Arvioitu lukuaika 1 min

Millaista #kovaaosaamista sinulla on?

Some-kampanja tuo vapaaehtoistyössä kertynyttä osaamista esille.

Julkaistu

Lauantaina 3. joulukuuta vapaaehtoiset ja vapaaehtoistyö ovat valokeilassa, kun Suomessa vietetään vapaaehtoisten päivää. 

Noin 800 000 suomalaista tekee säännöllisesti vapaaehtoistyötä. Suomen työikäisestä väestöstä tämä luku kattaa noin neljäsosan. Harrastuksissa ja vapaaehtoistyössä kertyy kaiken aikaa valtavasti osaamista, jota voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin. Osaamisen tunnustamisesta hyötyvät kaikki osapuolet: yksilöt saavat eväitä työllistymiseen, kolmannen sektorin työn ja koulutuksen arvo yhteiskunnassa tulee näkyväksi ja työnantajien ymmärrys työnhakijoiden osaamisesta laajenee.

Suomen Partiolaiset ja Sitra haastavat kaikki vapaaehtoiset, järjestöt ja muut vapaaehtoistoiminnan järjestäjät mukaan #kovaaosaamista -sosiaalisen median kampanjaan, jolla muistutetaan, että vapaaehtoistyössä syntyy kaiken aikaa arvokasta osaamista! 

Kampanja käynnistyy maanantaina 28. marraskuuta ja jatkuu sunnuntaille 4. joulukuuta.

#kovaaosaamista -kampanjan idea

Kampanjan idea on yksinkertainen: haastamme erilaisissa vapaaehtoistehtävissä toimivat suomalaiset listamaan seitsemän asiaa, joita he ovat oppineet vapaaehtoistyössä sekä jakamaan tämän listan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kovaaosaamista. Lista voi tekstin sijasta olla myös vaikkapa kuva tai videoklippi – tyyli on vapaa! Lisää vinkkejä, jaettavia kuvia ja tietoa löytyy Suomen Partiolaisten sivuilta.

Sitra ja Partiolaiset ovat tänä syksynä aloittaneet yhteistyöhankkeen, jossa luodaan kuvaus työkaluista, jota erityisesti järjestöt ja työnhakijat voivat hyödyntää vapaaehtoistyössä ja harrastustoiminnassa kertyneen osaamisen todentamisessa.

Aihe

Työelämän taitekohdat

Työ on suomalaisen hyvinvoinnin lähde. Kehitämme erilaisia työkaluja, jotta työ ja tekijä kohtaavat muuttuvilla työmarkkinoilla.

Julkaistu

Suosittelemme

Mistä on kyse?