Julkaisu
Yliasiamies
Pääekonomisti, Ennakointi ja koulutus
Vanhempi neuvonantaja, Strategia ja yhteiskuntasuhteet
Vanhempi neuvonantaja, Ratkaisut
Asiantuntija, Ohjelmat
Johtava asiantuntija, Viestintä
Asiantuntija, Viestintä
Julkaistu
25.3.2026
Ei siitä mihinkään pääse. Suomella menee huonosti. Mutta niin on monella muullakin maalla mennyt ennen kuin ne ovat laittaneet asiansa kuntoon.
Suomalaiset työntekijät eivät ole laiskoja. Suomalaiset johtajat eivät ole surkeita. Silti emme ole pärjänneet kansakuntana. Suomi ei ole ollut paras versionsa finanssikriisin jälkeen.
Talouden vanha perusta petti alta, eivätkä uudet idut ole vielä ehtineet täyteen kasvuun. Unohdimme hyvinä aikoina panostaa tarpeeksi tulevaisuuteen ja keskityimme keräämään satoa jo kauan sitten kylvetyistä siemenistä.
Apatia ei ole strategia. Toivottomuuteen auttaa tietoisuus siitä, että tulevaisuus tehdään ja voimme vaikuttaa siihen itse. Pystymme Suomena paljon parempaan. On aika ryhtyä töihin. Yhdessä.
Tämä Kasvuatlas on kunnianhimoinen pyrkimys luoda kokonaiskuva Suomen talouden kestävän kasvun edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Jos Suomi olisi yritys, tämä olisi strategian valmistelun ensimmäinen vaihe: tilannekuva omista vahvuuksistamme ja analyysi markkinoiden mahdollisuuksista.
Näitä on hyvä tarkastella suhteessa toisiinsa. Ovatko vahvuudet niitä, joilla pärjätään? Mitä uutta pitäisi hankkia, mistä luopua?
Kasvuatlaksen keskeinen johtopäätös on, että olemme omilla päätöksillä ja päättämättömyydellä päästäneet Suomen rapistumaan.
Suomen tulevaisuuden tärkeimmän investoinnin pitäisi kohdistua ihmisiin ja heidän osaamiseensa. Tarvitsemme pystyviä aivoja ja käsiä. Ne tarvitsevat tuekseen tekoälyn, digitaaliset järjestelmät, robotit ja muut huippumodernit koneet. Suomen luonnosta on pidettävä huolta, ja vahvistuessaan luontopääoma tarjoaa muuttuvan maailman murroskohdissa myös merkittäviä uusia kasvun mahdollisuuksia.
Kasvuatlaksen pääviesti on, että Suomi voi tehdä paluun menestyvien maiden joukkoon. Se on meistä itsestämme kiinni. Pitää katsoa kauaksi tulevaisuuteen mutta myös laittaa viipymättä kuntoon ne asiat, joihin voimme itse vaikuttaa.
Sitran yksi perustehtävä on tulevaisuuden kehityskulkujen ennakointi. Halusimme laatia Suomen talouskasvun edellytyksistä ja mahdollisuuksista raportin, joka tekee tämän selkeästi, vertailukelpoisesti ja vuosittain toistuvalla tavalla.
Kasvuatlas rakentuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta. Ensimmäinen osa on Kasvukatsaukset, joka tarkastelee vuosittain talouskasvun lähtökohtia. Tarkastelutavaksi olemme valinneet pääomat, jotka kuvaavat niitä resursseja, joita meillä on. Sosiaalisen pääoman varaan rakentuu taloudellisen pääoman, inhimillisen pääoman ja luontopääoman kolmiyhteys.
Näistä katsauksista voimme lukea, mitkä ovat kasvun edellytykset nyt. Mitä rajoitteita ja mahdollisuuksia pääomien tarkastelusta nousee?
Toisen osan nimi on Kasvuavaukset. Niissä syvennymme vuosittain vaihtuviin teemoihin, joissa olemme tunnistaneet mahdollisuuden merkittävään kehitysloikkaan.
Tänä vuonna avaamme erityisesti teollisuuspolitiikan valintojen perusteita, sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottavuuden parantamista, palveluliiketoiminnan kasvuedellytyksiä sekä aikuisten osaamisen vahvistamista.
Nämä kaikki ovat esimerkkejä alueista, joilla ratkaistaan Suomen pitkän aikavälin kyky tuottaa kansalaisille hyvinvointia.
Kasvuatlas ei ole vain raportti; se on myös kutsu keskusteluun ja yhteistyöhön. Julkaisun tueksi Sitra järjestää työpajoja ja tilaisuuksia, joissa eri näkökulmat kohtaavat. Yhteinen ymmärrys on edellytys yhteiselle tekemiselle – ja vain tekeminen muuttaa suuntaa.
Mitä paremmin hahmotamme talouden kivut ja vivut, sitä paremmat edellytykset meillä on tehdä vaikuttavia, oikea-aikaisia ja johdonmukaisia päätöksiä. Ideoista ei ole pulaa, niitä on tässäkin raportissa yhteensä 231 kappaletta. Niiden kanssa voi ja saa olla myös eri mieltä. Keskustelu jatkukoon!
Lämmin kiitos 95 kirjoittajalle sekä lukuisille asiantuntijoille ja yhteistyökumppaneille yhteisestä työstä. Ilman teitä tämä kokonaisuus ei olisi mahdollinen. Yhteinen panoksenne näkyy ensimmäisen Kasvuatlaksen sivuilla ja toivottavasti pian myös Suomen talouden arjessa.
Lähdetään yhdessä kohti kestävää kasvua.
Helsingissä 9.3.2026Atte JääskeläinenYliasiamies
Kasvuatlas 2026
Atte JääskeläinenMatti PaavonenTerho PuustinenPetri RouvinenTatu LeinonenEsa SuominenTaru KeltanenTopias Dean
Sitra
Helsinki
2026
978-952-347-453-6
978-952-347-454-3
0785-8388
1457-5736
Sitra-sarja
308
Kasvuatlas