archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Sijoittajat uskovat uusiutuvaan energiaan

Kirjoittaja

Tuula Sjöstedt

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Aurinkolämpöjärjestelmiä valmistavan Savo-Solarin eilen (19.2.) julkistama listautumisanti on herättänyt kiinnostusta sijoittajissa. Sitra ja muut yhtiön nykyiset osakkeenomistajat ovat antaneet merkintäsitoumuksia yhteensä 1,5 miljoonan euron arvosta, ja uusilta sijoittajilta on kerätty noin 2,6 miljoonaa euron sitoumukset, joten annille asetettu 4,1 miljoonan euron tavoite on saavutettu.

”Suomessa on maailmanluokan cleantech-osaamista, josta Savo-Solar on hieno esimerkki. Listautumisannin myötä yhtiö pystyy laajentamaan toimintaansa sekä vientimarkkinoilla että kotimaassa”, sanoo Sitran johtaja Sami Tuhkanen.

Sitra on sijoittanut Savo-Solariin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Yhtiön kehittämät aurinkolämpötuotteet ovat markkinoiden tehokkaimpia ja asiakkaat pystyvät tuottamaan niillä energiaa kustannustehokkaasti.

Savo-Solar hakee osakkeilleen listausta Nasdaq First North -markkinapaikalle Ruotsiin ja kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa arviolta 2.4.2015.