Esimerkit
Arvioitu lukuaika 3 min

Emmy tekee vaatteiden kierrosta helppoa: ”On tärkeää, että laadukas tuote säilyy käytössä mahdollisimman pitkään”

Kierrätettyjen vaatteiden verkkokauppa Emmy pidentää vaatteiden elinkaarta avaimet käteen -periaatteella. Toimitusjohtaja Petra Luntiala uskoo, että tulevaisuudessa kuluttajat kiinnittävät nykyistä enemmän huomiota vaatteen jälleenmyyntiarvoon. Seuraavaksi yritys tähtää kansainvälisille markkinoille.

Julkaistu

“Muutama vuosi sitten perustajamme Hanna Autio ja Markus Rautopuro olivat pienten lasten vanhempia, jotka tuskailivat vaatteiden kierrätyksen kanssa. He halusivat pidentää vaatteiden elinkaarta, mutta aika ei riittänyt kirpputoreilla käymiseen. Näin Emmy sai alkunsa vuonna 2015.

Kuluttajat voivat myydä tarpeettomia vaatteitaan lähettämällä ne meille. Me tarkastamme, kuvaamme ja lisäämme vaatteet verkkokauppaan, josta kuluttajat voivat ostaa niitä. Huolehdimme, että myös myymättömät vaatteet päätyvät käyttöön lahjoittamalla ne hyväntekeväisyyteen.
Vuosien varrella olemme käsitelleet yhteensä jo yli miljoonaa vaatetta.

Minä tulin mukaan luotsaamaan Emmyä pari vuotta sitten. Olen työskennellyt usealla eri alalla metsäteollisuudesta mediaan, ja halusin tehdä jotain merkityksellistä. Emmyn arvot sopivat hyvin omiini. On hienoa tehdä työtä, josta me kaikki työntekijät voimme olla ylpeitä.

Second hand -liiketoiminta ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Koko liiketoimintamme perustuu yhteistyöhön vaatteitaan myyvien kuluttajien kanssa, ja jokainen tuote tulee käsitellä erikseen. Olemme kuitenkin saaneet liiketoiminnasta kannattavaa suurten volyymien, uskollisten kanta-asiakkaiden ja laadukkaiden vaatteiden avulla.

Kaikkein eettisin vaate on sellainen, joka säilyy käytössä sen alkuperäisessä muodossaan mahdollisimman pitkään. Vaatteiden pidempi elinkaari säästää resursseja: kuuden vuoden aikana Emmyn avulla on säästetty 664 tonnia hiilidioksidipäästöjä ja yli 1300 miljoonaa litraa puhdasta makeaa vettä. Päästöt vastaavat lähes 600 suomalaisen ostamien kulutustavaroiden vuosittaista hiilijalanjälkeä.

Pikamuoti, eli edulliset ja usein nopeasti kuluvat vaatteet, on rajattu pois Emmyn valikoimasta jo alussa. Haluamme suosia tuotteita, jotka ovat kestäviä ja joilla on jälleenmyyntiarvoa. Uskon, että kun kiertotalouden mukainen jälleenmyynti yleistyy, kuluttajat alkavat vaatia valmistajilta kestäviä vaatteita, jotka voi myydä eteenpäin.

Tulevaisuudessa haluamme kasvaa laajentumalla kansainvälisille markkinoille ja lisätä yhteistyötä muotibrändien kanssa. Tällä hetkellä meillä on yhteistyökumppaneina muotialan yrityksiä, joiden mallikappaleita ja palautustuotteita myymme. Jokaisen muotibrändin tulee tulevaisuudessa pohtia omaa rooliaan kiertotaloudessa, ja me haluamme auttaa heitä tarjoamalla mahdollisuuden vaatteiden elinkaaren pidentämiseen. Kysyntää ekologiselle vaatekaapille on.”

– Petra Luntiala, toimitusjohtaja

 

Mistä on kyse?