Arvioitu lukuaika 4 min

Ruokakasvatus

Sitran elintarvike- ja ravitsemusohjelman aikaan ruuasta tuli hauskempaa. Sapere-menetelmän käyttö päiväkodeissa sai alkunsa jyväskyläläisen lastentarhanopettajan innostuksesta ja levisi Sitran avustuksella ympäri Suomen.

Kuva: © Heikki Tuuli & Sitra

Kirjoittaja

Noora Mattila

Toimittaja

Julkaistu

Lahden Viherlaakson päiväkodissa kuusi lasta istuu pienen pöydän ääressä hattaraiset kokinhatut päässään. Pöydällä on musta muovilaatikko kukkurallaan kosteita vihanneksia.

”Nyt lähdetään tekemään salaattia”, sanoo lastentarhanopettaja Silja Salmi ja nostaa laatikon ilmaan. ”Mitä me laitamme siihen?”

Ryhmä käy läpi vihannekset yksi kerrallaan: on salaattia, tomaatteja ja paksu vihreä kurkku.

”Tämä on aika painava”, sanoo Salmi ja panee kurkun kiertämään. Lapset kokeilevat yksi kerrallaan: ei ole yhtään painava.

Minkäs värinen paprika on?”

”Tuomionpunainen”, vastaa viisivuotias Ada Lahtinen.

”Ja muistatteko, kun eilen istutimme siemeniä, niin missä ne sijaitsivat?”

Kun jokainen vihannes on tunnusteltu, ruvetaan hommiin. Lapset saavat eteensä leikkuulaudan ja käteensä veitsen. Ihan oikean veitsen.

Viherlaakson päiväkodissa tätä ruokiin tutustumista ja niiden valmistamista kutsutaan Sapere-hetkeksi. Nimi tulee lasten ruokakasvatusmenetelmästä, jonka on kehittänyt ranskalainen Jacques Puisais. Siinä lapsi tutustuu ruokiin eri aistein leikin ja kokeilemisen kautta.

Kymmenen vuotta sitten menetelmää ei juuri tunnettu Suomessa. Sitten Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma, tarkemmin sen Järkipalaa-hanke, auttoi sitä leviämään valtakunnalliseksi.

Vuosituhannen alussa Suomessa havahduttiin uuteen ilmiöön. Lapset olivat alkaneet lihoa, lakata liikkumasta, sairastaa diabetestä yhä useammin.

”Lasten lihominen tapahtui Suomessa paljon myöhemmin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa, mutta muutos oli yhtäkkinen”, muistelee Anu Harkki, joka palkattiin Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelman johtajaksi.

Lasten syömistottumukset riippuivat usein perhetaustasta. Siksi Sitrassa päätettiin lähteä kehittämään nimenomaan koulujen ja päiväkotien ruokailua. Siitä sai alkunsa Joukkoruokailuhanke, jolle myöhemmin keksittiin näpsäkämpi nimi Järkipalaa.

Tutkimuksissa huomattiin, että lapset ja nuoret karsastivat kouluruokaa ja ostivat oppilaskunnan automaateista limsaa ja suklaapatukoita. Esimerkiksi 7.–8. luokkalaisista pojista alle kolmannes söi tuoreita kasviksia päivittäin. Terveellinen ruoka oli muullekin kansalle vähän ikävä käsite – elettiin aikaa ennen trendidieettejä.

”Hyvänä pidetty ja terveellisenä pidetty ruoka olivat silloin aivan eri nurkissa”, kertoo Järkipalaa-hankkeen projektipäällikkönä toiminut Markku Mikola. Terveellistä syömistä mitattiin ravintoaineiden mukaan: piti saada riittävästi kuitua, kivennäisaineita ja vitamiineja. Ravitsemussuositukset olivat Mikolan mukaan varsin tiukat.

Tiukkaa oli myös ravitsemuskasvatus: valistavaa ja ylhäältä päin tulevaa.

Jyväskyläläinen Aila Naalisvaara muistaa, kuinka hän nuorena lastentarhanopettajaopiskelijana seisoi päiväkodin pihalla ja ajatteli keskustelua, joka oli käyty ruokatunnilla. Kaksi kollegaa olivat alkaneet väitellä siitä, saiko nirso lapsi ottaa leipää, jos pääruoka ei maistunut.

”Minua vaivasi se, että siinä ohitettiin lapsen kokemus täysin. Koko ruokailutilanne oli aikuislähtöinen: tuotiin ruoka lapsen eteen ja komennettiin.”

Kuulostaa tutulta: Syö lautanen tyhjäksi. Ota vielä perunaa, niin saat lihapullan. Ota vielä lihapulla, niin saat jätskiä. Ei saa sanoa, että on pahaa. Ei saa leikkiä ruualla. Ei saa nousta, ennen kuin kaikki on syöty.

Tutkimusten mukaan pakottaminen, lahjominen ja ruokailu mekaanisena tankkaamisena itse asiassa aiheuttavat sen, ettei lapsi tunnista, onko nälkäinen tai tekeekö hänen ruokaa mieli. Se taas lisää ylipainoa myöhemmin.

Sapere-ajattelun mukaan kaikki kiinnostus ruokaa kohtaan on positiivista. Jos parsakaali ei mene alas, sen voi ottaa käteen ja tutkiskella sitä.

Hauska ruokakasvatus

On varsin osuvaa, että kulinaristilapsia kasvattava menetelmä on peräisin juuri Ranskasta. Sieltä se levisi Ruotsiin, ja ruotsalainen Mat för alla sinnen (Ruokaa kaikille aisteille, 2000) -kirja osui jyväskyläläisen ravitsemusterapeutin Arja Lyytikäisen käsiin. Eräässä kokouksessa Lyytikäinen kertoi siitä Aila Naalisvaaralle.

”En ollut kuullut siitä aiemmin, mutta menin kotiin googlettamaan ja innostuin”, Naalisvaara kertoo. ”Sapere oli suunniteltu 9–11-vuotiaille, mutta aika pian tajusin, että se olisi täydellinen varhaiskasvatukseen.”

Hän otti puhelimen käteen ja alkoi soitella.

Niin Jyväskylästä lähti neljä päiväkotia mukaan pilottihankkeeseen, jolle saatiin sosiaali- ja terveysministeriön rahoitus.

”Meillä oli viidentoista hengen hanketyöryhmä, kuljimme ja koulutimme, otimme valtaisan määrän valokuvia ja videoita”, kertoo Arja Lyytikäinen.

”Joissain päiväkodeissa minulle sanottiin, että ravitsemusvalistushan kuuluu neuvolalle. Silloin minulla syttyi punainen lamppu päässä: jos ravitsemus on D-vitamiinin mittaamista, niin ollaan hakoteillä.

Kyse oli siitä, miten lapsi oppii syömään, ei siitä, mitä ruokaa tälle pitää syöttää.

Projektipäiväkotien työntekijät lähtivät kuitenkin innokkaasti ideoimaan. Taikalampun päiväkodissa keksittiin aistinhaltijanuket, Pohjanlammen ja Kotipesän päiväkodeissa tarkkavainuinen Salapoliisikoira Sapere, joka tutkiskeli ruokaa lasten kanssa. Pupuhuhdan päiväkodin lapset suunnittelivat oman syntymäpäiväkakkunsa. Lapset tekivät retkiä maatiloille ja metsään, ja isoimmat opettelivat matematiikkaa ruuan avulla.

Myös ruokalistaa muokattiin.

”On vaikea puhua ruuasta, jos lapsi ei hahmota, mitä se sisältää. Salaatissa voi olla viittä, kuutta ainetta sekaisin. Siksi kehitimme raitasalaatin, jossa aineet olivat erikseen”, Naalisvaara kertoo.

Pilottiprojektin jälkeen kuville, videoille ja ohjeille ei tahtonut löytyä julkaisijaa. Vuonna 2008 Lyytikäinen sai kuulla Järkipalaa-hankkeesta ja soitti Mikolalle. Mikola innostui, ja Sitra kustansi Naalisvaaran ja Leena Ruhasen työkirjan Aistien avulla ruokamaailmaan.

Se toi menetelmälle valtakunnallisen huomion. Sapere-työryhmä sai koulutukseen ja tiedotukseen Suomen ruokakulttuurin edistämisohjelman (SRE) rahoituksen ja pari vuotta myöhemmin terveyden edistämisen määrärahan. Se pääsi muun muassa Käypähoito-suositukseen lihavuuden ehkäisymenetelmänä.

”Maaliskuuhun 2014 mennessä mukana oli viisikymmentä kuntaa, viisi sairaanhoitopiiriä, 120 koulutettua päivähoito-ohjaajaa ja 350 päiväkotia”, Lyytikäinen kertoo. ”Sapere on Suomen tunnetuin ruokakasvatusmenetelmä.”

Järkipala maistuu edelleen

Viherlaakson päiväkodissa salaattikulho alkaa täyttyä. Luumunkivet on tutkittu, jääsalaatin lehdet revitty. On maistelun aika.

”Miltäs paprika maistuu?” Silja Salmi kysyy.

”Hyvältä”, kuuluu yksimielinen vastaus.

”Mitä se hyvä tarkoittaa? Onko se esimerkiksi makeaa?”

”On, makeaa”, sanoo Hilma Kajala.

Maistelusta ei meinaa tulla loppua, mutta lopulta Salmi saa lapset lähtemään ulos. Juuri sopivasti, sillä kolmivuotiaat tulevat leipomaan pannukakkua. Marjo Saajolalla on mukanaan pahvikortit, joissa on munien, maidon ja jauhopakettien kuvia. Lapset pääsevät mittaamaan ainesosia ja seuraamaan pannukakun kuplintaa uunissa.

Viherlaaksossa ei leivota joka päivä, mutta Saajolan mukaan Sapere on tavallaan koko ajan läsnä. Lapset noutavat ruokansa itse, voitelevat leivän tai kuorivat banaanin ja kertovat, mitä ruuassa on. Joskus syödään ulkona.

”Jokainen työntekijä tekee, mitä osaa ja keksii.”

Hoitajia auttaa ruokapalveluvastaava Eeva Salminen, joka toi Saperen Viherlaaksoon kolme vuotta sitten käytyään Sapere-kurssin.

Varsinaiset ateriat toimittaa päiväkotiin alueellinen ateriapalveluyritys, mutta Salminen suunnittelee, mitä lapset voisivat ruokalistaan lisätä.

Esimerkiksi keittopäivinä leivotaan sämpylöitä.

”Sapere on lähentänyt minua hoitohenkilökuntaan”, Salminen sanoo.

”Tärkeintä on kuitenkin lapsi. Joka taloudessa lapsi ei voi osallistua ruuanlaittoon, mutta täällä saa sotkea rauhassa, haistella ja maistella.”

Järkipalaa-hankkeesta tuli yksi ERA-ohjelman tunnetuimmista, ja Sapere oli kenties sen näkyvin osa. Samaa menetelmää kouluikäisille hyödynsi Helsingin yliopiston elintarviketutkimuksen Makukoulu-hanke, jonka työkirjan Sitra myös kustansi. Myös sille on tullut jatkohankkeita.

Mutta entä ylipaino ja ruokailutottumukset? Järkipalaa-hankkeen vaikutuksia ei varsinaisesti mitattu, sillä se kesti vain kolme vuotta eikä vertailukohtaa oikein ollut: lasten ruokailutottumuksia ei tutkita Suomessa valtakunnallisesti ja pitkäjänteisesti samaan tapaan kuin aikuisten.

Eeva Salmisen mukaan Sapere on nostanut ruuan kulutusta Viherlaaksossa: varsinkin itse tehdyt salaatit ja pannukakut maistuvat.

Toisaalta ruuankulutuksen määrä ei ole se pääasia.

”Tärkeitä ovat ne toimintatuokiot, jossa ruokaa tunnustellaan ja ihmetellään”, Naalisvaara sanoo. Hänen mukaansa ne ovat kuin koripalloharjoitukset: se, mikä itse pelin lopputulos on, on sivuseikka. Useimmat makumieltymykset syntyvät varhaislapsuudessa.

”Sapere vahvistaa positiivista suhtautumista ruokaan ja tekee ruokamaailmasta lapselle rikkaampaa”, sanoo Silja Salmi.

”Lapset alkavat huomata sellaisia asioita, että onpas tämä salaatti rapeaa.”

Yksi lasten syömistä koskeva tutkimushanke on itse asiassa paraikaa käynnissä. Muun muassa Samfundet Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston DAGIS-tutkimuksen alustavat tulokset uutisoitiin maaliskuun alussa.

Niiden mukaan päiväkoti-ikäisten lasten kasvisten syönti näyttää tuplaantuneen kymmenessä vuodessa.

Aihe

Suomi 100 – Sitra 50

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Se on myös Sitran juhlavuosi – perustihan eduskunta Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Juhlimme tulevaisuustyön merkeissä – tule mukaan!

Kirjoittaja

Noora Mattila

Toimittaja

Julkaistu

JATKA AIKAMATKAA

T&k-rahoittajasta yhteiskunnalliseksi muutosagentiksi.

Lisää tarinoita 2000-luvulta

Tulevaisuustalo tarjoaa.

Mistä on kyse?