Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Biolan hyödyntää eri alojen sivuvirtoja: ”Kaikille tutusta Mustasta Mullasta puolet on kompostiseosta”

Biolan on jo 40 vuoden ajan jalostanut tuotteisiinsa maatalouden ja metsäteollisuuden sivuvirtoja. Tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontellin mukaan biokuidussa on kasvualustojen tulevaisuus.

Julkaistu

“Kiertotalous on ollut Biolanin toiminnan ytimessä alusta asti. Lähes 50 vuotta sitten Biolan aloitti toimintansa kehittämällä kananlannasta lannoitetta.

Olen ollut Biolanilla töissä vuodesta 2007 asti. Noin kymmenen vuotta sitten yhteiskunnallinen keskustelu kiertotaloudesta voimistui, ja silloin mekin aloimme tehdä entistä määrätietoisemmin yhteistyötä eri alojen ja tutkimushankkeiden kanssa.

Haluamme välttää neitseellisten luonnonvarojen käyttöä kasvualustojen ja lannoitteiden tuotannossa. Esimerkiksi jokaiselle tuttu Musta Multa on käynyt läpi isoja muutoksia. Nyt neitseellisiä raaka-aineita on tuotteessa alle puolet. Yli puolet on muun muassa uusiutuvaa kompostiseosta, jonka olemme valmistaneet maatalouden ja metsäteollisuuden sivuvirroista.

Metsäteollisuuden sivuvirroista hyödynnämme erilaisia kuorijakeita ja kuituja. Maataloudesta ja elintarvikkeiden jalostuksesta vastaanotamme erilaisia sivuvirtoja kuten lantaa.

Teimme yhteistyötä metsäteollisuuden kanssa jo 80-luvulla. Pitkäjänteinen yhteistyö kantaa nyt hedelmää, kun metsäteollisuudessa syntyvää biohajoavaa sivuvirtaa täytyy EU-direktiivin mukaisesti käyttää hyödyksi. Nyt me voimme hyödyntää sen tuotteen raaka-aineena.

Aito halu kehittää toimintaa näkyy Biolanilla. Vastarannan kiisket puuttuvat. Kokeilemisen kulttuuri on vahva. Hallituksemme puheenjohtaja Pekka Kariniemi sanoo, että mahdoton on mahdotonta, kunnes me teemme sen.

Vastuullisuuslupauksemme mukaan luovumme turpeen käytöstä vuoteen 2040 mennessä. Olen pettynyt, jos se ei kuluttajatuotteissa tapahdu jo aikaisemmin. Ammattipuolella turpeelle on vaikeampi löytää vaihtoehtoja, koska monet kasvihuoneviljelijät ovat investoineet tuotantomenetelmiin, joissa käytetään turvepohjaisia kasvualustoja. Muualla Euroopassa käytetään turpeen sijasta esimerkiksi kookos- tai puukuitupohjaisia kasvualustoja.

Suunnittelemme investointia tuotantolaitokseen, jossa aiomme käyttää entistä monipuolisemmin metsäteollisuuden sivuvirtoja ja metsäpohjaisia biomassoja. Tuotantolaitos on yksi konkreettinen tekomme vaihtoehtojen luomiseksi turvepohjaisille kasvualustoille. Siitä on tulossa lajissaan ensimmäinen laitos Suomessa.”

– Hannamaija Fontell, tuotekehitysjohtaja

 

 

Mistä on kyse?