Esimerkit
Arvioitu lukuaika 3 min

Kestävän ravitsemuksen ruoka palveluna -alusta

Noin kolmasosa kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy jätteeksi jo ennen kuluttajille päätymistään. Blendhubin ruokajauheratkaisu pidentää elintarvikkeiden käyttöikää ja mahdollistaa ruoan teollisen tuotannon ja kuljetuksen.

Julkaistu

Blendhubin siirrettävän tehdasyksikön ja pilvipohjaisen ohjelmiston yhdistävä ruoka palveluna -alusta tuo tuote palveluna -periaatteen vähemmän tutkitulle sektorille, ruoan tuotantoon. Blendhub ratkaisee maailmanlaajuisesti merkittävän ruokahävikin ongelman mahdollistamalla älykkäämmät ravintotoimitusketjut ja ruoan paikallisen tuotannon ja jakelun.

Yhtiön perustajat ovat yrittäjiä, joilla on kokemusta teknologiayrityksistä ja elintarviketeollisuudesta. Blendhub rakensi ensimmäisen tehtaansa vuonna 2004 Espanjaan. Vuoteen 2009 mennessä yhtiö pystyi kehittämään siirrettävän tehtaan prototyypin. Ensimmäinen siirrettävä tehdas toteutettiin Intiaan vuonna 2011.

Ongelma

Noin kolmasosa kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy jätteeksi jo ennen kuluttajille päätymistään. Ruokahävikissä ei menetetä ainoastaan ravintoa, vaan myös ruoan tuottamiseen käytetty energia ja resurssit, kuten maa-ala, lannoite ja vesi. Kun maailmassa on joka vuosi enemmän suita ruokittavana, joustavammalle tavalle tuottaa ja jaella elintarvikkeita paikallisesti on kipeä tarve.

Ratkaisu

Blendhub on kehittänyt ruokatuotteita yli kahden vuosikymmenen ajan keskittyen pääasiassa ruokajauheeseen, joka pidentää elintarvikkeiden käyttöikää ja mahdollistaa ruoan teollisen tuotannon ja kuljetuksen. Tämä kokemus on auttanut yritystä kehittämään ruoka palveluna -alustaansa.

Blendhubin ratkaisussa on kaksi komponenttia: ensinnäkin yrityksen kehittämä konttiin mahtuva modulaarinen tehdas ruoan jalostukseen, joka voidaan ottaa käyttöön missä päin maailmaa tahansa murto-osalla perinteisten tuotantomenetelmien kustannuksista, ja toiseksi yhtiön kehittämä pilvipohjainen ohjelmisto, joka mahdollistaa ruoantuotannon laadunvalvonnan ja toimitusketjun valvonnan verkossa.

Ruokajauheiden käyttö on vain yksi tavoista, joilla kiertotalous voidaan saavuttaa ruoan tuotannossa ja jakelussa. Kyky replikoida järjestelmiä ja prosesseja nopeasti ja tehokkaasti on ratkaisevan tärkeää, tavoitellessa pitkäkestoista vaikutusta koko maailman mittakaavassa.

Perinteisten yrityskumppanuuksien lisäksi yritys on rakentanut kumppanuuksia myös kiertotaloutta edistävien ryhmien ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Yhtiö toivoo parantavansa globaalin ruoan toimitusketjun resilienssiä, luovan mahdollisuuksia kehittyvien maiden paikallisille startup-yrityksille ja parantavansa ruoan saatavuutta kriisialueilla.

Ympäristövaikutukset

Ruoan toimitusketjun yksinkertaistamisen kautta Blendhub vähentää elintarvikkeiden kuljetusten kasvihuonekaasupäästöjä. Ruokajauheet säilyvät merkittävästi tuoretuotteita pidempään, mikä tukee ruokahävikin vähentämistä. Yhtiö ottaa vastaan myös myymättä jääneitä tai liikaa tuotettuja elintarvikkeita, jotka muuten menisivät hävikkiin.

Sosiaaliset vaikutukset

Luomiensa työpaikkojen lisäksi yhtiö toimittaa ruokajauhetta puutteesta kärsiville yhteisöille ja tekee ruoasta edullista. Yhtiö myös paikallistaa ruoan tuotantoa pitkien tuotantoketjujen sijaan, mikä lisää yhteisöjen häiriönsietokykyä.

Mistä on kyse?