caset
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Uniikki päätös vaikeassa tilanteessa

Lunta tuprutti taivaan täydeltä niin että liikenne takkusi. Päivä oli 5.12.1967, joten itsenäinen Suomi täyttäisi seuraavana päivänä täydet 50 vuotta.

Kirjoittaja

Julkaistu

Talous oli tiukalla, ja sodanjälkeisen ajan maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta oltiin ryminällä siirtymässä teollisuusmaaksi. Muuttoliike kuljetti väkeä maalta kaupunkeihin, eikä sosiaalisilta ongelmiltakaan oltu vältytty. Toisaalta pääkaupunki kasvoi ja kehittyi vauhdilla – myös maan alle, kuten samana päivänä avattava Asematunneli osoitti.

Eduskunnassa oltiin kuitenkin valmiina juhlaan. Paternosterhissit kuljettivat parhaimpiinsa pukeutuneet herrat ja rouvat istuntosaliin. Juhlaistunnon listalla odotti vain yksi aihe: eduskunnan lahja itsenäiselle Suomelle.

Ryhmäpuheenjohtaja toisensa jälkeen piti puheensa. Tahto, tunne ja henki elivät vahvana: yhteistyöllä tämä maa nousee! Kansainvälisesti uniikki päätös tehtiin yksimielisesti. Suomi sai miljoonan markan arvoisen rahaston, jonka tehtäväksi annettiin parempi huominen. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto 1967 oli perustettu.

Transistoriradioissa soivat Jormas & Rööperiin, Martti ”Huuhaa” Innanen & Elsa, kohtalon lapsi sekä Frank ja Nancy Sinatran Somethin’ stupid…

Mistä on kyse?