SOLAR DECATHLON EUROPE 2010 -KILPAILU

Solar Decathlon on energiatehokkaan rakentamisen ja arkkitehtuurin kymmenottelu, johon osallistuu kilpailijatiimejä eri maiden yliopistoista ja korkeakouluista sekä yrityksistä. Vuonna 2010 järjestettiin ensimmäistä kertaa Euroopan alueen oma kilpailu, jonka järjestäjä-maana toimi Espanja. Kilpailussa Suomea edusti Aalto-yliopiston ja yritysmaailman yhteistiimi, joka suunnitteli energiaa tuottavan asuinrakennuksen. Tiimin suojelijana oli asuntoministeri Jan Vapaavuori.

Hankkeen tavoitteena oli tuoda kansainvälisesti esiin suomalaisten yritysten ja tieteen kehittämiä tulevaisuuden energiaratkaisuja. Samalla pyrittiin lisäämään markkinoiden ja pääomasijoittajien tietoisuutta suomalaisen matalaenergia-arkkitehtuurin ja rakennusteknologian korkeasta tasosta. Hanke myös edisti energiaomavaraisen rakentamisen opetusta ja tutkimusta Suomessa. Suomalainen kilpailuehdotus oli puusta rakennettava nollaenergiatalo eli rakennus, jonka tuottaman ja tarvitseman energian määrä on vuositasolla yhtä suuri.

Energiaa tuottavat rakennukset kilpailevat Solar Decathlonissa kymmenessä lajissa, joita ovat energiankulutuksen lisäksi mm. arkkitehtuuri, insinöörisuunnittelu sekä kaupallinen potentiaali. Kilpailuehdotukset edellyttävät innovatiivisia ratkaisuja, rakennusten on oltava arkkitehtonisesti korkeatasoisia, ja energiaomavaraisuus on saavutettava niissä asumismukavuudesta tinkimättä.

Solar Decathlon Europe 2010 kilpailussa nähtiin 17 eri lähtökohdista ja eri tavoitteilla suunniteltua rakennusta. Kilpailutilanteessa korostui viestinnän ja viestien selkeyden merkitys. Yksinkertaisuudessaan suomalainen viestintä oli onnistunut – puurakenteinen Luukku-talo oli jatkuvana puheenaiheena kilpailussa. Merkittävää oli myös uusien ajatusten synnyttäminen monitieteisen osaamisen yhteensaattamisella.

Luukku-talo sijoittui Solar Decathlon -kokonaiskilpailussa Madridissa viidennelle sijalle. Kilpailutaloja oli kaikkiaan 17. Kansainvälisistä asiantuntijoista koostunut jury asetti puusta tehdyn Luukku-talon ensimmäiselle sijalle arkkitehtuuri-osakilpailussa. Kestävyys-osiossa Luukku-talolle myönnettiin tunnustuspalkinto Cervantes Award  ”yleiseurooppalaisen talon unelman menestyksekkäästä tavoittelusta rakennuksella, joka saavuttaa positiivisen energiataseen sekä Madridissa että Suomessa”.

Solar Decathlon ja Luukku-talo saivat suurta huomiota Suomessa, mikä vähensi epäilyjä nollaenergiarakentamista ja aurinkoenergian käyttöä kohtaan. Materiaalien päästövaikutukset sekä puurakentaminen saivat myös positiivista julkisuutta.

Lue lisää

Linkkejä

Kilpailun verkkosivuille »
Suomalaistiimin verkkosivuille »
Lataa esite (pdf) »

Mistä on kyse?