Demokratiadrinkit
Demokratian puolustajat ja uudistajat kokoontuvat keskustelemaan ja inspiroitumaan yhdessä Demokratiadrinkeillä.
Mistä on kyse?
Demokratiadrinkit on Defend Democracyn luoma tapahtumakonsepti, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen demokratian puolustajia ja aiheesta kiinnostuneita keskustelemaan, verkostoitumaan, ideoimaan ja inspiroitumaan.
Mitä teemme?
Suomen ensimmäiset Demokratiadrinkit järjestettiin Sitrassa kansainvälisenä demokratiapäivänä 15.9.2022. Demokratiadrinkeistä on tarkoitus luoda Suomeen jatkuva tapahtumasarja, ja sen ympärille halutaan rakentaa suomalaisten demokratian puolustajien ja uudistajien aktiivinen yhteisö. Verkostoon ovat tervetulleita niin kansalaisjärjestöt, julkiset toimijat kuin yrityksetkin. Yhteisön toimijat voivat kukin vuorollaan järjestää omannäköisensä keskustelutilaisuuden. Sitra koordinoi ja tukee tapahtumakonseptin tuomista Suomeen. Aloitteen konseptin tuomisesta Suomeen teki alun perin Faktabaari.
Informaatioympäristömme nopea muutos tarkoittaa sitä, että nyt ja vastedes demokratian puolustamiseen ja uudistamiseen tarvitaan osaajia laajasti yhteiskunnan eri sektoreilta. Toivomme drinkkien houkuttelevan esimerkiksi data-, digi- ja demokratiaosaajat siiloistaan samojen pöytien ääreen. Verkostoon ovat tervetulleita niin kansalaisjärjestöt, julkiset toimijat kuin yrityksetkin.
Jukka Vahti, Digitaalinen valta ja demokratia -projektin projektijohtaja
Miten mukaan?
Edustatko toimijaa, joka haluaa puolustaa ja uudistaa demokratiaa? Haluaisitko liittyä mukaan Demokratiadrinkkejä järjestävään verkostoon? Ota yhteyttä projektikoordinaattoriimme Joel Lindqvistiin. Lisäinspiraatiota oman tilaisuuden järjestämiseen löydät Demokratiadrinkkien kansainväliseltä Democracy Drinks -verkkosivuilta.
Ilmoitamme tulevista Demokratiadrinkeistä tällä sivulla ja lähempänä tilaisuutta myös muissa kanavissamme. Kalenteriisi voit jo laittaa seuraavat Demokratiadrinkit, ne järjestää Faktabaari keskiviikkona 5.10. Myös MyData Global ja Demo Finland järjestävät Demokratiadrinkit lähitulevaisuudessa.
aika | järjestäjä ja lisätietoja |
---|---|
5.10. klo 17 |
Faktabaari
Kitty’s Public House, helsinki
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Tutustu Faktabaariin heidän verkkosivuillaan.
|
2.11. klo 17 |
Demo Finland
Juova hanahuone, kaisaniemenkatu 3 b, Helsinki
Marraskuun Demokratiadrinkit järjestää Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo Finland.
|
7.12. klo 17 |
Open Knowledge Finland
Buenos Aires Cafe / Bar, Eerikinkatu 24, 00100 Helsinki
Joulukuun Demokratiadrinkit järjestää Open Knowledge Finland eli OKFI.
|
11.1. klo 17 |
MyData Global
Panimoravintola Bruuveri, Fredrikinkatu 63 AB, 00100 Helsinki
Tammikuun Demokratiadrinkit järjestetään poikkeuksellisesti vasta kuun toisena keskiviikkona. Tutustu MyData Globaliin heidän verkkosivuillaan.
|
1.2. klo 17 |
Rethinking Economics Finland
SKÖNE, Kanavaranta 7 D
Tutustu helmikuun tilaisuuden järjestäjään Rethinking Economics Finlandiin heidän verkkosivuillaan.
|
1.3. klo 17 |
Kriittinen Korkeakoulu
Bryggeri (Sofiankatu 2, 00170 HKI)
Maaliskuun tapahtuman järjestäjä Kriittinen korkeakoulu on sitoutumaton koulutus- ja kulttuurikeskus.
|
5.4. klo 17 |
Opintokeskukset ry
Bier-Bier, Erottajankatu 13, Helsinki
Huhtikuun tapahtuman järjestäjä on opintokeskusten edunvalvoja ja kehittäjä Opintokeskukset ry.
|
3.5. klo 17 |
Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry
ravintola lasipalatsin lounge, 2. krs, mannerheimintie 22-24, helsinki, esteetön tila
Toukokuun demokratiadrinkit järjestää naisjärjestöjen yhteistyöjärjestö NYTKIS ry.
|
7.6. klo 17 |
Kantar Public
belge, kluuvikatu 5, helsinki
Kesäkuussa demokratiadrinkit järjestää Kantar Public.
|
Ota yhteyttä
Haluaisitko järjestää Demokratiadrinkit? Kerromme mielellämme lisää!
Tervetuloa Demokratiadrinkeille!
Kippis!