Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry:n RUNWAY-kehittämisohjelmassa rakennetaan elintarvikealalle uutta, pysyvää toimintamallia vientivalmiuden parantamiseksi. Toimintamalli vastaa kahteen alan keskeiseen haasteeseen: tuotteiden ja yritysten vientivalmiuksien puutteisiin sekä viennin kannalta keskeisiin tiedon hallinnan ongelmiin.

Kehitettävien palveluiden avulla yritykset saavat tietoa vientimarkkinoiden vaatimuksista ja opastusta tuotteiden hiomiseen kilpailukykyiseen kuntoon. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat maaseudun pienet ja keskisuuret elintarvikevalmistajat, mutta ohjelma palvelee vientiin tähtääviä elintarvikeyrityksiä laajasti.

Vastaavaa toimintamallia ei löydy muualta, mikä tekee siitä erityisen kiinnostavan ja lähestymistavaltaan uuden. Toimintamallin päätavoitteena on edistää hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta elintarvikeviennin kaksinkertaistamisesta vuoteen 2031 mennessä ja näin ollen tukea talouden kasvua.

Sitra rahoitti hanketta syksystä 2025 alkuvuoteen 2026 yhteensä 150 000 eurolla. Rahoituksen tavoitteena oli tukea uuden innovatiivisen vienninedistämismallin kehitystä ja käynnistämistä sen alkuvaiheessa.

Palvelut pysyvästi osaksi Suomen ruokavientiä

RUNWAY-vienninedistämispalvelu auttaa yrityksiä tuotteiden kehittämissä sekä yritysten oman vastuullisuusosaamisen hyödyntämisessä kansainvälisenä kilpailuetuna. Palvelun kautta yritykset saavat konkreettista palautetta mm. siitä, miten vastuullisuus ja ekologisuus voidaan tuoda esiin tuotteissa ja niiden markkinoinnissa. Palvelu tulee olemaan laajemmin elintarvikeyritysten käytettävissä arviolta alkuvuonna 2028.

SUVI PIM -vientitiedonhallinnan järjestelmä puolestaan tukee yritysten tiedonhallintaa. Adeona Oy kehitti järjestelmän, jossa yritykset voivat ylläpitää ja julkaista vientitietojaan ajantasaisesti. Järjestelmässä on jo yli 50 yrityksen tiedot ja käyttöönotto laajenee vaiheittain.

”Nyt yritykset pääsevät vauhdilla etenemään maailmalle ja voivat hyödyntää siinä apuna uusia työkaluja ja kasvattaa vientiään vastuullisesti”, summaa SUVI ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Talasrinne.

Kehitetyt palvelut jäävät pysyväksi osaksi Suomen ruokaviennin rakennetta ja kasvualustaa edesauttaen hallitusohjelman tavoitetta tuplata suomalaisen ruoan vienti vuoteen 2031 mennessä.

ota yhteyttä

Vaaleaihoinen nainen, jolla on punainen huulipuna ja korvarenkaat, seisoo mustaa taustaa vasten, yllään värikäs kuvioitu yläosa, jossa on abstrakteja kuvioita. Hän katsoo suoraan kameraan hymyillen.

Aino Piirtola

Asiantuntija, Ratkaisut

Tutustu myös