Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Ponsse laittaa kalliiden metsätyökoneiden osat kiertoon: ”Kaikki lähti asiakkaidemme tarpeista”

Perinteikäs metsäkonevalmistaja Ponsse valmistaa itse koneita, mutta on myös kunnostanut ja myynyt käytettyjä varaosia jo yli kymmenen vuotta. Tuotealuevastaava Ville Ohukainen haluaa viedä varaosien kunnostuspajat Iisalmesta maailmalle.

Julkaistu

“1970-luvulla metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén pettyi tarjolla oleviin metsäkoneisiin ja päätti rakentaa sellaisen itse. Ponsse kasvoi, kun myös muut urakoitsijat kiinnostuivat hänen rakentamistaan koneista.

Nykyään valmistamme tavaralajimenetelmän metsäkoneita, jotka käsittelevät puut määrämittaan jo metsässä ja kuljettavat tienvarteen. Aloimme myös yli kymmenen vuotta sitten asiakkaidemme toiveesta kunnostaa metsäkoneiden rikkoutuneita osia Metsäkoneiden vaihtokonepalvelua olemme pyörittäneet jo 80-luvulta lähtien: koneen myynnin yhteydessä Ponsse vastaanottaa käytetyn koneen kunnostettavaksi seuraavaa asiakasta varten. Tarkoituksenamme on pidentää metsäkoneiden elinkaarta kunnostamalla koneita ja niiden varaosia uudelleen myytäväksi.

Aloitin itse Ponssella vientimyyjänä opintojeni ohella ja perehdyin diplomityössäni kierrätyksen ja kunnostuksen kehittämiseen Ponssella. Työn lopputuloksena Iisalmeen perustettiin Ponssen “Recycling Centeristä”, jossa käsittelemme asiakkailla, tehtaalla tai myyntiverkostoissa rikkoutuneita osia.

Kunnostukseen tulevat osat ovat yleensä koneiden suurimpia osia, kuten moottoreita tai vaihteistoja. Kunnostetut varaosat myydään eteenpäin asiakkaille edulliseen hintaan tai hyödynnetään koneiden kunnostuksessa. Myytävissä varaosissa on pantti, jonka asiakas saa takaisin palauttaessaan rikkoutuneen osan kunnostukseen. Näin varmistamme, että meillä on uutta kunnostettavaa, eivätkä varaosat päädy roskaksi.

Uudelleenvalmistuksen avulla voimme minimoida materiaalihävikin ja palvella asiakkaitamme edullisilla tuotteilla. Kierrätetyistä osista oli yllättävä hyöty kuluneen vuoden aikana, kun koronapandemian takia uusien varaosien saatavuudessa oli ongelmia. Meillä varastot eivät tyhjentyneet, sillä pystyimme tarjoamaan asiakkaille kierrätysosia.

Tutkimme juuri metsätöissä käytettävän kuormatraktorin ympäristövaikutuksia sen koko elinkaaren aikana. Valmistuksen suurimmat päästöt syntyvät raaka-aineenä käytetystä teräksestä. Ponsse on tutkinut kunnostuksen ympäristövaikutuksia elinkaariarvioinnilla ja saadut tulokset tukevat kiertotalouden tavoitteita – yksittäisen komponentin kohdalla hiilijalanjälki pienenee noin neljänneksen, kun valitaan kunnostettu komponentti uuden sijaan. Mitä paremmin pystymme uudelleenkäyttämään koneiden osat, sitä vähemmän päästöjä koneet aiheuttavat koko elinkaarensa aikana.

Tulevaisuudessa tavoitteenamme on perustaa lisää kunnostuspajoja lähelle asiakkaitamme ja edistää metsäkoneiden kiertotaloutta ympäri maailmaa.”

– Ville Ohukainen, tuotealuevastaava

 

Mistä on kyse?