Kesätöitä kiertotaloudesta

Autamme suomalaisia kuntia tai kuntayhtymiä luomaan kesätöitä kiertotaloudesta ja rahoitamme parhaat ideat. Ideakilpailun haku alkaa 27.4. ja päättyy 8.5.

Hae mukaan

Mistä on kyse?

Koronakriisi koettelee suomalaista yhteiskuntaa. Vaikutukset näkyvät yrityksissä, kunnissa ja ihmisten arjessa. Kriisin myötä myös monet kesätyöt on peruttu.

Siksi autamme nyt enintään kymmentä suomalaiskuntaa tai  kuntayhtymää luomaan kesätyötä kiertotaloudesta: käytännössä palkkaamaan kesätyöntekijän uuteen kiertotalousaiheen projektiin.

Kesätyötä kiertotaloudesta -ideakilpailussa suomalaiset kunnat voivat hakea rahoitusta hankkeisiin, jotka:

  1. edistävät kiertotaloutta kunnassa,
  2. ovat selkeästi uusia hankkeita ja
  3. työllistävät kesätyöntekijän (nuoren tai vanhan) .

Kukin valittu kunta tai kuntayhtymä palkkaa Sitran rahoituksella kesätyöntekijän toteuttamaan suunnitellun hankkeen pisimmillään 2 kk ajaksi aikavälillä 1.6.-30.9.2020. Rahoitusta myönnetään yhteensä enintään 10 hankkeelle.

Sitran rahoitusosuus kesätyöntekijän palkasta on 2000 € / kk (+työnantajamaksut) enintään kahden kuukauden ajalta (yhteensä maksimissaan 6000 € / hanke). Rahoituksen saaja voi halutessaan korottaa palkkaa omakustanteisesti.

Hae mukaan!

Tutustu Kesätöitä kiertotaloudesta -ideakilpailun hakuilmoitukseen. 

Kokosimme vastauksia yleisimpiin ja tärkeimpiin kysymyksiin ideakilpailusta.

Hakuaika on auki 27.4.-8.5.2020. Kaikkien mukaan haluavien kuntien tai kuntayhtymien on kuvattava hankkeen idea hakulomakkeelle  8.5. klo 16 mennessä. 

Hakulomakkeella jätettävien hakemusten perusteella valitaan yhteensä enintään kymmenen kesätyöhanketta. Valinnoista ilmoitetaan kaikille osallistuneille toukokuussa. 

Mikäli Sitra katsoo aiheelliseksi, sillä on oikeus jatkaa haun aikataulua. Hakijoita pyydetään seuraamaan haun ilmoitussivuja mahdollisen aikataulumuutoksen osalta.

Mitä haemme?

Kiertotalous on talousmalli, jossa tuotanto ja kulutus perustuvat omistamisen sijasta palveluihin: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrätykseen. Arvokkaita materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä kehitetään yhä uudelleen uusia tuotteita. Kunnille kiertotalous voi olla kilpailuvaltti, joka vahvistaa alueen elinvoimaisuutta ja auttaa saavuttamaan ilmastotavoitteet.

Etsimme hankkeita, jotka luovat kuntaan tai kuntayhtymään uusia kiertotalouden ratkaisuja tai toimintamalleja. Tuettava hanke voi liittyä esimerkiksi:

  • materiaalien uudelleenkäyttöön, esimerkiksi kekseliäisiin tuunaustalkoisiin
  • hävikin määrän vähentämiseen, esimerkiksi hävikkiruuan eteenpäin jakeluun
  • tuotteiden elinkaaren pidentämiseen, esimerkiksi vaatteiden korjaustempaukseen
  • jakamispalveluiden kehittämiseen, esimerkiksi työkalujen lainaamiseen naapureille
  • tuotteen muuttamiseen palveluksi, esimerkiksi kunnan liikuntavarusteiden lainaamiseen.

Hankkeen puitteissa voidaan testata uutta toimintamallia tai palvelua, mutta se voi olla myös esimerkiksi oivaltava kampanja, viestintäkonsepti tai tempaus, joka edistää kiertotaloutta kuntalaisten keskuudessa. Hanke voi olla myös esimerkiksi kiertotaloutta tukeva uusi selvitys.

Mitä emme hae?

Emme etsi hankkeita, jotka jatkavat olemassa olevaa toimintaa sellaisenaan, esimerkiksi kunnan työntekijän kesäloman tuuraamista. Hanke voi liittyä johonkin kunnassa olemassa olevaan toimintoon, mutta sen pitää kehittää siihen jotain uutta, kiertotaloutta edistävää toimintaa.

Heräsikö kysymyksiä? 

Järjestämme hakijoille suunnatun yhteisen Zoom-infon keskiviikkona 29.4. klo 10.30-11.30 sekä torstaina 30.4. klo 10-11. Infossa käydään läpi ideakilpailuun liittyviä käytännön asioita sekä osallistujien kysymyksiä. Ilmoittaudu mukaan infoon. 

Aikataulu

27.4.-8.5.
Haku on auki
29.4. ja 30.4.
Zoom-infot kiinnostuneille kunnille
20.5. mennessä
Voittajat julki
30.5. mennessä
Rahoitussopimukset voittajien kanssa
1.6.-30.9.
Valitut kunnat toteuttavat hankkeensa Sitran asiantuntijoiden sparrauksella

Suosittelemme

Sukella syvemmälle

Ota yhteyttä

Vauhditetaan kuntasi siirtymää kiertotalouteen jo tänä kesänä

Mistä on kyse?