HARRASTUSTOIMINNASSA JA VAPAAEHTOISTYÖSSÄ HANKITUN OSAAMISEN TODENTAMINEN

On arvioitu, että noin 800 000 suomalaista tekee säännöllisesti vapaaehtoistyötä. Suomen työikäisestä väestöstä tämä luku kattaa noin neljäsosan. Harrastustoiminnassa ja vapaaehtoistyössä hankitaan osaamista, josta on hyötyä työelämälle. Virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuva oppiminen on tunnistettu asia myös Euroopan unionissa ja Euroopan neuvosto onkin antanut jo vuonna 2012 suosituksen, jonka mukaan EU:n jäsenmaissa olisi vuoteen 2018 mennessä luotava järjestelyt, joiden perusteella ihmiset voivat saada epävirallisen ja arkioppimisen yhteydessä hankkimansa tiedot, taidot ja osaamisen validoitua.

Suomen Partiolaisten kanssa toteutettavassa hankkeessa luodaan kuvaus työkaluista, joita erityisesti järjestöt ja työnhakijat voivat hyödyntää osaamisen todentamisessa. Osaamisen tunnustamisesta hyötyvät kaikki osapuolet: yksilöt saavat eväitä työllistymiseen, kolmannen sektorin työn ja koulutuksen arvo yhteiskunnassa tulee näkyväksi ja työnantajien ymmärrys työnhakijoiden osaamisesta laajenee.

Työ osaamisen validoimiseksi on ollut Partiossa käynnissä jo vuoden 2013 alusta lähtien. Järjestöllistä koulutusta pyritään lukemaan osaksi opintoja mahdollisimman laajasti eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen EQF:n mukaisesti. Lisäksi partion vapaaehtoistyössä kuten partiopesteissä ja luottamustehtävissä hankittua osaamista opitaan sanoittamaan ja kuvaamaan työelämän kielelle mm. digitaalisia osaamismerkkejä hyödyntäen.  Järjestöllistä koulutusta on validoitu yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa. Kuvaamalla järjestöllisessä koulutuksessa tapahtuvaa oppimista oppilaitoksille tutulla tavalla muun muassa mitoittamalla koulutukset opintopistein, pyritään tukemaan järjestöllisen koulutuksen mahdollisimman tehokasta hyväksilukemista formaaliin koulutukseen edistäen nuorten opintojen etenemistä ja sijoittumista työelämään.

Yhteistyöhankkeen tavoitteena on edistää sitä, että

Suomen Partiolaisten ja Sitran yhteistyöhankkeen lopputuloksena syntyvät työkalut julkaistaan syksyllä 2017, jolloin ne ovat kaikkien hyödynnettävissä.

Aikataulu

Ota yhteyttä

ihmiset
Perttu Jämsén
Asiantuntija, Uudet vaikuttamisen tavat
Milma Arola
ihmiset
Milma Arola
Johtava asiantuntija, Osaamisen aika
ihmiset
Lilli Poussa
Asiantuntija, Ennakointi

Mistä on kyse?