Live
History wipes?
tapahtumat

History wipes?

Miten taiteen avulla voidaan käydä yhteiskunnallista ja ylisukupolvista keskustelua?

Ateneumin taidemuseo on yksi Suomen merkittävimmistä muistiorganisaatioista, ja Sitra taas suomalaisten tulevaisuustalo. Sitran ja Suomen juhlavuonna 2017 organisaatiot yhdistivät voimansa pohtimaan sitä, miten taiteen avulla voidaan käydä yhteiskunnallista ja ylisukupolvista keskustelua historiaa ja tulevaisuutta yhdistäen. Vuoden aikana järjestettiin kolmen tapahtuman mittainen Twiittejä tulevaisuuteen -minikiertue, jonka työpajoissa koululaiset ja ikäihmiset pysähtyivät taidekuvien äärelle keskustelemaan suomalaisten arvoista ja tulevaisuudesta. Yhteistyö huipentuu keskiviikkona 28.3.2018 Ateneumissa järjestettävään työpajaan ja iltatilaisuuteen.

Työpaja 28.3.2018 klo 13-16

Kutsuvierastyöpajassa tutustutaan Adel Abidinin teosten kautta identiteetin, vallan ja muistamisen teemoihin, ja tulevaisuusnäkökulmiin puolestaan johdattelee Sitran ennakointiasiantuntija Mikko Dufva. Työpajaan on kutsuttu yhteiskunnallisia muutoksentekijöitä eri sektoreilta sekä Helsingin kuvataidelukion oppilaita.

Avoin paneelikeskustelu 28.3.2018 klo 18-19.30

Ilta jatkuu Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin vetämällä, yleisölle avoimella paneelikeskustelulla (työnimi History wipes? Panel discussion of identity, power and future) klo 18–19.30 Ateneum-salissa. Keskustelua käydään suomeksi ja englanniksi, ja tilaisuudessa tuodaan esiin myös työpajassa syntyneitä kokemuksia ja havaintoja. Puhujina ovat taiteilija Adel Abidin, Sitran Mikko Dufva sekä kaksi opiskelijaa Helsingin kuvataidelukiosta.

Pääsy museolipun hinnalla tai museokortilla. Huom! Ke 28.3. vietetään Taidetta meille! -päivää: koko päivän ajan opiskelijakortilla ja alle 25-vuotiaille vapaa pääsy.


Adel Abidin: History Wipes 14.3.–22.4.2018

Jokainen kulttuuri kertoo historiastaan, mutta vaikenee vaikeista asioista. History Wipes esittelee nykytaiteilija Adel Abidinin (s. 1973, Bagdad, Irak) videoinstallaatioita ja veistoksia, joista monet valmistuvat näyttelyä varten. Kansainvälisesti tunnustetun taiteilijan teokset käsittelevät historiamme kipupisteitä ja ihmisenä olemista yhä epävakaammaksi muuttuvassa maailmassa.
https://ateneum.fi/nayttelyt/adel-abidin-history-wipes/

Irakilaissyntyinen Adel Abidin työskentelee Helsingissä ja Ammanissa.
http://www.adelabidin.com/
https://yle.fi/uutiset/3-10053938#v1

Mistä on kyse?