Esimerkit
Arvioitu lukuaika 3 min

Raision ostama Beanit tarjoilee härkäpapua lautasillemme: ”Suomalaisella härkäpavulla on maailmalla kysyntää”

Härkäpapuiset Beanit- ja Härkis-tuotteet ovat hurmanneet suomalaiset. Vuorovaikutusvastaava Jukka Kajan kertoo, että uuden omistajan Raision verkostojen avulla on tarkoitus valloittaa seuraavaksi kansainvälisiä markkinoita.

Julkaistu

“Beanitin härkäpapuinnovaatioiden takana ollut Verso Food Oy, jonka Raisio osti keväällä 2021. Se ei syntynyt niinkään kirittämään kasvissyöntiä, vaan lähtökohtana oli kotimaisuus. Perustajat pohtivat vuonna 2010, miten kotimaisista raaka-aineista syntyisi uusia elintarvikeinnovaatioita. Beanitin Härkis-tuotteet lanseerattiin vuonna 2016, ja yhdessä samaan aikaan markkinoille tulleiden nyhtökauratuotteiden kanssa se loi buumia kasvisproteiinien ympärille.

Tavoitteemme on tuottaa ravintoa mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman vähillä resursseilla. Ylipäänsä kasvipohjaisen ruoan tuotanto on kovin resurssitehokasta, kun tarkastelee tuotettua ravintoa suhteessa käytettyyn pinta-alaan, veteen ja muihin tuotantopanostuksiin. Päästöt ovat verrattain alhaiset ja prosessi tehokas, kun alusta asti tähtäimessä on kasvattaa ruokaa suoraan ihmisille, eikä esimerkiksi ensin rehuksi.

Edistämme kiertotaloutta myös muilla tavoilla. Varsinkin ruoantuotannon sivuvirrat ovat kiinnostavia. Valmistuksessa yli jääviä härkäpavun kuoria on käytetty muun muassa puutarhan karikkeena. Raisiolla hyödynnetään sivuvirtoja kekseliäästi, ja esimerkiksi kauran sivuvirroista tehdään energiaa oman tehdasalueen käytettäväksi. Raision opeilla saamme Kauhavan Beanit-tehtaallamme varmasti vielä lisää sivuvirtoja käyttöön. Yksi päätuotteistamme on itse asiassa alun perin tuotannon hävikkiä. Beanit härkäpapusuikaleen valmistuksessa syntyi pieniä paloja, jotka eivät sopineet suikaleiksi. Kaupallistimme siitä härkäpapumurun, josta on tullut todella suosittu.

Ihmisten mieliin on iskostunut syvälle ajatus, että kestävyyden edistäminen yritystoiminnassa tarkoittaa lisää investointeja ja maksuja. Tilanne voi olla isossa kuvassa päinvastainen. Yritys kuin yritys haluaa hyödyntää kaiken, mitä prosessin eri vaiheissa syntyy. Se on taloudellisesti järkevää.

Olemme Beanitillä ja Härkiksellä saavuttaneet Suomessa markkinajohtajan aseman, ja pidämme siitä kynsin ja hampain kiinni. Markkinoilla on myös muita erinomaisia kasvisproteiinituotteita, ja ne kirittävät meitä ja koko alaa eteenpäin. Tuotteillemme on markkinaa erityisesti koko ajan kasvispainotteisemmin syövissä sekasyöjissä. Tuottaessamme vähäpäästöistä ruokaa vaikuttavuutemme kasvaa, kun volyymit kasvavat. Se luo motivaatiota voimakkaaseen kasvuun myös Suomen rajojen ulkopuolella. Meidän liiketoimintapotentiaalimme on kiinni siitä, miten normaalia kasvissyönti on.”

– Jukka Kajan, vuorovaikutusvastaava

 

 

Mistä on kyse?