävän vähän huomiota tulevien virkamiesjohtajien sukupolvien kasvattamiseen. Monessa muussa maassa tällainen olisi ennenkuulumatonta. Potentiaalisten tulevaisuuden virkamiesjohtajien tunnistaminen, heidän systemaattinen kouluttaminen ja heihin liittyvä systemaattinen karriääriajattelu olisi asia, jonka soisi yleistyvän Suomessa. Nyt tällaista ajattelua on puolustusvoimissa ja ulkoasiainhallinnossa, mutta ei juuri muualla.

Ongelmana on, että fiksuimmat valtionhallinnon alimmille esimiesportaille päässeet tämän tietysti huomaavat ja pahimmassa tapauksessa he äänestävät jaloillaan. Se ei ole Suomen etu.

Mistä on kyse?