Koulutuspolitiikan korjaussarja – kuopasta uuteen nousuun

Esipuhe

Suomalaisen talouskehityksen kivijalka on ollut tasa-arvoinen ja laadukas  koulutus. Suomen sodanjälkeinen kehitys hakee vertaistaan maailmanhistoriassa. Tätä aikaa luonnehti myös voimakas panostus koulutusjärjestelmän laajentamiseen, osaamistason nostoon ja koko kansan potentiaalin  hyödyntämiseen.

2010-luvulta alkaen talouskasvumme on kuitenkin lähes pysähtynyt.  Samaan aikaan sivistyksen ja osaamisen mittarit ovat kehittyneet huonoon  suuntaan. Muut maat ovat ajaneet ohitsemme niin nuorten koulutus- kuin osaamistasossa. Koulutukseen on kyllä panostettu, mutta onko tehty riittävästi? Ja toisaalta, olemmeko rakastuneet liikaa järjestelmäämme ja jättäneet korjauksia tekemättä? 

Tämä koulutuksen ja talouden eturivin asiantuntijoiden laatima analyysi kohdistuu Suomen kasvun tärkeimpään lähteeseen: inhimilliseen pääomaan. 

Karu tulos on, ettei koulutusjärjestelmämme enää tuota riittävää osaamista yhteiskunnan ja talouden uudistamiseksi. Korkeakoulutettujen osuudessa Suomi on pudonnut 15 vuodessa OECD-maiden kärkijoukosta keskiarvon alapuolelle. Eikä ongelma korjaannu yksin korkeakoulutusta lisäämällä, sillä myös peruskoululaisten oppimistulokset ovat rapautuneet.  Samoin on tapahtunut nuorten aikuisten luku- ja laskutaidolle. 

Meillä on kuitenkin hyvät edellytykset kääntää suunta, ja se on nyt kriittisen tärkeää. Tutkimusten mukaan jopa 50–75 prosenttia talouden kasvusta selittyy inhimillisellä pääomalla eli ihmisten osaamisella, kyvyillä, tiedoilla ja taidoilla. Tulevaisuutemme turvaamiseksi meidän täytyy investoida ihmisiin ja heidän osaamiseensa. Kaikilla koulutusasteilla tarvitaan tietoon pohjaavia uudistuksia. 

Julkisen talouden ahtaus pakottaa tekemään vaikeita valintoja. Kirjoittajat osoittavat, että paljon on tehtävissä resursseja uudelleen kohdentamalla ja järjestelmän tehokkuutta parantamalla. Tämä edellyttää rohkeutta kyseenalaistaa totuttuja rakenteita ja valmiutta katsoa kokonaisuutta hallinnollisten siilojen ja vaalikausien yli.

Sitran tehtävänä on ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja ja vauhdittaa talouden kasvua luonnon kantokyvyn rajoissa. Tämä muistio on osa Sitran uutta Kasvuatlas-työtä, jossa hahmotellaan kestävän talouskasvun lähtökohtia ja etsitään ratkaisuehdotuksia paitsi kasvun lisäämiseen, myös tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen. Näkökulmat ja suositukset ovat kirjoittajien. 

Suomi tarvitsee uudenlaista, pitkäjänteistä yhteisymmärrystä talouden kasvutoimista. Suomalaisten lasten, nuorten ja koko yhteiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, kuinka vakavasti otamme osaamisen merkityksen – ja kuinka nopeasti ryhdymme tarvittaviin uudistuksiin.

Kiitämme kirjoittajia, Anita Lehikoista, Oskari Nokso-Koivistoa ja Vesa Vihriälää rohkeasta ja perustellusta avauksesta, joka toivon mukaan saa aikaan vilkkaan ajatustenvaihdon tärkeimmästä pääomastamme – ihmisistä.

Helsingissä, 27.3.2026

Atte Jääskeläinen
yliasiamies
Sitra

Esa Suominen
vanhempi neuvonantaja
Sitra

Tiivistelmä

Suomi nousi sotien jälkeisestä köyhyydestä muutamassa vuosikymmenessä  hyvinvointivaltioiden kärkijoukkoon. Koulutusmahdollisuuksien laajentamisella oli nousussa merkittävä osuus. Aiempien kansakoulua ja oppivelvollisuutta koskeneiden uudistusten jatkoksi yliopistoverkoston laajentaminen, peruskoulu-uudistus sekä ammattikorkeakoulujen luominen nostivat koko kansan koulutustasoa ja loivat perustan tuottavuuskasvulle, mahdollisuuksien tasa-arvolle ja vahvalle sosiaaliselle koheesiolle. Vielä 2000-luvun alussa Suomi oli Pisa-mittausten kärjessä ja korkeakoulutettujen osuudessa OECD-maiden kärkitasoa.

Tämä menestystarina on hiipunut. Peruskoulun oppimistulokset ovat laskeneet yhtäjaksoisesti yli kahden vuosikymmenen ajan. Samanaikaisesti väestöryhmien väliset erot ovat kasvaneet: sosioekonominen tausta vaikuttaa oppimistuloksiin aiempaa vahvemmin, tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot ovat kansainvälisesti poikkeuksellisen suuret, samoin kuin erot maahanmuuttotaustaisten ja kantaväestön välillä. Nuorten korkeakoulutettujen osuus on vaipunut alle vuosituhannen alun tason, kun lähes kaikissa verrokkimaissa se on jatkanut rivakkaa nousuaan. 

Selvityksessä tunnistetaan kolme toisiinsa kytkeytynyttä järjestelmätason ongelmaa. Ensimmäinen on kansallisen ohjauksen ja seurannan puute: 1990-luvulla toteutetun laajan hajauttamisen yhteydessä Suomeen ei luotu kattavaa järjestelmää oppimistulosten mittaamiseksi. Mikään taho ei seuraa ja arvioi opetuksen laatua ja oppimistuloksia systemaattisesti. Toinen ongelma on koulutusjärjestelmien rakenteelliset vinoumat. Ammatillisen koulutuksen ylikorostuminen lukion kustannuksella on kaventanut reittiä korkeakoulutukseen erityisesti yliopistoon, ja korkeakoulujärjestelmä tuottaa merkittävästä julkisesta rahoituksesta huolimatta liian vähän tutkintoja kansainvälisesti verrattuna. Kolmas ongelma koskee aikuiskoulutusta. Se ei riittävästi paranna osallistujien työmarkkina-asemaa ja kasautuu niille, joilla on jo vahva koulutuspohja.

Suomella on hyvät lähtökohdat käänteen tekemiseen: työikäisen väestön perusosaaminen on hyvällä tasolla ja koulutuksen yhteiskunnallinen arvostus korkea. Tehtävä on tästä huolimatta vaativa. Julkisen talouden tilanne pakottaa etsimään sellaisia ratkaisuja, joilla resurssit voidaan kohdentaa paremmin vastaamaan yhteiskunnan kasvavia ja uudistuvia osaamistarpeita. 

Koulutusjärjestelmä tarvitsee systeemisen uudistuksen. Uudistusten lähtökohdaksi on otettava koulutusta koskevan tieto- ja datainfrastruktuurin parantaminen, ja tiedon kattava hyödyntäminen. Tekoälyn nopea kehitys lisää uudistusten kiireellisyyttä. Tekoälyn käyttöönottoa opetuksen ja oppimisen tukea on ohjattava kansallisesti. 

Peruskoulun oppimistulokset on käännettävä nousuun. Ikäluokkien pieneneminen luo liikkumavaraa, jota on tarpeen käyttää peruskoulun kehittämiseen ja oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Tämän ohella tarvitaan tiedon selvästi parempaa hyödyntämistä. Tämä edellyttää mm. koko ikäluokan kattavaa ja säännöllistä oppimistulosten yhteismitallista arviointia valtakunnallisilla testeillä. Toiminta tukee opettajan työtä ja mahdollistaa oikea-aikaisen tuen oppilaille. 

Korkeakoulutettujen määrän nostamiseksi lukion suorittavien osuutta on lisättävä. Ammatillista koulutusta on suunnattava työelämän tarpeita vastaavaksi ja koulutuksen tuottamia tosiasiallisia jatko-opintovalmiuksia on vahvistettava. 

Korkeakoulutuksen aloituspaikkoja on lisättävä aloilla ja alueilla, joissa koulutuksen ja työmarkkinoiden kysyntä on suurinta, ensikertaisten opiskelijoiden asemaa parannettava ja rahoituspohjaa laajennettava yksityisellä rahoituksella lukukausimaksuilla ja suuntaamalla nyt tehottomasti aikuiskoulutukseen käytettyjä resursseja korkeakoulujen aloituspaikkamäärien kasvattamiseen. Tutkimus- ja kehitysrahoitusta on lisättävä nykyisen lainsäädännön mukaisesti. Toiminnan tehostamiseksi mahdollistetaan sektorirajat ylittävät korkeakoulufuusiot lainsäädäntöä uudistamalla. 

Suunnataan julkisrahoitteinen aikuiskoulutus koulutustasoa nostavaan tutkintokoulutukseen tai tutkintoja pienempien kokonaisuuksien suorittamiseen. Käynnistetään hakeva toiminta peruskoulun varassa olevien saamiseksi toisen asteen koulutuksen piiriin. Otetaan käyttöön uusi jatkuvan oppimisen tuki työn ohella tapahtuvan opiskelun mahdollistamiseksi.