Live
Internet ja paikallisen päätöksentekokulttuurin tulevaisuus

Internet ja paikallisen päätöksentekokulttuurin tulevaisuus

Kuva: Cursor Oy

Oxford Researchin järjestämä huippuseminaarin tuo esiin trendejä ja uusia keinoja, joilla internet muokkaa yhteiskuntaamme, päätöksentekoprosesseja ja tapaa, jolla julkissektori voi ottaa kansalaiset mukaan päätöksentekoon paikallisyhteisöissä. Seminaari on osa Googlen, Aalto-Yliopiston sekä Cursor Oy:n yhteistyöohjelmaa, jonka avulla lisätään PK-yritysten sekä julkisen sektorin tietämystä ja taitoja internetin hyödyntämisessä.

Seminaari on suunnattu ensisijaisesti julkishallinnon kehittäjille, kunta- ja seutupäättäjille, ICT-alan toimijoille sekä tietoyhteiskunnan kehittämisestä kiinnostuneille tahoille.

Seminaarin Keynote-puhuja on Googlen Head of Free Speech Bill Echikson. Echikson vastaa Googlen viestintäasioista Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan osalta. Hänen vastuullaan ovat Transparency Report -asiat sekä suhteet kansainvälisiin organisaatioihin. Aiemmin Echikson on toiminut johtavassa asemassa arvoistetuissa Yhdysvaltalaismedioissa. Echiksonin lisäksi muita puhujia ovat mm. Kansanedustaja Oras Tynkkynen, Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE:stä, Professori Teemu Leinonen Aalto-Yliopistosta sekä Toimitusjohtaja Taneli Heikka Avaja Open Oy:stä.

Seminaarissa esitellään lisäksi Avoin Kotka -kokeiluhankkeen tuloksia. Kokeiluhanketta ovat toteuttaneet yhteistyössä Sitra, Kotkan kaupunki, Cursor Oy, Dakar Oy sekä Oxford Research Oy.

Tutustu seminaarin ohjelmaan.

Seminaari on kaikille ilmainen. Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin, viimeistään kuitenkin 3.6.2013 mennessä.

Suosittelemme