Vierailija
Arvioitu lukuaika 2 min

Voiko dialogin luomista oppia?

Erätauko-koulutus sai miettimään, miten dialoginen tilanne luodaan ja miten sen sisältö välitetään muille.

Kirjoittaja

Kalle Korhonen

Koneen Säätiö

Julkaistu

Osallistuin Erätauko-koulutukseen touko-kesäkuussa. Erätauko on dialoginen metodi, jonka perustan ovat luoneet joukko asiantuntijoita ja rakentavan keskustelun käynnistäjiä yhteiskehittämällä vuoden 2017 aikana. Siitä on yhdessä Sitran kanssa muokattu hieno kokonaisuus ohjekortteineen ja verkkosivuineen. Erätauko-metodin mukaisen dialogin tavoitteena on lisätä ymmärrystä, ei tehdä päätöksiä tai käydä neuvotteluja.

En vielä järjestänyt itselleni tilaisuutta ohjata dialogia, joten mieleeni jäi monia kysymyksiä. Yksi iso kysymys on, miten dialogi aloitetaan ja tunnelma luodaan. Erityisesti kiinnostaa sanaton vuorovaikutus. On pystyttävä luomaan oikea tunnelma, jossa osallistujat eivät heti jakaudu tai polarisoidu: tavoitehan on lisätä ymmärrystä, ei jäädä omiin kuoppiin edustamaan omaa tahoa.

Erätauon pilottikoulutuksessa työnohjaaja ja dialogikouluttaja Kai Alhanen erotteli inhimillisen kokemuksen eri ulottuvuuksia: tunteet, havainnot, ajatukset, muistot ja mielikuvat. Näiden havaitseminen ontärkeää dialogin vetäjälle. Millaista karismaa dialogin vetäjältä oikein vaaditaan? Onko toivoa hyvästä dialogista, jos dialogin vetäjä ei ole tarpeeksi karismaattinen? Koulutuksen aikana dialogiharjoituksissa havaitsin, miten suuren vaikutuksen tekee se, että vetäjä luo hyvän kontaktin dialogin osallistujiin. Tämä vaatii harjoittelua ainakin minulta.

Vetäjän hyvällä kontaktilla osallistujiin on suuri vaikutus

Toinen iso kysymys: miten tieto dialogin sisällöstä viedään niille, jotka eivät ole läsnä. Usein keskustelu (dialogi tai ei) on mahtava kokemus, vaan jälkeenpäin siitä ei muista oikein mitään. Se jää vaikuttamaan, mutta niin, että sisältöä ei pysty kertomaan muille. Kuulimme, että yksi hyvä tapa järjestää dialogi on sellainen, että vetäjiä on kaksi, ja lisäksi kirjuri. Mitä kirjuri kirjaa? Miten dialogissa saavutettu ymmärrys jää vaikuttamaan osallistujien ja osallistumattomien elämään dialogin jälkeen? Kuka vie ymmärrystä muille?

Todelliset tilanteet ovat usein sellaisia, että niissä voidaan siirtyä monologista dialogiin, dialogista päätöksentekoon ja takaisin. Ei olla vain luomassa yhteistä ymmärrystä. Muistan oppineeni, että tilanteita kannattaa silloin jäsentää, että nyt siirryttiin tähän ja tuohon vaiheeseen. Kuulostaa järkevältä. Ainakin itse teen kaikkeni, että Erätaukoon ja muihin fasilitointimetodeihin liittyvä tapahtumien ”yleisön” parempi huomioiminen siirtyisi suomalaisiin tieteellisiin ja tiedettä välittäviin tilaisuuksiin – en enää jaksa pelkkiä passivoivia paneelikeskusteluja. Toisaalta joissakin tilanteissa tarvitaan toki myös sitä, että joku kertoo, miten asioiden katsotaan olevan.

Mistä on kyse?