Live
Kestävän talouspolitiikan täydennyskoulutus 2. kurssi 2023
Kurssi

Kestävän talouspolitiikan täydennyskoulutus 2. kurssi 2023

Sitra järjesti elo–syyskuussa 2023 kaksi Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen täydennyskoulutusta, jotka koostuivat koko ryhmälle yhteisestä orientaatiopäivästä sekä kahdelle alaryhmälle järjestyistä internaattijaksoista.

  • 31.08.2023 klo 08:00 - 21.09.2023 klo 00:00

Täydennyskoulutuksen kurssille osallistui yhteensä noin 60 ihmistä. Kurssi oli suunnattu kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen kurssien 0–7 osallistujille.

Miksi kurssi?

Kestävän talouden toimintaympäristö ja prioriteetit ovat muuttuneet ja muuttuvat radikaalisti myös tulevaisuudessa​.

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen täydennyskoulutuksia pidetään, jotta kurssilaiset voisivat tunnistaa ja tarttua yhteiskunnassa tässä ajassa liikkuviin kysymyksiin.

Täydennyskoulutuksen sisältö

Täydennyskoulutuksen johdantojaksolla osallistujat saivat erilaisia kestävän talouden sisältösyötteitä kentältä ja asiantuntijoilta. Aikaa oli varattu myös osallistujien väliselle keskustelulle ja tilannekuvalle.

Internaattijaksolla Sannäsissä käsiteltiin kestävää taloutta kolmesta eri näkökulmasta, resilienssin, uuden talousajattelun ja johtamisen kautta.

Lue artikkeli Kestävän talouspolitiikan täydennyskoulutuksesta 2023

Osallistujat

NimiTehtävänimikeOrganisaatio
Aalto-Setälä, Sarijohtaja / yrittäjäGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry / iloom Oy
Alvoittu, KatjapääsihteeriVihreä sivistysliitto
Eriksson, HannavastuullisuusasiantuntijaHSL
Heinonen, RaunotoimitusjohtajaPure Position Oy
Holkeri, Katjufinanssineuvosvaltiovarainministeriö
Holopainen, Minnavastaava päätoimittajaSTT
Jauhiainen, SignetutkimuspäällikköKela
Karetie, SimoprojektipäällikköUudenmaan liitto
Kautto, MikkotoimitusjohtajaEläketurvakeskus
Kokko, MaritoimitusjohtajaOsuuskuntien keskusjärjestö Pellervo
Kulvik, MarttitutkimuspäällikköEtla
Kuoppamäki, PasipääekonomistiDanske Bank A/S
Kärkkäinen, Ollistrategia- ja tutkimusjohtajavaltiovarainministeriö
Löyttyniemi, Merikestävän kehityksen erityisasiantuntijaAalto-yliopisto
Löyttyniemi, TimotoimitusjohtajaValtion Eläkerahasto
Makkonen, Katri
Manninen, Hanna-MariPartnerDittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy
Mattsson, Janijohtava tietoarkkitehtiEspoon kaupunki
Mikkola, Hennamaritutkimusyksikön päällikköKansaneläkelaitos
Peltola, VilledigitalisaatiojohtajaTeknologiateollisuus ry
Piekkola, HannuprofessoriVaasan yliopisto
Rahkonen, PäivikunnanjohtajaHollolan kunta
Repo, EljastoimitusjohtajaRepo Media Oy
Salmi, MikkoviestintäjohtajaOulun kaupunki
Ujula, Jukka-PekkakaupunginjohtajaPorvoon kaupunki
Uosukainen, RiikkatoimittajaYle
Vilhunen, SampsaohjelmajohtajaWWF
Väänänen, HannuSenior AdviserVTT
Wichmann, YrjöSVP Funding & IRFaron Pharmaceuticals Oy

Mistä on kyse?