Tasavallan presidentin valtakunnalliset INNOSUOMI 2007 -palkinnot jaettiin neljännentoista kerran Innopäivänä 20.11. Patentti- ja rekisterihallituksen Innotalossa.
Kilpailussa jaettiin viisi samanarvoista valtakunnallista INNOSUOMI-palkintoa ja kaksi kunniamainintaa. Palkituille luovutettiin INNOSUOMI-veistos ja kunniakirja. Palkitut edustavat suomalaisia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat vastanneet osaamisellaan sekä yksityisen ihmisen tarpeisiin että yritysten kilpailukyvyn parantamiseen kekseliäällä tavalla.
INNOSUOMEN vuoden 2007 teemana oli ”Innovaatiot ja ikä”. Teema nosti esille hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä yrityksistä, joissa on oivallettu kehittää tuotteita ja palveluita erityisesti ikääntyville. Kaikkiaan tänä vuonna INNOSUOMI-palkintoehdokkaita tuli 181 kappaletta. Aktiivisimmat maakunnat ehdokashankinnassa olivat Uusimaa, Kymenlaakso, Satakunta, Etelä- ja Pohjois-Karjala.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen avustajinaan INNOSUOMI-raadin puheenjohtaja, pääjohtaja Martti Enäjärvi ja työvaliokunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Juha Jutila jakoivat valtakunnallisen INNOSUOMI 2007 -palkinnon seuraaville yrityksille:
- Codenomicon Oy, Oulu, tietoturvatestaustyökalu – Defensics-tuoteperhe Erikoistyö Mäki Oy, Isokoski, esteettömän kulun mahdollistava osastoivan oven kynnys
- Innohome Oy, Espoo, kodin sähköpalojen ja vesivahinkojen estolaite
- Pensi Rescue Oy, Vammala, ergonominen siirtokuljetusjärjestelmä potilaan koko siirtoketjussa
- Seniortek Oy, Rovaniemi, palvelutalojen turvallisuus- ja valvontajärjestelmä
Kunniamaininnan saivat:
- Symbicon Oy, Kajaani, kestävä ja globaaleihin olosuhteisiin tarkoitettu digitaalitekniikkaa hyödyntävä informaatio- ja mainostaulutuoteperhe
- Viconsys Oy, Jyväskylä, yhdistetty prosessin ja laadunvalvonta digitaalisella konenäöllä
Valtakunnallisten palkintojen lisäksi on maakunnallisissa tapahtumissa jaettu 33 maakunnallista INNOSUOMI-palkintoa ja 11 kunniamainintaa. Tiedot maakunnallisesti palkituista löytyvät osoitteesta www.innosuomi.fi
INNOSUOMEN taustavoimina on laaja joukko elinkeinoelämän vaikuttajia: Elinkeinoelämän keskusliitto, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Keksintösäätiö, Keskuskauppakamari. Patentti- ja rekisterihallitus, Sitra, Stakes, Suomen Jobs and Society, Suomen Yrittäjät, Tekes, TE-keskukset, Työministeriö sekä maakuntaliitot, oppilaitoksia ja muita innovaatiotoimintaa tukevia organisaatioita.
Lisätietoja palkituista
INNOSUOMI-työvaliokunnan puheenjohtaja Juha Jutila puhelin (09) 020 737 3007, sähköposti: etunimi.sukunimi@keksintosaatio.fi
INNOSUOMI-projektipäällikkö Timo Suokas puhelin (09) 6939 5308, gsm 040 772 1733, sähköposti etunimi.sukunimi@prh.fi