Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Woodly tuottaa kirkkaita muovipakkauksia puusta: ”Teemme isojen yritysten vastuullisuustavoitteet mahdollisiksi”

Woodly suunnitteli muovin uudelleen. Maailmanvalloitus on alkanut toimitusjohtaja Jaakko Kamisen johdolla pakkausmateriaaleista.

Julkaistu

“Muovin ympäristöongelmat tulivat yleiseen tietoon viitisen vuotta sitten, kun mediassa näkyi valtamerillä lilluvia valtavia muovijätelauttoja. Brändit lupasivat vaihtaa muoviset pakkauksensa ekologisempiin. Määrittelemättä jäi, mistä materiaalista pakkaukset valmistetaan.

Ryhdyimme ratkaisemaan ongelmaa yhdessä kumppaneidemme, kuten VTT:n, kanssa. Totesimme, että muovi on usein ylivoimainen materiaali pakkauksissa. Siksi päätimme, ettemme lähde korvaamaan muovia, vaan suunnittelemaan sen uudelleen.

Muovia ei voi valmistaa puusta, ei ainakaan Suomessa, eikä se missään nimessä voi olla läpinäkyvää.’ Saimme kuulla pitkin matkaa, ettemme voi onnistua. Nyt kaupoissa on tuotteita, joiden pakkaukset on tehty Woodlysta – siitä läpinäkyvästä, puuselluloosaan perustuvasta muovista, jonka ei pitänyt olla mahdollista valmistaa.

Woodly on samanlainen granulaattimuotoinen rae kuin muovirae. Meillä on hallussamme sen reseptiikka, patentti ja markkinointi. Emme itse vastaa tuotannosta. Tarjoamme Woodlya yrityksille pakkausten raaka-aineeksi. Ne voivat vaihtaa pakkaustensa tuotannon kumppaneillemme, tai tuemme niiden omia kumppaneita vaihtamaan Woodlyyn. Materiaaliimme siirtyminen ei edellytä uusia tehtaita tai uudenlaista tekniikkaa. Se vain ajetaan olemassa oleviin koneisiin. Näin teemme brändien vastuullisuuslupauksista totta.

Woodlystä voi tulla maailman suurin ja tunnetuin uudenlainen muovi. Haluamme saavuttaa merkittävän osan maailmanmarkkinoista. Suuremman volyymin avulla voimme lisätä puun osuutta materiaalissa. Teoriassa Woodly voidaan jo nyt valmistaa täysin puusta, mutta näillä määrillä se on vielä liian kallista. Siksi käytämme reseptiikassa muitakin raaka-aineita kuin puuta.

Materiaalimme voi kierrättää muovipakkausten mukana. Ideaalitilanteessa se eroteltaisiin omaksi jakeekseen, mutta tuotantomäärät ovat siihen vielä liian pieniä. Testiemme perusteella pieniä määriä Woodlyä voisi myös ajaa muovin joukkoon. Kierrätettyä materiaalia on tulevaisuudessa koko ajan enemmän. Olemme testanneet, että myös kierrätetyn Woodlyn ominaisuudet ovat erinomaiset tekstiileistä komposiittiin ja sitä voidaan käyttää erilaisissa muovikalvoissa. Se on hyvä uutinen, sillä kierrätyksen jälkeiset markkinat ovat ratkaisevat.”

– Jaakko Kaminen, toimitusjohtaja

 

Mistä on kyse?