Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Minna Hemmilä, Sitra

Julkaistu 16.05.2019

Näkökulmia ja lähestymistapoja tulevaisuustyön ja ennakoinnin arviointiin

Millaisin lähestymistavoin ja arviointikysymyksin tulevaisuustyötä voi ja kannattaa arvioida? Sitran Pinja Parkkosen ja Katri Vatajan vertaisarvioitu artikkeli on julkaistu Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n Futura-lehdessä 1/2019.
Kirjoittajat
Kirjoittajan profiilisivu: Katri Vataja
Johtava asiantuntija, vaikuttavuusarviointi ja strategiaprosessit, Sitra
Katri vastaa Sitrassa vaikuttavuusarvioinnista ja strategiaprosessien fasilitoinnista. Hänen tehtävänään on varmistaa, että arviointien kautta saadaan korkealaatuista tietoa strategisen johtamisen tueksi, toiminnan kehittämiseksi ja kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi.
Asiantuntija, Sitra
Pinja Parkkonen koordinoi Sitran vaikuttavuuden arviointia. Lisäksi Pinja tukee Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin toimintaa.
Mistä tässä on kyse?

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan, millaisin lähestymistavoin ja arviointikysymyksin tulevaisuustyötä voi ja kannattaa arvioida.  Jotta voidaan ymmärtää paremmin millaisia viitekehyksiä ja menetelmiä tulevaisuustyön ja ennakoinnin arvioinnissa voi ja kannattaa hyödyntää, avataan artikkelissa tulevaisuustiedon monimuotoisuutta käymällä läpi viimeaikaisia tulevaisuudentutkimukseen pohjautuvia käsitteitä ja viitekehyksiä, joiden avulla tulevaisuustietoa ja -ajattelua voidaan jäsentää.

Tarkastelemme, mitä arvioinnin kannalta tarkoittaa se, että tulevaisuustieto ja ennakointi ymmärretään muunakin kuin tiedon tai suositusten tuottamisena. Jäsennämme arvioinnin lähestymistapoja ja kysymyksiä suhteessa tulevaisuustietoon, tulevaisuuskyvykkyyksiin ja toimijuuteen sekä ennakointiprosesseihin ja -käytäntöihin.  Tuomme esiin, miten tulevaisuustyön luonne ja tiedon tarpeet ohjaavat arvioinnissa käytettävien metodien tarkoituksenmukaisuutta. Tulevaisuustiedon ja ennakointiprosessien sosiaalisesti määrittyvän luonteen vuoksi arvioinnilta edellytetään avoimuutta ja herkkyyttä myös tulevaisuustyön yllätyksellisille ja ennakoimattomille vaikutuksille ja vaikutusketjuille, jotka voivat syntyä sekä prosessin että lopputuloksen seurauksena.

Johdanto

Ennakointia ja arviointia yhdistää yhteinen päämäärä, joka on tukea ja laajentaa päätöksenteossa käytettävää tietopohjaa. Ennakointi ja arviointi ovat tietokäytäntöjä, yhteisen oppimisen, ymmärtämisen ja tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen välineitä, joilla voidaan tukea tutkimus- ja innovaatiopolitiikan jatkuvaa kehittämistä sekä strategista päätöksentekoa (esim. Nieminen & Hyytinen 2015). Ennakointi ja arviointi ovat kehittyneet ja vahvistuneet lähes kaikilla hallinnon aloilla yhtäaikaisesti, pääasiassa rinnakkain. Niillä on yhtymäkohtia, mutta myös yhteistä leikkauspintaa ja yhteyttä politiikkatoimien kehittämiseen ja analyysiin sekä päätöksentekoon (Valovirta & Hjelt 2005).  Niin päätöksenteon tietopohjan ja strategisuuden kuin näiden tietokäytäntöjen kehittymisen kannalta olisi hyödyllistä kuitenkin edistää systemaattisempaa yhteistyötä ja sillanrakentamista ja tarkastella, miten ennakointi ja arviointi voisivat paremmin tukea toisiaan.

Tämän päivän dynaamisissa ja kompleksissa kysymyksissä peräänkuulutetaan sirpaleisen tiedon sijaan kokonaisnäkemyksiä ja synteesejä, systeemistä ymmärrystä, ennakointia, vaihtoehtoisia skenaariota kuin myös vaikutusarvioita (Hellström & Ikäheimo 2017; Hyytinen 2017). Poikkisektoraalisten ja systeemisten tarkastelujen tarve on tunnistettu sekä arvioinnin että ennakoinnin piirissä. Arviointien hyödynnettävyyden lisäämiseksi tarvitaan yhä enemmän ennakointitietoa täydentämään perinteistä taaksepäin katsovaa tilivelvollisuusarviointia. Se tarkoittaa ennakoivaa otetta ja tulevaisuusorientoituneiden menetelmien hyödyntämistä. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden aikajänne on pitkä, minkä vuoksi ennakointitieto lisää ymmärrystä arvioinnin kohteena olevista ilmiöistä ja niiden mahdollisista kehityssuunnista.  Tulevaisuusorientoinut arviointi edellyttää paitsi uudenlaisia lähestymistapoja ja menetelmiä, myös osaamista sekä arvioinnin tilaajilta että toteuttajilta. (esim. Hyytinen et al. 2009; Hyytinen 2017).

Tässä artikkelissa keskitymme tulevaisuustyön arviointiin. Tulevaisuustyöllä tarkoitamme kaikkea tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa, joka voi pitää sisällään esimerkiksi jatkuvaa ennakointia, projektitoimintaa ja muuta kehittämistyötä. Ennakoinnin määrittelemme puolestaan järjestelmälliseksi ja tietoiseksi tulevaisuuden vaihtoehtojen tarkasteluksi. Ennakointi voidaan ymmärtää esimerkiksi tulevaisuustiedon tuottamisena, oppimisprosessina, yhteisten tulevaisuuksien hahmottamisena tai päätöksentekoa alustavana ja tukevana prosessina. Kuten Dufva ja Ahlqvist (2015a) toteavat, yhtä ”oikeaa” näkemystä ennakointiin ei ole, vaan näkemyksen tarkoituksenmukaisuus riippuu tilanteesta.

Lähtökohtanamme on kysymys, miten arviointi voi palvella tulevaisuustyötä ja ennakointia siten, että se tukee tulevaisuustyön omia lähtökohtia ja päämääriä. Arvioinnin (tai evaluaation) ytimessä on jonkin toiminnan, palvelun, ohjelman, intervention tai vastaavan arvon tai ansion määrittäminen. Arvon määrittämisen kannalta on olennaista, millaisiin kriteereihin toiminnan arvoa peilataan ja mikä on arvioinnin tarkoitus. Arviointia voidaan tehdä monista syistä; klassinen jäsennys jaottelee arvioinnin tehtävät tilivelvollisuuteen, tiedontuotantoon ja kehittämiseen (Chelimsky 1997). Käytännössä arviointi voi toteuttaa näitä kaikkia, mutta arvioinnin toteutukseen ja menetelmiin vaikuttaa olennaisesti se, onko ensisijaisena tarkoituksena osoittaa toiminnan tuloksellisuutta rahoittajille ja päätöksentekijöille, lisätä ymmärrystä, miksi jokin toiminta tai palvelu toimii tai ei toimi, kenelle ja missä kontekstissa (esim. Pawson & Tilley 1997; Westhorp, 2014) tai esimerkiksi kehittää prosessia tai palvelua toimivammaksi ja vaikuttavammaksi (Patton 2011).

Arvioinnin lähestymistapoja ja menetelmiä on lukuisia (ks. www.betterevaluation.org). Jotta niistä lähestymistavoista pystyy valitsemaan tarkoituksenmukaisimman, on ensin määriteltävä arvioinnin tarkoitus ja kohde, mihin kysymyksiin arvioinnilla pyritään vastaamaan, mihin arviointitietoa tarvitaan ja kuka sitä hyödyntää (Robson 2001). Vasta sen jälkeen valitaan konkreettiset menetelmät, joilla kysymyksiin voidaan vastata. Menetelmien sopivuus ja tarkoituksenmukaisuus riippuu myös siitä, millaisesta ilmiöstä tai interventiosta on kyse: yksinkertainen ilmiö ennustettavine syy-seuraus-suhteineen tarkoittaa erilaisia menetelmiä kuin arviointi komplekseissa ilmiöissä ja ympäristöissä (Vataja 2017). Edellä kuvatuista kysymyksistä johtuen on perusteltua syventyä riittävästi arvioitavan toiminnan luonteeseen ja erityispiirteisiin. Tässä artikkelissa käymme läpi viimeaikaisia tulevaisuudentutkimukseen pohjautuvia käsitteitä ja viitekehyksiä, joiden avulla tulevaisuustietoa ja -ajattelua sekä ennakoinnin käyttötapoja voidaan jäsentää. Tavoitteena on avata tulevaisuustiedon monimuotoisuutta ja esimerkiksi antisipaatioajattelun mukanaan tuomia näkökulmia tulevaisuusajatteluun.

Sitten käsittelemme tulevaisuustyön arviointia kahdella tasolla: yksilöiden ja organisaatioiden näkökulmista. Yksilön tulevaisuusajattelun kehittymistä tarkastelemme suhteessa tulevaisuustietoisuuden (Ahvenharju et al. 2018) ja tulevaisuuslukutaidon (Miller 2018; Pouru & Wilenius 2018) viitekehyksiin. Organisaatioiden tulevaisuusajattelun kehitystä jäsennämme tulevaisuustiedon hyödyntämisen (Dufva & Ahlqvist 2015a), systeemisen ennakoinnin (Dufva & Ahlqvist 2015b), ennakointiprosessien vaikutusten ja laadun arvioinnin (esim. Georghiou & Keenan 2006; Amanatidou & Ken Guy 2008) sekä strategisen ennakoinnin (Rohrbeck & Kum 2018) kautta. Lopuksi teemme yhteenvedon, jossa jäsennämme tulevaisuustyötä arvioinnin kohteena, tarjoamme näkökulmia vaikutusten ja vaikuttavuuden syntymiseen yksilöiden ja organisaatioiden tasolla sekä kokoamme esimerkkejä arvioinnin menetelmistä. Rajaamme pois tulevaisuudentutkimuksen menetelmien ja tieteenalan vaikutusten arvioinnin tästä artikkelista.

Taulukko 1. Tulevaisuustyön ja ennakoinnin arvioinnin tarkastelun tasot ja viitekehykset.

Tarkastelun taso

Viitekehys

Yksilön näkökulma Tulevaisuustietoisuus (Ahvenharju et al. 2018)
Tulevaisuuslukutaito (Miller 2018; Pouru & Wilenius 2018)
Tulevaisuusvalmiudet (Rohrbeck & Kum 2018)
Organisaation näkökulma Tulevaisuustieto (Dufva & Ahlqvist 2015a)
Systeeminen ennakointi (Dufva & Ahlqvist 2015b)
Konstruktivistinen ennakointi (Tuomi 2019; Dufva 2015)
Ennakointiprosessien vaikuttavuus ja laatu (esim. Georghiou & Keenan 2006; Amanatidou & Guy 2008)
Strateginen ennakointi (Rohrbeck & Kum 2018)

Tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin arviointi on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään (esim. Georghiou & Keenan 2006; Amanatidou & Ken Guy 2008). Esimerkiksi Futures ja Foresight –lehdet ovat julkaisseet aiheesta teemanumerot (Van der Duin & Van der Steen 2012; Calof & Smith 2012). Viime vuosina keskustelu on kuitenkin ollut vähäisempää ja sitä on käyty erityisesti tulevaisuudentutkimuksen piirissä, arviointitutkimuksen sijaan. Ennakoinnin arvioinnista käyty keskustelu on keskittynyt pääsääntöisesti ennakointiprosessien vaikutusten ja laadun arvioimiseen (esim. Johnston 2012; Miles 2012; Piirainen et al. 2012). Käyttämämme kahden tason jäsennys laajentaa keskustelua huomioimalla yksilön tulevaisuusajattelun kehittymisen yhtenä analyysin kohteena.

Tulevaisuutta koskevan tiedon luonne ja tulevaisuuden ennakointi

Seuraavassa luomme katsauksen siihen, mitä tulevaisuutta koskevalla tiedolla tarkoitetaan erityisesti tulevaisuudentutkimuksessa. Arvioinnin näkökulmasta on olennaista ymmärtää, että tulevaisuutta koskeva tieto on luonteeltaan erilaista kuin faktoihin perustuva tieto. Se on aina havaintoihin perustuvaa tietoa, eikä sen vuoksi ole koskaan arvovapaata. Se ei ole myöskään determinoitua, ennalta määrättyä, vaan indeterminististä, ei ennalta määrättyä, tietoa. Tulevaisuutta koskeva tieto on tosiasiallisia tieteenaloja yleisempää tietoa ja käsittelee asioita ja ilmiöitä, jotka eivät ole läsnä nykyhetkessä. Tulevaisuustieto onkin ennemmin kontingentteja, intentionaalisia ja ei-faktuaalisia ilmiöitä koskevaa näkemyksellistä tietoa. Se muodostuu tosiasioita koskevasta tiedosta ja tulkitsijan omaan kokemukseen perustuvasta näkemyksellisestä tiedosta. (Malaska 2013, 21–22.)

Tulevaisuutta koskevaa tietoa voidaan jäsentää Dufvan ja Ahlqvist (2015b) mukaisesti neljän eri tiedon tyypin mukaan. Näitä ovat dokumentteihin koodattu tieto (codified knowledge), keskusteluissa ilmaistu tieto (articulated knowledge), ennakointiin osallistuvien sisäistämä tieto (embodied knowledge) ja huomiokentän ulkopuolella oleva visionäärinen tieto (out-of-radar knowledge). Koodatulla tiedolla tarkoitetaan dokumentoitua kirjallista tai visuaalista tietoa, kuten ennakointi- tai trendianalyysejä. Keskusteluissa ilmaistua tietoa voi esiintyä ihmisten välisissä keskusteluissa tai kontekstisidonnaisena dokumentoituna tietona, kuten skenaarioina ja visioina. Nämä kaksi tulevaisuustiedon tyyppiä edustavat eksplisiittistä tiedon lajia.

Ennakointiin osallistuvien sisäistämällä ja visionäärisellä tiedolla tarkoitetaan niin sanottua hiljaista tietoa, joka kehittyy kokemuksen ja osaamisen kautta. Nämä tiedon lajit ovat luonteeltaan implisiittisiä ja perustuvat ihmisten yksilöllisiin havaintoihin ja ajattelumalleihin. Visionäärinen tieto on neljästä tiedon tyypistä tulevaisuusorientoitunein. Se on usein uusien tulevaisuutta koskevien näkemysten ja ideoiden lähde. Kolme muuta tiedontyyppiä liittyvät ennemmin ideoiden ja näkemysten jakamiseen, esittämiseen ja kehystämiseen. (Dufva & Ahlqvist 2015b, 253–254.) Konstruktivistisen näkemyksen mukaan tulevaisuustiedolla tarkoitetaan tulevaisuutta koskevien konseptien verkostoa, jonka keskiössä on jaettu näkemys tulevaisuuksista (Dufva 2015). Tulevaisuustietoon sosiaalisesti rakennettua ja lähtöisin organisaation jäsenten ja ulkoisten sidosryhmien välisestä vuorovaikutuksesta. Se pitää sisällään kaikki neljä edellä mainittua tiedon lajia ja niiden hyödyntämisen. Ennakointitoiminnassa ei siten ole kyse pelkästään kirjallisten trendilistojen, skenaarioiden ja ennakointiprojektien loppuraporttien tuottamisesta, vaan verkostossa muodostetusta ymmärryksestä eri tulevaisuuksista. (Pouru et al. 2018, 2.) Tämä on olennaista huomioida ennakointiin kohdistuvissa arviointikysymyksissä ja lähestymistavoissa: ennakointitoimintaan liittyvä vuorovaikutus voi usein olla olennaisempaa vaikuttavuuden kannalta kuin mitä sen prosessin tuotoksena syntyy.

Arvioinnin lähestymistapojen ja kysymysten valinnan kannalta merkittävää on ymmärtää ennakointitoiminnan luonne suhteessa toimintaympäristöön. Dufva ja Ahlqvist (2015a) jäsentävät tulevaisuustyötä ja ennakointia yksittäisten projektien sijaan systeemisenä ja jatkuvana toimintana. Systeemisen ennakointitoiminnan mallissa otetaan huomioon tiedon, osaamisen ja verkostojen samanaikaisen kehittämisen tarpeet. Ennakointia tehdään systeemisessä ja keskinäisriippuvaisessa ympäristössä, jossa muutokset syntyvät tyypillisesti useiden eri organisaatioiden ja toimijoiden tekemisen kautta. Muutokset voivat olla seurausta toimijoiden suorista tai epäsuorista yhteisvaikutuksista, jonka vuoksi on oleellista ymmärtää erilaisten toimijoiden yhteisvaikutusten kasautuminen. (Dufva & Ahlqvist 2015a, 6–7.) Systeeminen ennakointi kytkeytyy organisaatioiden tulevaisuusajattelun kehittymiseen, ja siten ennakointitoiminnan ja tulevaisuustyön systeeminen luonne haastaa myös arviointia. Systeemisen muutoksen arvioiminen edellyttää arvioinnilta tulevaisuussuuntautuneisuutta ja kykyä tunnistaa erilaisten toimijoiden vuorovaikutus ja yhteisvaikutuksetmuutoksen aikaansaamisessa.

Uuden sukupolven ennakoinnissa on Tuomen (2019) mukaan kyse nimenomaan konstruktivistisesta ennakoinnista. Siinä tulevaisuutta koskeva tieto syntyy dialogisen prosessin kautta ja on siten sosiaalisesti rakennettua. Sen mukaan tulevaisuudesta ei voida tietää, vaan se tulee luoda. Se eroaa todennäköisiin ja mahdollisiin tulevaisuuksiin keskittyvästä ennakoinnista nimenomaan suhteessa tietokäsitykseen. Todennäköisten tulevaisuuksien ennakoinnissa tieto tulevaisuudesta perustuu tilastolliseen selittämiseen ja siten usein menneen toistamiseen. Menetelmää käytetään esimerkiksi ekonometrisessa tutkimuksessa, jossa menneeseen perustuvalla datalla ennakoidaan tulevaa. Mahdollisten tulevaisuuksien ennakoinnissa luodaan tulevaisuutta kuvaavia skenaarioita. Skenaariomenetelmän etuna on mahdollisuus kehittää uusia vallankumouksellisia ideoita, vaikkakin haasteena on se, että ne hukkuvat helposti ennakointiprosessin aikana ja muuttuvat osallistujien jaetuksi näkemykseksi. Konstruktivistinen ennakointi sen sijaan keskittyy tulevaisuuden luomiseen eikä pyri ainoastaan sen tietämiseen.  Näin ollen sitä voidaan pitää toimintaorientoituneena menetelmänä. Se on myös hyvin lähellä Riel Millerin (2018) kehittämää ajattelua tulevaisuuden lukutaidosta.

Millerin (2018) mukaan ihmiset ennakoivat tulevaa kahdella eri tavalla: kartoittamalla tulevaa tai kartoittamalla emergenttejä eli uusia ja nousevia ilmiöitä, joilla on useampi kuin yksi syy. Tulevaisuuden kartoittamisessa on kyse yksilön kyvystä tarkkailla ja ennakoida tulevia tapahtumia arjessa ja muodostaa havaintojen pohjalta tulkintoja tulevaisuudesta. Tulkinnat tulevaisuudesta auttavat yksilöä suunnittelmaan omaa toimintaansa ja selviytymään arjesta. Emergenssin kartoitus puolestaan on kykyä havainnoida ja käyttää nykyhetkeä uusien kuvitteellisten tulevaisuuksien luomiseen. Se helpottaa yksilöä navigoimaan monimutkaisessa maailmassa sen sijaan, että vain kehystäisi tulevaisuuden joksikin tietynlaiseksi kuvaksi tai toimintaa ohjaavaksi malliksi. Kuvitteellisten tulevaisuuskuvien muodostaminen auttaa ajattelemaan tulevaisuudesta laajemmin ja kehittää siten kapasiteettia käyttää tulevaisuuskuvia arjen valintojen tekemiseen. Tulevaisuuslukutaito perustuu juuri tämän kaltaiselle ennakoinnin kyvykkyydelle. (Miller 2018, 20–22.)

Konstruktivistisessa ja emergenssin kartoitukseen perustuvassa ennakoinnissa tulevaisuuden luomisella on merkittävä rooli. Tulevaisuudesta tietämisen lisäksi tulevaisuutta pyritään luomaan. Nähdäksemme tulevaisuustyössä on kyse yhtäältä tulevaisuustiedon tuottamisesta systeemisellä ja jatkuvalla ennakoinnilla ja toisaalta tulevaisuuden tekemisestä yksilöiden ja organisaatioiden valintojen kautta. Tulevaisuutta koskevien valintojen tekeminen edellyttää kyvykkyyttä. Seuraavaksi avaamme tarkemmin tulevaisuustietoisuutta ja tulevaisuuslukutaitoa, jotka kytkeytyvät erityisesti yksilön tulevaisuusajattelun kehittämiseen.

Tulevaisuustietoisuus on ymmärrystä tulevaisuudesta

Ihmisten tietoisuus tulevaisuudesta on ollut tulevaisuuden tutkimuksen yhtenä tutkimuskohteena jo pitkään. Tulevaisuustietoisuus on määritelty tutkimuksessa muun muassa lisääntyneeksi ymmärrykseksi siitä, mitä tulevaisuudessa voi ja pitäisi tapahtua. Sitä on kuvattu myös jaetuksi ymmärrykseksi ja tietoisuudeksi tulevaisuutta koskevista mahdollisuuksista, joita rajoittavat kognitiiviset, psykologiset ja systeemiset tekijät (Sharpe et al. 2016). Tulevaisuustietoisuus muodostuu ajattelusta, mahdollisuuksien ja valintojen arvioinnista sekä tunteista, motivaatiosta ja asenteista tulevaisuutta kohtaan (Jarva 2010, 6).

Lombardo (2007; 2016) määrittelee tulevaisuustietoisuuden psykologisten kykyjen, prosessien ja kokemusten kokonaisuudeksi, jota ihmiset käyttävät tulevaisuuden ennakoimiseen ja kuvittelemiseen. Hänen mukaansa tulevaisuustietoisuus on monitahoinen psykologinen prosessi, joka perustuu ihmisten käsitykseen ajasta, pysyvyydestä ja muutoksesta. Siihen liittyy myös yksilön toiveet, pelot, uskomukset ja visiot tulevaisuudesta sekä pyrkimykset luoda toivottavia tulevaisuuksia. Se on ominaisuus, jota voi kehittää ja jonka syvyys vaihtelee yksilöiden ja ryhmien välillä.

Ahvenhaju et al. (2018) kuvaavat tulevaisuustietoisuutta niin ikään psykologisten prosessien ja systeemiajattelun yhdistelmäksi. He hyödyntävät Lombardon holistista käsitystä tulevaisuustietoisuudesta lähtökohtana omassa tutkimuksessaan, mutta pyrkivät kehittämään ja soveltamaan sitä empiiriseen tutkimukseen. Sitä varten he ovat kehittäneet viitekehyksen tulevaisuustietoisuudesta, joka pohjautuu laajaan tutkimuskirjallisuuteen, sekä psykometrisen kyselytyökalun yksilöiden tulevaisuustietoisuuden mittaamiseen. Viitekehyksessä huomioidut ulottuvuudet keskittyvät ihmisen kognitiivisiin, emotionaalisiin ja motivaatioon perustuviin prosesseihin, jotka ohjaavat ja kehittävät tulevaisuustietoisuutta. Tutkijoiden mukaan keskeinen kysymys viitekehyksen kehittämisessä on ollut, mitä ominaisuuksia yksilö, ryhmä tai organisaatio tarvitsee saavuttaakseen korkean tulevaisuustietoisuuden tason. (Ahvenhaju et al. 2018.)

Tulevaisuustietoisuuden nähdään muodostuvan viidestä ulottuvuudesta. Näitä ovat aikaperspektiivi (time perspective), usko omaan toimijuuteen (agency belief), avoimuus vaihtoehdoille (openess to alternatives), ymmärrys ilmiöiden systeemisyydestä (systems perception) ja huoli muista (concern for others). Aikaperspektiivi viittaa yksilönkäsitykseen menneestä, nykyisyydestä ja tulevasta sekä pitkän aikatähtäimen ajattelusta. Usko omaan toimijuuteen kuvaa yksilön luottamusta omaan mahdollisuuteen vaikuttaa tulevaisuuteen. Avoimuus vaihtoehdoille tarkoittaa kriittistä ajattelua, vallitsevien ajattelutapojen kyseenalaistamista ja kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia. Tulevaisuustietoisuus edellyttää myös ymmärrystä ilmiöiden systeemisestä ja keskinäisriippuvaisesta luonteesta. Siksi ymmärrys systeemisyydestä on keskeinen osa tulevaisuustietoisuutta. Huoli muista puolestaan viittaa yksilön haluun muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. (Ahvenharju et al. 2018.) Viiden ulottuvuuden malli eroaa muista tulevaisuustietoisuutta käsittelevistä viitekehyksistä huomioimalla käsityksen systeemisyydestä ja huolen muista.

Tulevaisuuslukutaito on kykyä hyödyntää erilaisia tulevaisuuksia

Tulevaisuuslukutaito on yksi tämän hetken puhutuimmista ennakoinnin suuntauksista. Siinä on kyse yksilön kyvystä ajatella erilaisia tulevaisuuksia, kyvystä tarkastella tulevaisuudesta tehtyjä oletuksia kriittisesti ja kyvystä ymmärtää tulevaisuuskuvien ja kehityskulkujen vaikutuksia nykyhetkeen. Tulevaisuuslukutaito nojaa vahvasti antisipaatioteoriaan. Antisipaatio on avain sen ymmärtämiseen, miten ja miksi tulevaisuutta voisi hyödyntää nykyhetkessä. (Miller 2018.)

Tulevaisuuslukutaidon viitekehys (Futures Literacy Framework) on Riel Millerin kehittämä analyyttinen työkalu kuvaamaan tulevaisuuslukutaitoa eri attribuuteista muodostuvana kyvykkyytenä. Viitekehys pitää sisällään ontologisen ja epistemologisen näkökulman tulevaisuuteen. Ontologinen näkökulma viittaa erilaisten tulevaisuuksien tarkasteluun. Epistemologinen näkökulma puolestaan avaa sitä, mitä ja miten tulevaisuudesta voidaan tietää. Näiden kahden näkökulman lisäksi tulevaisuuslukutaito rakentuu kuuden tulevaisuutta kuvaavan antisipaatio-oletuksen varaan. Ne mahdollistavat ihmisille kuvitteellisten tulevaisuuksien ajattelun ja tietoisen ennakoinnin, eli ennakoivien järjestelmien (anticipatory systems) kehittämisen. (Miller 2018, 23–24.)

Tulevaisuuslukutaitoinen henkilö osaa vastata kysymykseen: millainen on tulevaisuus ja miten voin itse käyttää sitä? Hän kykenee kohdistamaan, kehittämään ja ottamaan käyttöön antisipaatio-oletuksia, joita Millerin määritelmän mukaan ovat ennustaminen (forecasting), kohtalo (destiny), luova ongelmaratkaisu (creative reform), itsensä kehittäminen (self-improment), strateginen ajattelu (strategic thinking) ja viisaus (wisdom-Tao-beng). Tulevaisuuslukutaito on siten kykyä kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia ja käyttää niitä oman ajattelun rikastuttamiseen sekä nykyhetkessä tehtävien päätösten ja toiminnan suuntaamiseen. Nykyhetkessä tehdyt päätökset vaikuttavat tulevaisuuden rakentumiseen. Siksi on tärkeää, että pystyy kuvittelemaan tulevaisuutta avoimesti eikä lukitse sitä jäykästi stereotypioihin tai vanhentuneisiin käsityksiin. (Miller 2018, 24–32.) Tulevaisuuslukutaito on kyvykkyyttä, jota voi harjoitella ja oppia. Sitä voi harjaannuttaa esimerkiksi Futures Literacy Lab –metodilla, joka auttaa tunnistamaan ihmisten antisipaatio-oletuksia ja kehittää yksilöllistä tulevaisuuslukutaitoa. Miller on testannut metodia kymmenissä tilaisuuksissa eri kohderyhmillä ympäri maailmaa, myös Suomessa.

Pouru ja Tähkäpää (2018) perustelevat tulevaisuuslukutaidon hyödyllisyyttä sillä, että ihmisten tavat käyttää ja ymmärtää tulevaisuutta ovat usein liian epämääräisiä ja rajoittuneita. Tulevaisuus voi esimerkiksi näyttäytyä niin äärettömänä, ettei sitä pystytä käsittelemään vaan sen odotetaan tapahtuvan itsestään. Tulevaisuudesta voidaan puhua myös retorisesti stereotypioilla ja vanhentuneilla käsitteillä, joilla on vain vähän varsinaista sisältöä. Tulevaisuutta koskevia vaihtoehtoja saatetaan käsitellä itsestäänselvyyksinä ja siten poissulkea muut mahdolliset vaihtoehtoiset tulevaisuusnäkymät. Tällöin tulevaisuus tulee helposti valloitetuksi valmiiksi annetuilla ja usein historiaa toistavilla ajatusmalleilla.

Suomessa Pouru ja Wilenius (2018) ovat kehittäneet Millerin tulevaisuuslukutaidon viitekehystä edelleen ja soveltaneet sitä tulevaisuuskasvatukseen. Heidän mukaansa yksilöllinen tulevaisuuslukutaito muodostuu kolmesta osa-alueesta: kognitiivisesta kapasiteetista, emotionaalisesta kapasiteetista ja aktiivitaidoista. Kognitiivinen kapasiteetti viittaa yksilön tietoon tulevaisuuteen vaikuttavista muutosvoimista ja vaihtoehtoisista tulevaisuuksista, kriittiseen ja luovaan ajatteluun sekä kykyyn kehittää systeemiajattelua ja kompleksisuusajattelua. Tulevaisuuslukutaidon emotionaalinen kapasiteetti pitää sisällään itsetuntemuksen sekä ymmärryksen oman tulevaisuussuhteen taustalla olevista odotuksista, tunteista ja arvoista. Tulevaisuuslukutaidon kolmas osa-alue yhdistää kognitiivisen ja emotionaalisen kapasiteetin aktiiviseksi toiminnaksi. Aktiivitaitoja ovat planetaarisen elämisen taidot, kompleksisuustaidot, luovuustaidot ja empatiataidot. Kolmen osa-alueen viitekehyksessä tulevaisuuslukutaidon kokonaisvaltaisena tavoitteena on yksilön proaktiivisen tulevaisuusasenteen ja henkilökohtaisen resilienssin vahvistuminen. (Pouru & Wilenius 2018, 17–19.)

Tulevaisuustietoisuus ja -lukutaito ovat myös toimijuutta ja sen kehittämistä

Tulevaisuustietoisuuden ja tulevaisuuslukutaidon välillä on monia yhtäläisyyksiä. Nämä näkökulmat perustuvat vahvasti ajatukselle, että tulevaisuuteen liittyviä uskomuksia, toiveita ja tulevaisuuskuvia on mahdollista jäsentää tietoisella ajattelulla. Nämä näkökulmat vaikuttavat arjen valintoihin ja toimintaan. Molempiin näkökulmiin liittyy myös ajatus ympäröivän maailman monimutkaisuudesta ja moniulotteisuudesta. Tulevaisuustietoisuuden edellytyksenä on ymmärrys asioiden systeemisyydestä. Samoin tulevaisuuslukutaito on eräänlaista navigointia systeemisten ja kompleksien ilmiöiden keskellä ja niiden käsitteellistämistä toiminnan lähtökohdiksi.

Toimijuudella on vahva rooli molempien näkökulmien ytimessä. Tulevaisuustietoisuuteen liittyy vahva usko omasta toimijuudesta. Yhtä lailla tulevaisuuslukutaito vahvistaa yksilön toimijuutta avaamalla uusia tulevaisuuskuvia ja siten uusia mahdollisia maailmoja. Toimijuus on myös edellytys vastuullisten ja pitkän aikavälin päätösten tekemiselle. Mikäli yksilöllä ei ole tietoisuutta tai kokemusta omasta toimijuudestaan ja mahdollisuudestaan vaikuttaa tulevaisuuteen, jäävät hänen vaikuttamiskeinonsa suppeammiksi. Tämä taas voi johtaa kyvyttömyyteen kantaa vastuuta omista valinnoistaan tai jopa vastuun välttelyyn.

Lisäksi molempiin näkökulmiin liittyy keskeisesti ajatus avoimuudesta eri vaihtoehdoille. Avoimuus erilaisille ja yllättävillekin tulevaisuuksille avaa ajattelua ja mahdollistaa uusien, ehkäpä jopa innovatiivisten tulevaisuuskuvien muodostamisen. Tämä on erityisen tärkeätä silloin, kun pyritään saamaan aikaan yhteiskunnallista muutosta. Esimerkiksi kun tavoitellaan muutosta pois jostain tietynlaista yhteiskunnan ryhmää sortavasta järjestelmästä kohti moninaisempaa ja oikeudenmukaisempaa järjestelmää. Tällöin on erityisen tärkeätä pystyä kuvittelemaan erilainen tulevaisuus nykyhetkessä. Sellainen tulevaisuus, joka aktivoi positiiviseen muutokseen ja toimii visiona muutosta tehtäessä.

Miten arvioida tulevaisuustyötä yksilön kyvykkyyksien, toimijuuden ja tietoisuuden näkökulmista?

Olemme nostaneet yhdeksi arvioinnin kohteeksi yksilön tulevaisuusajattelun kehittymisen. Sen voi katsoa pitävän sisällään tulevaisuustietoisuutta ja -lukutaitoa. Ennakointitoiminnan tehtävänä on syventää yksilön tulevaisuustietoisuutta ja kehittää tulevaisuuslukutaitoa sekä mahdollistaa oppiminen ja toimijuuden kasvaminen. Kokemus omasta toimijuudesta vahvistaa kykyä tehdä erilaisia tulkintoja tulevaisuudesta ja käydä dialogia eri vaihtoehdoista, suunnata toimintaa tulevaisuuden luomiseen ja nähdä itsensä siten vaikuttajana yhteiskunnassa. Esimerkeiksi menetelmistä yksilön tulevaisuusajattelun kehittymisen arvioimiseen olemme tunnistaneet tulevaisuustietoisuuden psykometrisen kyselytyökalun (Ahvenharju et al. 2018), tulevaisuuslukutaidon viitekehyksen (Miller 2018; Pouru & Wilenius 2018).

Tulevaisuustiedolla tarkoitamme yksilön kohdalla kansalaisten suhtautumista tulevaisuuteen ja tietoisuuttaa tulevaisuuden erilaisista kehityssuunnista. On haastavaa päästä käsiksi yksilötason päätöksentekoon ja arvioida miten tulevaisuustieto siihen vaikuttaa. Luoteeltaan tämänkaltainen tieto perustuu yksilöiden omiin arvioihin, jolloin siihen pääsee parhaiten käsiksi haastatteluilla. Toinen keino arvioida yksilön tietämystä tulevaisuuden kehityssuunnista on tutkia sitä kattavilla kyselyillä, esimerkiksi kuten on tehty kansalaisten tulevaisuussuuntautuneisuutta ja megatrendien tuntemusta selvittävässä Tulevaisuusbarometrissa (Dufva et al. 2019) ja erityisesti nuorten tulevaisuusorientaatiota selvittävässä Nuorisobarometrissa (Myllyniemi 2016).

Kolmas keino on tutkia tulevaisuustietoisuuden vaikutusta päätöksentekoon. Ahvenharju (2018) on soveltanut tulevaisuustietoisuuden viiden ulottuvuuden viitekehystä selvittääkseen päätöksentekijöiden suhtautumista kestävää kuluttamista koskeviin politiikan toimenpideuudistuksiin. Tutkimuksen alustavat tulokset antavat osviittaa siitä, miten tulevaisuustietoisuus vaikuttaa päätöksentekijöiden intresseihin tehdä radikaaleja politiikkauudistuksia. Tulokset lisäävät ymmärrystä päätöksentekoon liittyvistä psykologisista prosesseista ja siten tarjoavat yhden kiinnostavan näkökulman siihen, miten arvioida tulevaisuustiedon ilmenemistä päätöksenteossa sekä tulevaisuustietoisuutta eri tasoilla ja profiileissa. Modernien media-analyysien keinoin voidaan tarkastella tulevaisuudesta käytävää julkista keskustelua ja ketkä keskusteluun osallistuvat ja vaikuttavat.

Tulevaisuustyön arviointi organisaatioiden näkökulmasta

Seuraavaksi tarkastelemme tulevaisuustyötä ja ennakointia ja niiden kehittymisen arviointia organisaatioiden tasolla. Luomme katsauksen julkisen sektorin organisaatioiden ennakointitoiminnan arviointiin, jossa keskitymme erityisesti vaikutusten ja vaikuttavuuden kysymyksiin.

Julkiset organisaatiot eri tasoilla alueellisista toimijoista kansallisiin toimijoihin hyödyntävät ennakointia enenevässä määrin osana toimintaansa, tulevaisuuteen varautumista ja päätöksenteon pohjustamista. Ennakointiprosessien yleistyessä myös niiden laadun ja vaikutusten arviointia on kehitetty. Useat tutkijat ovat tarkastelleet ennakointiprosessien tyypillisiä tuloksia ja vaikutuksia sekä määritelleet keinoja vaikutusten arvioimiseen (esim. Haegeman et al. 2017; Makarova & Sokolova 2014; Poteralska & Sacio-Szymanska 2014; Johnston 2012; Miles 2012; Piirainen et al. 2012). Myös ennakointiprosessien vaikuttavuutta politiikkatoimien ja -päätösten laadinnassa on tutkittu ja siihen on kehitetty arvioinnin lähestymistapoja (esim. Van Steen & Van Twist 2012). Suomessa alueellisen ennakoinnin prosessien ja käytäntöjen vaikutusten arviointiin on kehitetty ReFo-arviointityökalua (Honkanen & Kiiskilä 2013) ja Tulevaisuusselonteon 2030 ennakointiprosessin onnistumista on arvioitu (Ramboll Management Consulting 2013). Parhaillaan on käynnissä kansallisen ennakointijärjestelmän arviointi, jonka on määrä valmistua vuoden 2020 alkuun mennessä (Valtioneuvoston kanslia 2019). Tarkastelemme seuraavassa keskeisiä arviointiteoreettisia viitekehyksiä ennakointiprosessien ja käytäntöjen arvioimiseen.

Ensimmäiseksi käsittelemme Amanatidoun ja Guyn (2008) kehittämää ennakointiprosessien arvioinnin viitekehystä, jossa on kattavasti huomioitu ennakointiprosessien dynamiikka. Tässä paljon käytetyssä viitekehyksessä ennakointiprosessit pitävät sisällään monenlaisen tiedon tuottamista ja yhteen tuomista, minkä vuoksi myös ennakoinnin arvioinnin tulee kyetä tavoittamaan prosessin ja tiedontuotannon monimuotoisuus. Heidän viitekehyksensä ennakointiprosessien vaikutusten arvioimiseksi noudattelee ohjelma- ja muutosteoria-ajattelua, jossa lähtökohtana on laajempien yhteiskunnallisten tavoitteiden tarkastelu ja potentiaalisten vaikutusten ja vaikutusketjujen näkyväksi tekeminen. On tärkeää huomioida, että ennakoinnilla voi olla välittömiä vaikutuksia esimerkiksi luomalla uusia visioita ja ajattelutavan muutosta. Ennakoinnilla voi olla myös välillisiä vaikutuksia rakentamalla verkostoja ja sovittamalla eri toimijoiden intressejä yhteen. Lisäksi ennakoinnilla voi olla lopullisia tai strategisia vaikutuksia, kuten tulevaisuutta koskevan epävarmuuden hälventäminen. Kaikki nämä kolme vaikutustyyppiä edistävät isompaa päämäärää, joka on yleisempi systeemitason tavoite. (Amanatidou & Guy 2008, 544–545.)

Amanatidoun ja Guyn (2008) viitekehyksessä huomioidaan, että ennakointiprosessit eivät tapahdu tyhjiössä, vaan ennakointiprosessille asetettujen tavoitteiden lisäksi toimintaympäristöllä on merkitystä vaikutusten muodostumiseen. Tutkijat ovat identifioineet neljä keskeistä tekijää, joilla on vaikutusta ennakointiprosesseihin: institutionaaliset rakenteet ja asetelmat, hallintotavat ja päätöksenteon kulttuuri mukaan lukien päätöksentekijöiden sitoutuminen, osallistumiseen vaikuttavat sosiokulttuuriset tekijät sekä innovaatiojärjestelmän luonne. (Amanatidou & Guy 2008, 548.)

Perinteinen projekti- ja ohjelma-arviointi, jossa tuloksia peilataan vain ennalta-asetettuihin tavoitteisiin, jättää helposti huomioimatta prosessien ennakoimattomat vaikutukset, jotka voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Amanatidou & Guy (2008) tunnistavat ennakointiprosessien tavoiteltavat ja ei-tavoiteltavat vaikutukset ja ennakointitiedon luonteen sosiaalisesti rakennettuna, josta vaikutukset kumpuavat. Tavoiteltavia vaikutuksia ovat esimerkiksi verkostojen luominen, osaamisen kasvattaminen, tietotarpeiden täydentäminen, epävarmuuden vähentäminen, aktiivisen osallistumisen tavoitteleminen, osallistujien intressien yhteensovittaminen ja tietoisen yleisön luominen. Verkostojen luominen ennakointiprosessien yhteydessä lisää organisaatioiden välistä yhteistyötä ja kokoaa toimijoita yhteen. Ennakoinnilla voidaan vähentää epävarmuutta määrittelemällä riskejä.   Ennakointi lisää tietoa rakentamalla vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia ja skenaarioita. Ennakointiprosesseilla voi olla myös ”piilotettuja” ja usein unohdettuja etuja, kuten yksilöiden, organisaatioiden ja yhteisöjen oppiminen ja osaamisen kasvaminen. (Amanatidou & Guy 2008, 543–544.)

Toisena esimerkkinä tarkastelemme Georghioun ja Keenanin (2008; 2006) kehittämää jäsennystä kansallisten ennakointiprosessien ja toimintamallien vaikuttavuuden analysoimiseen. He pitävät tärkeänä, että ennakointiprosessien arvioinnissa keskitytään prosessin aikaansaamiin vaikutuksiin yksittäisten tavoitteiden sijaan. Koska ennakointi on aina vahvasti kontekstisidonnaista, tulee se ottaa huomioon arviointiasetelman suunnittelussa ja vaikutusten todentamisessa. Arvioinnissa tulee ymmärtää ennakoinnin tuotosten suhde laajempaan kontekstiin. Jos ennakointia tehdään esimerkiksi osana poliittisen päätöksenteon valmistelua, on tällöin tärkeää tarkastella ennakoinnin tuotosten ja päätöksentekijöiden käyttäytymisen vuorovaikutusta. Lisäksi on tärkeää muistaa, että ennakoinnilla voi olla vahva normatiivinen ulottuvuus. Ennakointiprosessit ja niiden tulokset eivät aina vastaa päätöksentekijöiden tarpeita ja näkemyksiä. Tällä voi olla merkitystä prosessin vaikuttavuuteen. (Georghiou & Keenan 2006, 764.)

Arvioinnin näkökulmasta on merkityksellistä ymmärtää, mitkä ovat kutakin ennakointiprosessia ohjaavat päämäärät. Ennakoinnin päämääränä voi olla esimerkiksi poliittisten prosessien tukeminen, jolloin sen tarkoituksena on tuottaa tulevaisuuteen kohdistuvaa tietoa ja tavoiteltavana vaikutuksena voi olla politiikkaa ja resursseja koskevien linjausten aikaansaaminen. Tällöin arvioinnissa keskitytään siihen, mikä on ollut ennakointiprosessin vaikutus uusien linjausten luomisessa. Toisaalta ennakoinnin päämääränä voi olla vaikuttaja- ja asiantuntijaverkoston luominen, jonka tavoitteena on koota ihmiset yhteen ja saada heidät sitoutumaan verkostossa käytävään vuorovaikutukseen. Arvioinnissa tarkastellaan tällöin verkoston luonnetta ja sen jäsenten tekemiä uusia aloitteita. Mikäli ennakoinnin päämääränä on myös sosiaalisten foorumien tarjoaminen temaattiseen keskusteluun laajemmalle yleisölle ja näin ollen vaikuttaminen osallistumisen laajenemiseen, on arvioinnissa tarkoituksenmukaista analysoida temaattisten keskusteluiden laatua ja hyödyllisyyttä osallistujille. (Georghiou & Keenan 2006, 766.) Kuten myös Amanatidou & Guy (2008) toteavat, ennakointiprosesseissa kootaan usein ihmisiä eri taustoista yhteisen tulkinnan ja ymmärryksen luomisen äärelle ja mahdollistetaan myös muiden kuin asiantuntijoiden tietämyksen hyödyntäminen.

Ennakointi voi kannustaa uudenlaisten verkostojen syntymistä liittämällä yhteen eri taustoista, kompetensseista ja näkökulmista tulevia ihmisiä vuorovaikutukseen. Näin yhtenä ennakoinnin vaikutuksena voi olla sosiaalisen pääoman kehittyminen ja yleisön tiedon tason lisääntyminen. Miles (2012) mukaan ennakointiprosessien arvioinnissa tulisikin keskittyä vähemmän yksittäisten vaikutusten tarkasteluun ja enemmän siihen, miten vaikutukset ovat muodostuneet yhteiskehittelyn avulla prosessin aikana.

Georghiou ja Keenan (2006) ovat määritelleet kolme ennakoinnin käyttötapaa ja niihin soveltuvat erilaiset vaikutusarvioinnin lähestymistavat. Näitä ovat ennakointi politiikkatoimena (foresight as a policy), ennakointi ohjelmana (foresight as a programme) ja ennakointi käytäntönä (foresight as a practice). Ensimmäinen keskittyy arvioimaan ennakointiprosessin vaikutuksia julkishallinnossa toimivien ja poliittisten päätöksentekijöiden valintoihin ja heidän ajamiin politiikkatoimenpiteisiin. Toisessa arvioidaan, onko ennakointiprojekti saavuttanut sille asetetut tavoitteet ja ovatko tavoitteet olleet oikein asetettuja. Kolmannessa tarkastellaan erityisesti millaisia metodeja ja rakenteita ennakoinnissa on käytetty. Ennakoinnin käytäntöjä voidaan tarkastella sinänsä tai suhteessa siihen, miten hyvin ne ovat vastanneet ennakoinnille asetettuihin tavoitteisiin. (Georghiou & Keenan 2006, 766–767.) Sittemmin esimerkiksi Johnston (2012) on soveltanut Georghioun ja Keenanin jäsennystä ennakointiprosessien vaikutuskaavion (Foresight Impact Schema) kehittämiseen.

Kolmantena esimerkkinä nostamme esiin Minkkisen et al. (2018) kokonaisturvallisuuden ennakoinnin arvioinnissa käyttämän teoriakehikon, jossa huomio kiinnitetään eri tapoihin, joilla toimijat käyttävät tulevaisuutta toiminnassaan ja ennakointiprosesseissaan. Analyysityössä hyödynnettiin edellä jo läpikäymäämme tulevaisuustietoisuuden mallia jäsentämällä tarkasteltavat ennakointiprosessit pitkän aikavälin epävarmuuksia tarkasteltaviin sekä nykyhetken ja lähitulevaisuuden riskejä ja mahdollisuuksia tarkasteltaviin päätyyppeihin. Molempien sisällä tunnistettiin neljä ennakoinnin päätyyppiä, jotka jaoteltiin suhteessa systeemisyyteen (erittelevä vai holistinen painotus) ja toimijuuteen (tavoitteena tulevaisuuden hahmottaminen vai tulevaisuuteen vaikuttaminen). (Minkkinen et al. 2018.)

Katsaus viitekehyksiin tuo esiin, että yhtä yhtenäistä ja vakiintunutta näkemystä ennakointiprosessien vaikutusten arvioinnista ei ole. Arvioinnin kannalta huomioitavaa on, että organisaatioiden tulevaisuustyö ja ennakointitoiminta näyttäisivät muodostuvan yhtäältä tulevaisuutta koskevan tiedon tuottamisesta ja toisaalta ennakointiprosessien ja käytäntöjen soveltamisesta.  Näitä voidaan tarkastella myös organisaation kyvykkyyksien ja valmiuksien näkökulmasta.

Strateginen ennakointi ja yritysten ennakointikyvykkyydet

Edellä kuvatut ennakoinnin arvioinnin viitekehykset tarkastelevat ennakointia julkishallinnon ja päätöksenteon näkökulmasta. Seuraavassa luomme katsaukseen yritysten tulevaisuustyöhön, ennakointiin ja niiden vaikutusten arviointiin.

Strategisella ennakoinnilla (corporate foresight) tarkoitetaan yritysten ja organisaatioiden kyvykkyyttä luoda tulevaisuutta koskevia vaihtoehtoja ja hyödyntää tulevaisuutta koskevaa tietoa uusien toimintamallien kehittämisessä ja nykyisten toimintamallien päivittämisessä. Strateginen ennakointi edistää siten organisaatioiden ja yritysten pitkän aikatähtäimen menestymistä ja kilpailukykyä. Yritysten ennakointikapasiteetissa on kyse käytännöistä, jotka mahdollistavat yrityksille säilymisen hyvässä asemassa markkinoilla. (Rohrbeck & Kum 2018.)

Rohrbeck ja Kum (2018) ovat kehittäneet menetelmän, jolla voidaan arvioida yritysten tulevaisuusvalmiutta (future preparedness). Menetelmä perustuu pitkittäistutkimukseen, johon osallistui 70 eurooppalaista, yli 100M€ liikevaihdon omaavaa yritystä vuosina 2008–2015. Tutkimuksessa seurattiin, miten vuonna 2008 mitattu tulevaisuusvalmius vaikutti yrityksen suoriutumiseen vuonna 2015. Tulevaisuusvalmiuden määrittelyssä sovellettiin Rohrbeckin (2011) kehittämää viitekehystä yritysten ennakointikyvykkyyksien kypsyystasosta. Siinä ennakoinnin kypsyystaso määrittyy viiden kyvykkyyttä kuvaavan ulottuvuuden kautta, joita ovat tiedonkeruu, menetelmäosaaminen, henkilökunnan ja yrityksen verkostojen hyödyntäminen tiedonkeruussa ja jakamisessa, tiedontuotanto, tulkinta ja käyttö organisaatiossa sekä ennakointia tukeva kulttuuri. Yritysten tulevaisuusvalmius on optimaalisella tasolla silloin, kun ennakoinnin tarpeet ja ennakoinnin kyvykkyydet kohtaavat. (Rohrbeck & Kum 2018, 106–107.)

Rohrbeckin ja Kumin (2018) tutkimuksen mukaan tulevaisuuteen hyvin valmistautuvilla, niin sanotuilla valppailla yrityksillä on merkittävästi paremmat edellytykset suoriutua hyvin omalla toimialallaan. Valppaina pysyvät yritykset ovat 33 prosenttia tuottavampia ja saavuttavat jopa 200 prosenttia suuremman markkina-arvon kasvun kuin tutkimukseen osallistuneet yritykset keskimäärin. Tästä huolimatta vain yksi viidestä yrityksestä valmistautuu riittävästi tulevaisuuteen. Valppaat ja tulevaisuuteen valmistautuvat yritykset havaitsevat jatkuvasti muutoksen aiheuttajia ja ajureita, ennakoivat systemaattisesti toimialaan vaikuttavia käännekohtia sekä tutkivat ja tunnustelevat uusia markkinoita ja pyrkivät muokkaamaan toimialan tulevaisuuden pelisääntöjä. Tulevaisuusvalmius edistää yritysten tuottavuutta ja parantaa suorituskykyä.

Suomessa Pouru et al. (2018) ovat tutkineet suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten sekä media-alan yritysten tapoja hankkia ja hyödyntää tulevaisuutta koskevaa tietoa. Heidän tutkimuksensa mukaan pienten ja keskisuurten yritysten yleisimmät menetelmät tulevaisuustiedon keruuseen ovat oman toimialan sisältä ja ulkoa nousevat signaalit sekä vaihtoehtoisten skenaarioiden rakentaminen. Tietoa kerätään pääsääntöisesti asiakkailta ja liiketoimintaverkostoista. Tyypillisin tapa tuottaa ja analysoida tulevaisuutta koskevaa tietoa on toimintaympäristöanalyysi. Tulevaisuustiedon sisältö koskee usein teknologista kehitystä, uusia markkinasegmenttejä ja muutoksia kilpailutilanteessa. Tutkimukseen osallistuneet yritykset käyttävät tulevaisuustietoa strategisten päätösten tekemiseen, pitkän aikavälin suunnitteluun ja tuotekehitykseen.

Yritysten strateginen ennakointi eroaa kansallisesta ennakoinnista esimerkiksi suhteessa intressieroihin. Kansallisessa ennakointitoiminnassa on oleellista ottaa huomioon monien eri sidosryhmien ja yhteiskunnallisten toimijoiden näkökulmat ja pyrkiä luomaan tulevaisuuskuvia hyvin erilaisten toimijoiden kesken. Se edellyttää aktiivista vuoropuhelua sidosryhmien kanssa ennakointiprosessin aikana. Esimerkiksi Ligtvoet et al. (2016) mukaan intressieroja voidaan käsitellä ja ratkoa ennakointiprosessin aikana käyttämällä rakentavan konfliktin metodologiaa tulevaisuuksien avartamiseen. Menetelmä perustuu kilpailevien tulevaisuuskuvien tutkimiseen, arvioimiseen ja niistä käytävään vuoropuheluun. Se soveltuu etenkin julkishallinnon ennakointiprosesseihin, joissa tavoitteena on pohtia poliittiseen päätöksentekoon ja -valmisteluun liittyviä monimutkaisia kysymyksiä. Menetelmä tukee tulevaisuuden eri vaihtoehtojen luovaa tutkimista ja rikastuttaa päätöksentekoa tuomalla siihen useita näkökulmia tulevaisuudesta. Yrityksissä puolestaan ennakointitoiminnan lähtökohta voi olla hyvin erilainen ja tähdätä esimerkiksi yrityksen suoriutumisen, markkinaosuuden sekä markkina-arvon kasvattamiseen, kuten Rohrbeck ja Kum jäsentävät.

Rohrbeckin ja Kumin tutkimus yritysten tulevaisuusvalmiudesta ja ennakoinnin kypsyystasosta yhdistää ajatusta ennakoinnista prosessina ja kyvykkyytenä. Yhtäältä strategisessa ennakoinnissa on kyse prosessista, joka tähtää toimialaa ja toimintaympäristöä koskevien muutosten jatkuvaan havaitsemiseen ja tulevaisuutta koskevan tiedon keräämiseen ja tulkitsemiseen.  Toisaalta strategisen ennakoinnin tehtävänä on kehittää ja kasvattaa yritysten ennakoinnin kyvykkyyksiä ja siten vahvistaa tulevaisuusvalmiutta.  Tulevaisuusvalmiuden kehittäminen edellyttää yrityksiltä ja niissä toimivilta yksilöiltä kykyä tunnistaa ennakoinnin tarpeet ja taitoa tuottaa, tulkita ja hyödyntää tulevaisuutta koskevaa tietoa päätöksenteossa ja toiminnan kehittämisessä. Yritysten tulevaisuusvalmiuksien viitekehys pitääkin sisällään sekä yksilön että organisaation näkökulmaa. Se tarjoaa yhden lähestymistavan erityisesti organisaatioiden tulevaisuustyön arvioimiseen.

Tulevaisuustyön arvioinnin jäsennys

Olemme artikkelissa luoneet katsauksen erilaisiin viitekehyksiin ja menetelmiin, joita voidaan hyödyntää tulevaisuustyön ja ennakoinnin arvioimisessa. Arvioinnin kohteen ja luonteen ymmärtäminen on olennaista tarkoituksenmukaisten lähestymistapojen ja menetelmien valitsemiseksi, minkä vuoksi olemme käyneet läpi viimeaikaisia tulevaisuudentutkimukseen pohjautuvia käsitteitä ja viitekehyksiä. Ne tuovat esiin tulevaisuustiedon moninaisen luonteen ja tulevaisuustiedon erilaisia tyyppejä sekä tulevaisuuskyvykkyyksien eri tasoja. Niiden kautta on mahdollista hahmottaa tulevaisuustyön ja ennakointiprosessien mahdollisia vaikutuksia, jotka eivät ole vain lopputuotoksia vaan voivat syntyä prosessin aikana vuorovaikutuksen tuloksena. Siten tulevaisuustyön arvioinnin kannalta on olennaista laajentaa vaikutusten tarkastelua tuotoksista myös prosessiin, tiedosta myös toimijuuteen ja kyvykkyyksiin.
Kuvassa 2 jäsennämme yhteenvetona tulevaisuustyön arvioinnin kysymyksiä sekä yksilön että organisaation näkökulmista ja suhteessa siihen, kohdistuuko arvioinnin intressit tulevaisuustietoon, tulevaisuuskyvykkyyksiin ja toimijuuteen vai ennakointiprosesseihin ja – käytäntöihin. Taulukko kokoaa yhteen aiemmin katsauksessa käsittelemiämme näkökulmia ja esimerkkejä tulevaisuustyön toimintatavoista, vaikutuksista ja niiden arviointiin soveltuvista viitekehyksistä ja menetelmistä. Täydentävinä menetelminä tulevaisuustyön arviointiin olemme nostaneet taulukkoon esimerkiksi media- ja dokumenttianalyysit, joiden kautta voidaan arvioida tiedon leviämisen ja käytön laajuutta ja tavoitettavuutta sekä ennakointitiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Lisäksi täydentävinä menetelminä on mahdollista käyttää arviointiaineiston keräämiseen kyselyitä ja haastatteluita, joilla syventää ymmärrystä arvioinnin kohteesta.

Taulukko 2. Jäsennys tulevaisuustyön ja ennakoinnin arvioinnin näkökulmista ja menetelmistä

Yksilöiden näkökulma

Arvioinnin kohde

Näkökulmia ennakointitoimintaan

Näkökulmia vaikutuksiin ja vaikuttavuuteen

Esimerkkejä menetelmistä ja viitekehyksistä

Kyvykkyys & toimijuus
-Tulevaisuustietoisuus
-Tulevaisuuslukutaito
-Tulevaisuuskyvykkyys -Tulevaisuusvalmiudet
– Tulevaisuusvalmiuksien, -tietoisuuden ja -kyvykkyyksien kehittäminen
– Oppimisen ja kehittymisen prosessien toimivuus ja laatu
– Tietoisen tulevaisuusajattelun kehittäminen (ennakoivat järjestelmät)
– Metodien toimivuus ja hyödynnettävyys kyvykkyyksien lisäämisessä, esim. Futures Literacy Lab (Miller 2018)
– Hyvän ennakoinnin kriteerien toteutuminen, esim. moninäkökulmainen dialogi, verkostojen luominen, taustaoletusten kyseenalaistaminen, rohkeus tuoda esiin poikkeavia näkökulmia
– Ennakointiprosessien, niiden tuotosten ja päätöksentekijöiden vuorovaikutus, esim. sitoutuminen ja osallistuminen
– Systeeminen ja jatkuva ennakointi (Dufva & Ahlqvist 2015b)
– Psykometrinen kyselytyökalu (Ahvenharju et al. 2018)
– Tulevaisuuslukutaidon viitekehys ja antisipaatio (Miller 2018)
– Tulevaisuuslukutaidon kolmen osa-alueen viitekehys (Pouru & Wilenius 2018)
– Tulevaisuusvalmiudet (Rohrbeck & Kum 2018)
Tulevaisuustieto
– Eksplisiittinen tieto
– Implisiittinen tieto
– Yksilöiden (esim. päätöksentekijöiden) tulevaisuustietoisuuden taso ja profiilit
– Kyvykkyyksien yhteydet ja vaikutukset toimintaan ja päätöksentekoon eri tasoilla
– Tulevaisuuskeskustelun taso ja sävy
– Miten ja missä tulevaisuuksia käytetään?
– Ennakoinnin kyvykkyydet vs. tarpeet
– Ennakointiprosessi ja -tiedon merkitys ja rooli päätöksenteossa
– Prosessien välilliset ja välittömät vaikutukset
– Ennakointiprosessien yhteiskunnallinen vaikuttavuus
– Kyvykkyyksien vaikutukset tavoiteltuihin tuloksiin, esim. yritysten markkina-arvon kasvu
– Tiedon, osaamisen ja verkostojen kehittyminen
 – Kansalaiskysely, esim. Tulevaisuusbarometri (Dufva et al. 2019) ja Nuorisobarometri (Myllyniemi 2016)
– Päätöksentekijöiden tulevaisuustietoisuuden tasot ja profiilit (Ahvenharju 2018)
– Haastattelut
– Media-analyysi

Organisaatioiden näkökulma

Arvioinnin kohde

Näkökulmia ennakointitoimintaan

Näkökulmia vaikutuksiin ja vaikuttavuuteen

Esimerkkejä menetelmistä ja viitekehyksistä

Ennakointiprosessit ja -käytännöt
– Pitkän aikavälin trendien ja epävarmojen ilmiöiden ennakointi
– Lähitulevaisuuden riskien ja mahdollisuuksien ennakointi
– Tulevaisuusvalmiudet ja -kyvykkyys)
 – Hyvän ennakoinnin kriteerien toteutuminen, esim. moninäkökulmainen dialogi, verkostojen luominen, taustaoletusten kyseenalaistaminen, rohkeus tuoda esiin poikkeavia näkökulmia
– Ennakointiprosessien, niiden tuotosten ja päätöksentekijöiden vuorovaikutus, esim. sitoutuminen ja osallistuminen
– Systeeminen ja jatkuva ennakointi (Dufva & Ahlqvist 2015b)
 – Ennakointiprosessi ja -tiedon merkitys ja rooli päätöksenteossa
– Prosessien välilliset ja välittömät vaikutukset
– Ennakointiprosessien yhteiskunnallinen vaikuttavuus
– Kyvykkyyksien vaikutukset tavoiteltuihin tuloksiin, esim. yritysten markkina-arvon kasvu
– Tiedon, osaamisen ja verkostojen
 – Ennakointiprosessien vaikutusten arvioinnin viitekehys (Amanatidou & Guy 2008)
– Ennakoinnin kolme käyttötapaa ja niihin soveltuvat vaikutusarvioinnin lähestymistavat (Georghiou & Keenan 2006)
– Ennakointiprosessien vaikutuskaavio (Johnston 2012)
– Tulevaisuusvalmiudet (Rohrbeck & Kum 2018)
– ReFo-arviointityökalu (Honkanen & Kiiskilä 2013)
– Dokumenttianalyysi
– Asiantuntijahaastattelut ja kyselyt
Tulevaisuustieto
– Eksplisiittinen tieto
– Implisiittinen tieto
– Tulevaisuutta koskevan tiedon tuottaminen ja tuotosten laatu, esim. ennakointi- ja trendianalyysit, skenaariot ja visiot
– Vuorovaikutuksen ja dialogiprosessien laatu, esim. moniäänisyys, taustaoletusten kyseenalaistaminen, sitoutuminen, osallistuminen
– Konstruktivistinen ennakointi (Tuomi 2019; Dufva 2015)
– Tiedon leviämisen ja käytön laajuus ja tavoitettavuus
– Miten ja missä ennakointitietoa on hyödynnetty päätöksenteossa?
– Miten tulevaisuustieto näkyy yhteiskunnallisessa keskustelussa?
 – Tulevaisuutta koskevan tiedon neljä tyyppiä (Dufva & Ahlqvist 2015a)
– Dokumenttianalyysi
– Media-analyysi
– Haastattelut
– Kyselyt

Yhteenveto ja johtopäätöksiä

Katsauksemme pohjalta on perusteltua todeta, että ennakoinnin arvioinnissa käytettävä viitekehys ja menetelmät tulee mukauttaa tulevaisuustyön luonteeseen ja tulevaisuustiedon tarpeeseen sopivaksi. Tulevaisuustyön ja ennakoinnin vaikutusten arvioinnissa on olennaista tarkastella toiminnan prosesseja ja käytäntöjä ja niiden eri piirteitä, myös suhteessa laajempaan toimintaympäristöön, jotta vaikutuksia voidaan ymmärtää, todentaa ja selittää – ja sen myötä kehittää toimintaa. Vaikka yhteenvedossamme jäsennämme erikseen tietoa, kyvykkyyksiä ja toimijuutta sekä prosesseja ja käytäntöjä, kietoutuvat ne käytännössä usein yhteen. Jäsennyksen pohjalta herääkin jatkotutkimukselle ja -arvioinnille kysymys, millaisten prosessien kautta tulevaisuustieto edistää toimijuutta ja vaikuttaa käytännön toimintaan ja päätöksiin?

Vaikutusten arvioinnin näkökulmasta on keskeistä ymmärtää tulevaisuustyön ja ennakointiprosessien luonne ja niin kutsuttuja vaikutusmekanismeja, eli millaisten tekijöiden tuloksena vaikutukset syntyvät, mutta myös tunnistaa, mikä muuttuu silloin kun tulevaisuutta osataan käyttää optimaalisella tavalla. Olemme katsauksessa tuoneet esiin laajasti tulevaisuustyön ja ennakointiprosessien mahdollisia vaikutuksia, jotta arviointiasetelmien ja kysymysten rakentamisessa voidaan identifioida, mikä oikeastaan on arvioinnin kohde ja millaisin arviointikysymyksin voisi päästä kiinni tulevaisuustyön olennaisiin vaikutuksiin. Tulevaisuustiedon ja ennakointiprosessien sosiaalisesti määrittyvän luonteen vuoksi arvioinnilta edellytetään kuitenkin avoimuutta ja herkkyyttä myös yllätyksellisille vaikutuksille ja ennalta-arvaamattomille vaikutusketjuille. Käytännössä se voi tarkoittaa systeemistä lähestymistapaa, jossa tehdään näkyväksi asioiden keskinäisriippuvuuksia, tai esimerkiksi vaikutusten haravoimisen (ks. Wilson-Grau 2015) kaltaisia menetelmiä.

Aiemmassa tutkimuksessa ennakoinnin arviointia on tarkasteltu pääsääntöisesti ennakointiprosessin toimivuuden ja tulosten näkökulmasta sekä pyritty tunnistamaan ennakoinnin vaikutuksia. Tässä artikkelissa olemme tarkastelleet laaja-alaisemmin tulevaisuustyötä ja ennakointia arvioinnin näkökulmasta ja tunnistaneet tulevaisuustyön keskeisiä lähtökohtia ja päämääriä tulevaisuudentutkimuksen keskeisten viitekehysten avulla. Niiden pohjalta on ollut mahdollista laajentaa ja jäsentää uudella tavalla tulevaisuustyön arvioinnin tasoja sekä yksilöiden että organisaatioiden näkökulmasta. Tämä jäsennys voi auttaa suuntaamaan huomioita erityisesti kyvykkyyksien ja valmiuksien ja laajemmin toimijuuden edistämisen kysymyksiin, jo aiemmin tunnistettujen tuotosten ja tulosten lisäksi.

Lähdeviitteet

Ahvenharju, Sanna (2018): Futures Consciousness and its impacts on the individual’s readiness to make radical policy choices – study on Finnish regime members. 6th International Conference on Future-Oriented Technology Analysis (FTA) – Future in the Making Brussels, 4-5 June 2018.

Ahvenharju, Sanna, Matti Minkkinen & Fanny Lalot (2018): The five dimensions of Futures Consciousness. Futures, 104, 1–13.

Amanatidou, Effie & Ken Guy (2008): Interpreting foresight process impacts: Steps towards the development of a framework conceptualizing the dynamics of ‘foresight systems’. Technological Forecasting & Social Change, 75, 539–557.

Calof, Jonathan & Jack E. Smith (2012): Foresight impacts from around the world: a special issue. Foresight, 14 (1), 5–14.

Chelimsky, Eleonor (1997): Thoughts for a new evaluation society. Evaluation, 3 (1), 97–109.

Dufva, Mikko, Paula Laine, Jenna Lähdemäki-Pekkinen, Pinja Parkkonen & Katri Vataja (2019): Tulevaisuusbarometri 2019. Millaisena suomalaiset näkevät tulevaisuuden? Sitran selvityksiä 147.

Dufva, Mikko (2015): Knowledge Creation in Foresight: A Practice- and Systems-Oriented View. Aalto University.

Dufva, Mikko & Toni Ahlqvist (2015a): Knowledge creation dynamics in foresight: A knowledge typology and exploratory method to analyse foresight workshops. Technological Forecasting and Social Change, 94, 251–268.

Dufva, Mikko & Toni Ahlqvist (2015b): Miten edistää hallituksen ja eduskunnan välistä tulevaisuusdialogia? Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2015.

Georghiou, Luke & Michael Keenan (2008): Evaluation and impact of foresight. Teoksessa The Handbook of Technology Foresight: Concepts and Practices. Toim. Georghiou, Luke, Jennifer Cassingena Harper, Michael Keenan, Ian Miles & Rafael Popper. Edwards Elgar, Cheltenham.

Georghiou, Luke & Michael Keenan (2006): Evaluation of national foresight activities: Assessing rational, process and impact. Technological Forecasting & Social Change, 73, 761–777.

Haegeman, Karel, Manfred Spiesberger & Totti Könnölä (2017): Evaluating foresight in transnational research programming. Technological Forecasting Social Change, 115, 313–326.

Hellström, Eeva & Hannu-Pekka Ikäheimo (2017): Tieto päätöksenteossa. Kohti dialogiloikkaa. Työpaperi, Sitra.

Honkanen, Pekka & Seija Kiiskilä (2013): EMMA Alueellisen ennakoinnin kehittäminen. http://pilkahdus.fi/sites/all/modules/custom/pilkahdus_configuration/files/EMMA_ennakoinnin_kehittamishanke.pdf. Luettu 13.2.2019.

Hyytinen, Kirsi (2017): Supporting service innovation via evaluation: a future oriented, systemic and multi-actor approach. Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS, 14/2017, VTT Science, 146.

Hyytinen, Kirsi, Jari Konttinen, Toni Ahlqvist, Antti Pelkonen & Torsti Loikkanen (2009): Ennakoiva vaikuttavuusarviointi innovaatio-ohjelmien strategisessa johtamisessa ja arviointiosaamisen uudet tarpeet. Hallinnon tutkimus 28, 74–93.

Jarva, Vuokko (2010): Arjen tulevaisuustyö ja kuluttajakasvatus. Futura: 1/10, 5–22.

Johnston, Ron (2012): Developing the capacity to assess the impact of foresight. Foresight, 14(1), 56–68.

Ligtvoet, Andreas, Eefje Cuppen, Olga Di Ruggero, Kas Hemmes, Udo Pesch, Jaco Quist, Donna Mehos (2016): New future perspectives through constructive conflict: Exploring the future of gas in the Netherlands. Futures, 78–79, 19–33.

Lombardo, Thomas (2016): Future consciousness: The path to purposeful evolution—An introduction. World Futures Review, 8(3), 116–140.

Lombardo, Thomas (2007): The evolution and psychology of future consciousness. Journal of Futures Studies, 12(1), 1–24.

Makarova, Ekaterina A. & Anna Sokolova (2014): Foresight evaluation: lessons from project management. Foresight, 16 (1), 75–91.

Malaska, Pentti (2013): Futures consciousness and the knowledge of the future. Teoksessa Kuusi, Osmo, Timo Bergman, Hazel Salminen (toim.): How Do We Explore Our Futures? Methods of Futures Research. Acta Futura Fennica 5. The Finnish Society for Futures Studies, Sastamala.

Miles, Ian (2012): Dynamic foresight evaluation. Foresight, 14 (1), 56–68.

Miller, Riel (2018): Transforming the Future. Anticipation in the 21st Century. Routledge, Lontoo.

Minkkinen, Matti, Ira Ahokas & Burckhard Aufferman (2018): Kokonaisturvallisuuden ennakoinnin kehittäminen Suomessa. Alustava raportti ennakkomateriaalina Winland-työpajaan. Työpaperi. https://winlandtutkimus.fi/julkaisut/ Luettu 18.1.2019

Myllyniemi, Sami (toim.) (2016): Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016.  Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja nro 56.

Nieminen, Mika & Kirsi Hyytinen (2015): Future-oriented impact assessment: Supporting strategic decisionmaking in complex socio-technical environments. Evaluation, 21(4), 448–461.

Patton, M. Q. (2010): Developmental Evaluation. Applying Complexity Concepts to Enhance Innovation and Use. Guilford Press, New York.

Pawson, R. and Tilley, N. (1997): Realistic Evaluation, SAGE Publications Ltd, Lontoo.

Piirainen, Kalle A., Rafael A. Conzalez & Johanna Bragge (2012): A systemic evaluation framework for futures research. Futures, 44, 464–474.

Poteralska, Beata & Anna Sacio-Szymanska (2014): Evaluation of technology foresight projects. European Journal of Futures Research, 15:26.

Pouru, Laura, Mikko Dufva & Tarja Niinisalo (2018): Creating organisational futures knowledge in Finnish companies. Technological Forecasting & Social Change.

Pouru, Laura & Otto Tähkäpää (2018): Me kaikki tarvitsemme tulevaisuuslukutaitoa. Seuraava erä vierailija blogit. https://www.sitra.fi/blogit/kaikki-tarvitsemme-tulevaisuuslukutaitoa/ Luettu 30.1.2019

Pouru, Laura & Markku Wilenius (2018): Tulevaisuuslukutaito navigaatiovälineenä kuudennessa aallossa: kuinka integroida tulevaisuus lukio-opetukseen? Futura 3/2018, 12–23.

Ramboll Management Consulting (2013): Loppuraportti tulevaisuusselonteon ennakointihankkeen arviointi.

Robson, Colin (2001): Käytännön arvioinnin perusteet.  Tammer-Paino Oy, Tampere.

Rohrbeck, René & Menes Etigue Kum (2018): Corporate foresight and its impact on firm performance: A longitudinal analysis. Technological Forecasting & Social Change, 129, 105–116.

Rohrbeck, René (2011): Corporate Foresight: Towards a Maturity Model for the Future Orientation of a Firm. Physica-Verlag, Berliini.

Sharpe, Bill, Anthony Hodgson, Graham Leicester, Andrew Lyon & Ioan Fazey (2016): Three horizons: A pathways practice for transformation. Ecology and Society, 21 (2).

Tuomi, Ilkka (2019): “Chronotopes of foresight: Models of time-space in probabilistic, possibilistic and constructivist futures.” Futures & Foresight Science, e11.

Valovirta, Ville & Mari Hjelt (2005): Onnistumista punniten, tulevaa luodaten. Hallinnon Tutkimus, 3, 95–111.

Valtioneuvoston kanslia (2019): Kansallinen ennakointi 2020 – ekosysteemin kartoitus, ennakointikyvykkyyden arviointi ja kehittämissuositukset. https://tietokayttoon.fi/hankkeet/hanke-esittely/-/asset_publisher/kansallinen-ennakointi-2020-ekosysteemin-kartoitus-ennakointikyvykkyyden-arviointi-ja-kehittamissuositukset. Luettu 26.2.2019.

Van der Duin, Patrick & Martijn Van der Steen (2012): Looking back on looking forward. Futures, 44(5), 415–419.

Vataja, Katri (2018): Systeeminen, monimutkainen vaikuttavuus. Sitra. https://www.sitra.fi/blogit/monimutkainen-systeeminen-vaikuttavuus/ Luettu 18.1.2019.

Westhorp, Gill (2014): Realist impact evaluation: an introduction. Methods Lab. Overseas Development Institute, Lontoo.

Wilson-Grau, Ricardo (2015):  Outcome Harvesting. BetterEvaluation. http://betterevaluation.org/plan/approach/outcome_harvesting. Luettu 11.3.2019.

Julkaisun perustiedot

Otsikko

Näkökulmia ja lähestymistapoja tulevaisuustyön ja ennakoinnin arviointiin

Tekijät

Pinja Parkkonen, Katri Vataja. Viittausohje: Parkkonen, Pinja & Vataja, Katri (2019): Näkökulmia ja lähestymistapoja tulevaisuustyön ja ennakoinnin arviointiin. Futura 38:1, 60-73.

Julkaisupaikka

Helsinki

Julkaisuvuosi

2019

Julkaisija

Futura-lehti / Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry

Aihe

Ennakointi, tulevaisuustyö, arviointi, vaikuttavuuden arviointi

Mistä on kyse?