sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Sitran Suomeen kutsuma Anthony Williams vietti viime viikolla Suomessa pari puheentäyteistä päivää. New Paradigmia edustava Williams esitteli Wikinomics-kirjan ydinviestejä, joita hän yhdessä Don Tapscottin kanssa on muovaillut. Tapscott on tunnettu muun muassa Digital economy-kirjastaan. Referoin tässä Anthony Williamsin Sitran työpajassa pitämää esitystä.
Williams esitti neljä muutosvoimaa. Ensimmäinen näistä on teknologinen – laajakaistainen Internet on kaikkialla. Digitalisoituminen muuntaa maailmaa muutoinkin. Esimerkiksi fyysisiin esineisiin liitetään viivakoodi, joka linkkaa uteliaan saamaan lisätietoja verkkosivuilta.
Toinen, demografinen tekijä, on uusi tietokone- ja verkkokykyinen sukupolvi. Tämä N-gen-porukka toimii verkossa kuin kala vedessä. N-gen sukupolvi on syntynyt X-sukupolven (1965-1975) jälkeen vuodesta 1976 eteenpäin. Heidän elinaikanaan on ollut koko ajan tietokoneita ainakin Amerikassa, ja moni heistä on pelannut tietokonepelejä aivan pienestä. (Wikipedia antaa muuten X-sukupolven päättymisvuodeksi 1980, joka tuntuu Suomen kontekstissa mielekkäämmältä.)
Väestörakenteesta puhutaan joukkoälyn yhteydessä siksi, että Williamsin tietojen mukaan pelaaminen kehittää muun muassa visuaalista hahmotuskykyä. Uusi tietokonesukupolvi on siis taitavampi kuin edeltäjänsä hahmottamaan webbiä ja ylipäätään seuraamaan useaa prosessia yhtä aikaa. He tekevät työtä eri tavalla. Heidän maailmansa rakentuu vauhdin, viihteen ja vapauden ehdoin, mutta myös yhteistyö ja kekseliäisyys ovat arvossaan.
Kolmas Williamsin esittelemä tekijä on taloudellinen vallankumous. Tällä hän viittaa pääasiassa Internet-kentällä tapahtuneisiin muutoksiin. Yksisuuntaiset, käyttäjiä osallistamattomat yritykset ovat menettäneet asemiaan uusille Flickrin ja Bloggerin kaltaisille toimijoille, jotka panostavat vuorovaikutteisuuteen ja osallistavuuteen. Rahaa tehdään uusin keinoin myös Internet-yritysten ulkopuolella – kaikki toimialat voivat hyödyntää esimerkiksi joukkoälyä. Tulevaisuuden avain onkin itseorganisoituvassa tietotyössä, joka haastaa perinteiset toimintamallit.
Neljännen muutostekijän Williams nimeää sosiaaliseksi vallankumoukseksi. Tällä hän tarkoittaa Internet-pohjaista verkottumista, siis esimerkiksi Facebookia, jonka kaltaiset ihmisten välisiin suhteisiin keskittyvät palvelut ovat suosionsa huipulla. Tällaisilla uusilla vuorovaikutuksen muodoilla on poliittinen ulottuvuutensa. Myös hallinto voi kohdata kansalaiset uusin tavoin. Ennen kaikkea kansalaiset voivat pistää töpinäksi itsekin. Syntyykö vilkasta wikipolitiikkaa, jää nähtäväksi.
Williams puhui paljon osallistavan talouden muodoista. Hän on itseorganisoituvien, verkottuvien ja sitä kautta innovatiivisten tuotantotapojen evankelista. Williamsin mukaan yhä useampi yritys hyödyntää erilaisia verkkoyhteisöjä toiminnassaan. On firmojen sisäisiä wikejä, on yrityksen ulkopuolelle ulottuvia innovaatioverkkoja, on uudenlaisia kumppanuusmalleja. Tällainen yhteistyö on avain uuteen arvonmuodostukseen.
Mitä nämä uudet toimintatavat sitten tarkoittavat käytännössä? Firmojen ulkokuori on huokoisempi kuin ennen – siis toisin sanoen yritysten ulkopuolelle valutellaan tietoa, jotta vaihdon myötä saadaan ideoita vastineeksi. Innovaatiot eivät välttämättä synny vain suljetuissa asiantuntijapiireissä vaan missä vain milloin vain. Ylipäätään hierarkisuus vähenee: ideoiden ja yhteistyön annetaan velloa vapaasti. Alihankinnan kenttä on globaali: Internetin avulla saadaan mukaan kaukaisetkin lahjakkuudet. Organisaatiot virtuaalistuvat.
On selvää, että Wikinomicsin kaltaiset kirjat yksinkertaistavat muutoksen kuvaa. On teräviä sukupolvirajoja, täysin uusia toimintamalleja ja radikaalisti täräyttäviä vallankumouksia. Todellisuudessahan asiat sekoittuvat. Muutos hiipii arkeen hitaasti, eikä arjessa aina edes huomaa mikä muuttuu. Vasta ajan kuluttua, vaikkapa vanhoja valokuvia katsellessaan tajuaa, kuinka paljon jotkin toimintatavat ovat muuntuneet. Toisaalta moni asia pysyy samana. Niinpä muutosvoimien tunnistaminen on haastava tehtävä.
Toisaalta Williams itsekin pehmentää viestejään. Vapaa yhteistyö ei välttämättä ole aivan villiä vaan yritykset edelleen rahastavat keksinnöillä, jotka ovat niiden omaisuutta. Samoin organisaatiomalleista tuttu kolmio pitää pintansa: mukanaolevia joukkoja johtaa pieni järjestäjien ja ohjaajien ryhmä. Tästä huolimatta uudet toimintatavat haastavat yrityksiä, eikä kaikkien käy hyvin, kun vanhoja rajoja avataan. Avoimuuden voi nähdä vievän valtaa niiltä, joilla valtaa on vain aseman, ei kykyjen ansiosta. Ei ihme, että nuori polvi vaatii läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia – se on heidän protestinsa suurten ikäluokkien voimalle.